Kategoria: Pelit

Lauantainen iltapäivä meni miellyttävästi kiinalaishenkisessä puuhastelussa. Vieraat (muun muassa eräskin bloginpitäjä) oli kutsuttu Mahjongia pelaamaan ja siinäpä sitä aikaa sitten vierähti useampikin tunti. Aika meni mukavasti, kun vieraat oli huolella valittu. Mahjong on viihtyisä ja seuranpitoon sopiva peli. Viisi pelaajaa oli myös hyvä määrä väkeä, vaikka peli varsinaisesti nelinpeli onkin. Kun välillä on kierroksen poissa pelistä, ehtii isäntä keittää lisää teetä ja vieraat rentoutua muuten vain. Joutilaat hengaajat lisäävät myös joutilasta jutustelua, ei pääse täysin keskittymään peliin sosiaalisen hengaamisen sijasta.

Kävin viikonloppuna Jyväskylässä. Viikonlopun aikana pelattiin peli jos toinen Attikaa (aiheesta enemmän Gameblogin puolella). Siitä innostuneena kirjoitin arvostelun Attikasta. Kehittelin muutenkin taas vaihteeksi uutta sisältöä lautapelipuolelle, perehtykäähän jos sellainen kiinnostaa!

Minusta on vähän tylsää, miten suosittua kolmiulotteisuus ja fotorealismin tavoittelu nykyisissä digitaalipeleissä on. Ilmiö on toisaalta ymmärrettävä: kun pikselimössöstä on päästy polygoneihin, hinku hyödyntää uutta teknologiaa on kova. Näytönohjainten tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia ja uutta laskentatehoa käytetään nimenomaan yksityiskohtaisen polygonipaljouden laskemiseen.

Näytönohjainvalmistajat luonnollisesti myhäilevät innoissaan. Tekniikka kehittyy ja peleistä tulee parempia! Minua vain vähän epäilyttää. Seuraavan sukupolven FPS-pelien keskeisin uudistus ja myyntivaltti on käsittääkseni aikaisempaa realistisempi fysiikkamallinnus. Mikäpä siinä – kyllähän todenmukaisempi maailma immersiota syventää, mutta tekeekö se peleistä parempia?

Viime aikojen vaikuttavinta peligrafiikkaa olen nähnyt The Legend of Zelda: The Wind Waker -pelin demossa. Pelin piirroselokuvamainen celshading-tekniikka hämmästytti kauneudellaan. Vielä enemmän hämmästytti lukemani maininnat yleisön vieroksunnasta. Tietysti erilainen on vierasta ja outoa, mutta minusta on nimenomaan hienoa nähdä jotain kaunista ja erilaista. 3d-mallintamistahan celshadingkin on, mutta omaperäisempää kuitenkin.

Piirretympää tyyliä näkisin mieluusti enemmänkin. En pahastuisi, jos useampi tietokonepeli näyttäisi Hayao Miyazakin (Henkien kätkemä) elokuvalta. Kolmiulotteisuus sinänsä ei ole huono juttu lainkaan (minusta kehitys Wolfenstein 3D:stä Doomin kautta lopulta Quaken oikeaan kolmiulotteisuuteen oli ihan hieno juttu – tästä kolmikosta muuten Doom teki minuun selkeästi suurimman vaikutuksen), mutta pelisuunnittelijoita kehottaisin kuitenkin miettimään muitakin lähtökohtia peleille kuin "sit siin vois olla joku avatar, joka liikkuu jossain kolmiulotteisessa tilassa…"

Digitaalisten pelien pitäisi olla mahdollisuuksien maailma. Nykyinen pelisuunnittelu tallaa pääasiassa varsin pientä pinta-alaa tästä maailmasta. Poikkeuksia löytyy, ja hyvä niin, mutta valtavirta mahtuu aina todella pienelle alalle. Tällä hetkellä ei tarvitse kuin ihmetellä sotapelien tunkua joka suunnasta ymmärtääkseen mitä tarkoitan. Ongelman ydin onkin siinä (kiitos Nestorille tästä ajatuksesta), että peli on taiteenlajina hyvin vahvasti kaupallinen. Eihän kirjallisuuden ja elokuvien suurimpia mestariteoksiakaan ole tehty rahan vuoksi, miksi sitten kaupallisten pelienkään pitäisi viedä taidetta eteenpäin?

Parempaa huomista odotellessa suosittelen lukijoita tutustumaan Ubisoftin Beyond Good & Eviliin. Se on valitettavan vähälle markkinoinnille jäänyt seikkailupeli, joka yhdistelee erilaisia genrejä kiinnostavalla tavalla. Pelin tarina on kiehtova ja ulkoasu kaunis. Teknistä insinöörityön loistetta siinä ei ole, eikä väkivalta ole pelin haasteiden ainoa ratkaisu – ehkä nämä seikat latistavat pelin houkuttelevuutta? Ihan oikeista vioistaan (esimerkiksi paikoin ärsyttävän epämääräiset kontrollit ja väkinäiset pomohirviöt) huolimatta peli on tutustumisen arvoinen.

Viime päivinä aikaa on rohmunnut Patrician 3, Pelit-lehdessäkin kehuttu kaupankäyntipeli. Hansaliiton kulta-aikaan 1300-luvulle sijoittuva peli heittää pelaajan kauppiaaksi ja tavoitteena olisi päästä aldermaniksi eli Hansaliiton johtajaksi.

Siihen on matkaa, mutta mikäpäs siinä – rahantekeminenhän on kivaa. Pelin talousmalli on varsin yksityiskohtainen, hinnat hilaavat jatkuvasti ylösalas kysynnän ja tarjonnan myötä. Kaupungit ovat vaativia: eri luokat tarvitsevat erilaisia tavaroita. Köyhille bisseä ja viljaa, rikkaammille lihaa, viintä ja kankaita. Kaupungit tuottavat mitä tuottavat, muussa nojataan kauppiaiden tukeen.

Kauppias onkin kansan ystävä. Pelissä pyritään rahan lisäksi keräämään statusta ja varsinkin kotikaupungissa kannattaa panostaa asuntojen rakentamiseen, köyhien tukemiseen ja kirkon toiminnan rahoittamiseen. Sitä kautta aukeaa tie kaupunginvaltuustoon, pormestariksi ja lopulta Hansaliiton virkoihin.

Itse olen viimeisimmässä pelissäni päässyt tunnustetun kauppiaan asemaan. Yksi laiva, yksi kauppakonttori ja 30000 kultarahaa on vaihtunut kahdeksi laivaksi, kolmeksi konttoriksi ja rahaakin taitaa olla päälle 100000 kultarahaa. Laajentuminen on siis alkanut. Sekään ei ole ihan helppoa: jotta kaupunkiin saa perustaa konttorin, pitää käydä kauppaa saadakseen riittävästi mainetta kyseisessä kaupungissa.

Kotikaupunkini Stettin tuottaa olutta (itsellänikin on panimo), jota kärrään ympäri Itämeren – kaljaralli toimi jo 700 vuotta sitten! Malmön kauppakonttorini ostaa kangasta ja nahkaa, Lyypekkiin laajensin rautatuotteiden toivossa. Ilman konttoriakin voi kauppaa käydä, kruisaillen laivalla suuntaan jos toiseen, mutta kauppakonttorin perustaminen mahdollistaa käteävät automaattikaupat. Palkkaamalla apulaisen voi asettaa hintarajat, joiden alittuessa tai ylittyessä kauppa käy. Ei siis tarvitse itse vahdata jatkuvasti, vaan apulainen ostaa, kun hinta on halpa. Samoin paikalle rahdattuja tuotteita ei aina kannata myydä heti – tavarasta maksetaan enemmän, kunhan on vähän puutetta…

Peli vaatii kärsivällistä näpertämistä. Mutta sehän se kivaa onkin! Jotain aika lautapelimäistä tässä on, mutta sentään enemmän muuttujia kuin ihmisvoimin voisi käsitellä. Ei ihme, että Patrician on saksalaista laatutyötä. Sieltä suunnalta on ennenkin tullut tämäntyyppistä… Kahden edellisen Patricianin lisäksi muunmuassa klassikko Settlers. Se oli hieno peli se, ainakin niin kauan kunnes pakollinen sotiminen alkoi. Kannattaa joka tapauksessa perehtyä Patricianiin, jos kaupankäynti ja Hansaliitto viehättävät.

Patriisinaluille vielä vinkkiä: alussa kannattaa ihan rauhassa keskittyä käteisvarojen laajentamiseen. Asuntoala ja tuotanto ovat verojen, palkkojen ja maavuokrien vuoksi yhtä tappion suota! Kauppaa pitää käydä niin kauan, että rahavarannot riittävät satunnaiset katastrofaalisen huonot kaupat. Ensimmäisen ostoksen kannattaa ehkä muutenkin olla toinen laiva. Siitä se lähtee!

Huutokaupassa olisi tarjolla PS2-rallia eli WRC 2 Extreme. Ihan kelpo peli, mutta myyn pois kun ei vain tule pelattua. Gran Turismo on enemmän minun makuuni. Hinta on edullinen.