Kategoria: Pelit

Eilisilta meni varsin mukavissa puitteissa seurapelejä pelaten (Gameblogista löytyy tarkempi raportti). Pelaaminen vaihteeksi vähän isommalla porukalla oli kyllä loistavaa hupia. Suuret kiitokset vaan Lauralle ja Villelle vieraanvaraisuudesta! Tätä lisää!

Zeldan legendan uusin osa, The Wind Waker on kyllä hieno peli. Peli oli jonkin aikaa levolla, mutta nyt sen taas löysimme uudestaan. Tapahtumat etenivät suorastaan eeppisen nytkähdyksen ja peli kiehtoo taas ihan uudella tavalla. Mielipide pelistä on muutenkin noussut jonnin verran, sekalaisilla käyttöliittymäpuutteilla on entistä vähemmän väliä, kun pelin juoni ja muu puuhastelu vie mukanaan. On hauskaa, että pelissä voi edetä omaan tahtiinsa ja askarrella yhtä jos toista sivutoimista. Sivupuuhailu ei edistä peliä suoranaisesti, mutta on kuitenkin hyödyllistä.

Ainoa juonellinen fiba on kyllä minun mielestäni se, kun pelin ainoa aktiivinen ja toimiva naishahmo alennettiin avuttomaan prinsessarooliin. Aika tylsä ratkaisu minun mielestäni – pelien naishahmoissa olisi toden totta kehittämisen varaa. Onneksi päähenkilö ei ole mikään äijä, vaan melko sukupuolineutraali pikkupoika (jonka sukupuoli-identiteettiä on lisäksi horjutettu entisestään nimeämällä hänet Johannaksi).

Metroid Primessä on sentään naissankari, joka tosin piilottaa naiseutensa aika miehisen oloiseen taistelupanssariin (mutta panssari on sentään oikeasti toimiva, suojaava ja peittävä, eikä mikään täysin koominen ketjupanssaribikini). Sukupuoliseikoista viis, Metroid Primekin on erinomainen peli, jonka tarina on viiden tunnin hiljaiselon jälkeen alkanut nousta esiin ja viedä mukanaan.

Gran Turismo 3 on kohdannut voittajansa, nyt ei enää tarvitse PS2:ta edes ajopelejä varten. F-Zero GX on yksinkertaisesti niiin hyvä. Onhan GT edelleen simulaattorina ohittamaton, mutta kuka kaipaa realismia, kun mielikuvitus on niin paljon hauskempaa?

F-Zeron ratasuunnittelu on nimittäin huippuluokkaa. Ideoita ei ole rajoitettu suotta, vaan radoilla nähdään yhtä jos toista. Ensimmäiset 90 asteen mutkat pystysuoraan olivat melkoisen jännä kokemus. Eleganttia erikoisuutta edustaa myös ovaalirata, joka on Möbiuksen nauhan muotoinen. Yksi kierros sen ympäri kiertää siis radan kahdesti – kerran kummaltakin puolelta (ulko- ja sisäpuolelta).

Vaikeustaso pelissä on kohdallaan, eli pirun vaikea. Tietokonekuskit (joita on 29 kappaletta kerrallaan vastassa!) ovat päteviä, mutta pahinta vastusta taitavat sittenkin tarjota radat. Ensimmäinen yritykseni läpäistä yksi grand prix -sarjoista päättyi viimeiseen rataan, jossa en yksinkertaisesti pysynyt radalla – mikä on tietysti pahempi juttu silloin, kun rata leijuu tyhjän päällä… Saisivat asentaa kaiteet!

Peli on tolkuttoman hyvän näköinen ja rullaa ihan hirmuista vauhtia. Vauhdikkainta ohjaamokuvakulmaa (joka on Gran Turismossa pakkovalinta vauhdin tunnun saamiseksi) ei voi käyttää tosimielellä ajettaessa, sillä tapahtumien ennakointi on yksinkertaisesti mahdotonta. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. Eikä haittaa, vaikka radalla olisi tungosta – ei töki meno eikä hyydy vauhti. Tähän asti näkemäni radat ovat olleet pääasiassa kauniita, mutta ei niitä kyllä ajaessa ehdi ihailemaan.

Tällaista kilpa-ajamisen pitää olla.

Kirjoitin artikkelin piecepack-pelisysteemistä ja arvostelun Mexica-lautapelistä.

Tämän jos olisin eilen julkistanut, olisikohan kukaan uskonut? Aion kuitenkin harventaa pelikokoelmaani, joten laitoin listaa myynnissä tai vaihdossa olevista peleistä saataville. Olkaat hyvät.