Kategoria: Kulttuuri

Oli Renny Harlinista ja tämän urasta mitä mieltä tahansa, Deep Blue Sea on joka tapauksessa käypäinen toimintapätkä. Tämän näimme elokuvateatterissa, sen kummemmin suunnittelematta (minkä seurauksena istuimme Plevnan ykkössalin eturivissä), ja juutuimme vielä eilen sohvalle kertaamaan.

Ei paha, ei paha. On niitä huonompia toimintaelokuvia nähty. Sitä paitsi, Samuel L. Jacksonin hahmon kuolema on ihan top-10-osastoa, koskaan. Harlinin Suomi-tavaramerkkikin jaksaa aina lämmittää.

Perjantai-iltana katselimme telkkarista Final Destinationin. Joskus Makuunin hyllyltä mieleen jäänyt leffa on perusteinikauhua: on porukka nuorisoa, joka kuolee yksi kerrallaan. Ehtivätkö viimeiset selvittää, mistä on kyse, ennenkuin kuolema korjaa?

Elokuva oli harvinaisen karmeaa katseltavaa. En ole mikään pahimman luokan virheidenkyttääjä tai mitään, mutta tätä katsellessa teki kyllä useamman kerran mieli soittaa uskottavuusvirasto tarkistuskäynnille. Jotain rajaa pitäisi elokuvahahmojen typeryydelläkin olla. Karmiva elokuva, eikä lainkaan oikeassa mielessä. Pisteitä kuitenkin yllättävistä splatterkohtauksista.

Lauantaina katseltiin Ju-On: The Grudge 2. Tätä voin suositella varauksetta kaikille, jotka ovat nähneet ensimmäisen japanilaisen Ju-Onin ja pitäneet siitä. Sama teema jatkuu, elokuvassa on samantyyppinen ajallisesti rikottu rakenne ja kauhujen lähtökohta on sama, mutta uusiakin ideoita riitti.

Elokuva oli järkyttävän pelottava. Ohjaaja Takashi Shimizu hallitsee edelleen äänen käytön – eilen ostamamme vahvistin sai oivallisen ensitestin, isommat kaiuttimet ja parantunut tilavaikutelma (vaikka yhä kahdella kaiuttimella mennäänkin) edistivät tunnelmaa mainiosti. Muutenkin kauhua viriteltiin miellyttävän pienieleisin keinoin, satunnaisilla vilahduksilla silloin tällöin.

Kun kerran pyydettiin:

1. Montako elokuvaa omistat?

Vaimon kanssa yhteistä kokoelmaa on noin pari-kolmekymmentä elokuvaa ja sitten TV-sarjat päälle. TV-sarjat – brittikomediaa, pääasiassa – ovat se ripeämmin karttuva puoli, elokuvista kertyy lähinnä ehdottomia klassikoita (Lord of the Ringsit, Monty Python -boksi).

2. Minkä elokuvan ostit viimeksi?

Viimeisin taisi olla vaimolle lahjaksi ostettu Shrek-setti.

3. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Eilisiltainen Final Destinationhan se (kirjoitan siitä vielä enemmän).

4. Nimeä viisi elokuvaa, joita katsot usein?

En katso. Harvempia elokuvia tulee katsottua useampaan kertaan, mutta Lord of the Ringsit olen tainnut nähdä kaikki vähintään kahdesti (teatterissa ja DVD:ltä) ja ainakin ensimmäisen osan kolmesti. TV-sarjat ovat enemmän minun makuuni, niitä jaksaa katsella useampaan otteeseen. Katsotuin TV-sarja on Family Guy.

5. Nimeä viisi uutta uhria

En viitsi pakottaa ketään, mutta kaikki tutut saa kirjoittaa.

Takashi Miiken kohuleffa Audition oli kyllä suoraan sanottuna hienoinen pettymys. Elokuva olisi todennäköisesti ollut parempi elämys, mikäli siitä ei olisi tiennyt mitään ennen sen näkemistä, mutta nyt se jäi varsin latteaksi. Elokuvan alku on hieman tylsä, vaikka vihjaileekin tulevasta (Miike on tietääkseni tehnyt elokuvan alusta tarkoituksella tylsän luodakseen kontrastia loppuun), mutta kun se loppukaan ei sitten järkyttänyt tai vakuuttanut. Plääh. Ehkä tässä kelpo elokuva kärsii liiallisista ennakko-odotuksista, mutta en sittenkään suosittelisi Auditionia.

Odotukset Hide and Seekin kohdalla eivät olleet huikeat, ja hyvä niin. Elokuva päätyikin olemaan varsin keskinkertainen tapaus. Juoni oli ihan ok ja Dakota Fanning teki Emilyn roolin hienosti, mutta Robert De Niro oli jotenkin väsyneen oloinen ja elokuvan ratkaisut muutenkin vähän tylsiä. Kauhu-ulottuvuus perustui aika pitkälle kuluneeseen säikyttelyyn ja yleensä ottaen leffaa vaivasi tietty vähimmän vaivan henki.

Siitäkin huolimatta käsikirjoituksessa oli ihan ideaa ja elokuvan suuri juonenkäänne ei ollut aivan ilmeinen. Lopputuloksena on siis aika keskinkertainen, mutta ihan kertakatselun kestävä elokuva.