Ahne sukupolvi

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Osku Pajamäen Ahne sukupolvi -kirjan. Se on joutuisaa luettavaa ja avaa silmät tehokkaasti. Kirja sopii luettavaksi nuorelle pätkätyösukupolvelle, mutta aivan erityisesti sitä suosittelen niille suurten ikäluokkien edustajille, jotka uskovat maksaneensa eläkkeensä palkastaan (vinkki: olette väärässä, käsittämättömän korkeat eläkkeenne tullaan maksamaan meikäläisten pätkätöistä).

Viime vuosina Suomessa on harjoitettu aika ennennäkemätöntä ryöstöä. Tuottoisaa valtion omaisuutta on myyty pois, ja minkä vuoksi? Ei ainakaan siksi, että rahat olisi sijoitettu johonkin muuhun tuottoisaan kohteeseen. Ei, rahoilla on kustannettu veronalennuksia, jotka taas hyödyttävät pääasiassa rikkaita, jotka ovat pääasiassa suurten ikäluokkien edustajia.

Pajamäen kirjaa on kritisoitu mitä hämmästyttävimmillä tavoilla. Esimerkiksin Aamulehdessä Matti Apunen väänsi mussutusvaihteen täysille ja lyttäsi kirjaa täysin epäolennaisista syistä. Sen sijaan kirjat todelliset avainkohdat, eläkepommi ja työvoimapulan olemattomuus, jäivät täysin vaille minkäänlaista käsittelyä.

Terveisiä myös kaikille teille, jotka kirjaa lukematta olette sitä mm. Aamulehden tekstarimielipiteissä haukkuneet. Ihan vastaisen varalle suosittelen, että ennen kuin tekee itsestään pellen, on hyvä ja lukee kirjan, jota kritisoi. Kylläpä se Pajamäen kritiikin kärki kohdistuu vähän muualle kuin niihin vähävaraisiin duunareihin, jotka vihdoin pitkän työuran jälkeen pääsevät eläkkeelle lepäämään. Nauttikaa eläkkeistänne kaikessa rauhassa; ei Pajamäki niitä teiltä ole pois ottamassa. Syyttävä sormi kohdistuu ikäluokkanne roistoihin, ei teihin.

Tosiasia kuitenkin on, että suuret ikäluokat ovat Suomen historian kaikkien aikojen menestyksekkäin ikäluokka. Kellään muulla ei ole mennyt yhtä hyvin, enkä usko, että samaan menestykseen ihan pian päästään.

Olisihan se kiva saada niitä virkoja, joita eläkkeelle pääseviltä suurten ikäluokkien edustajilta jää. Ei vaan saa, koska ne jäädytetään.

Olisi kiva saada lapsensa muutaman vuoden päästä päivähoitoon. Näinköhän onnistuu, kun kunnissa vähäisemmät rahat menevät rajusti kasvavaan vanhustenhoitoon ja lapsiperheiltä leikataan etuuksia minkä ehditään.

Olisi kiva ostaa joskus oma asunto. Ei vaan onnistu ihan lähiaikoina, koska asuntolainan ottaminen edellyttää taloudellista vakautta, joka on ylellisyys, jota meille ei suoda.

Olisi kiva saada lapsi yliopistoon parinkymmenen vuoden päästä. Pitäisiköhän aloittaa säästäminen lukukausimaksuja varten jo? Ainakin lapsensa elättämiseen kannattaa varautua, sillä opintotuki tuskin nousee siihenkään mennessä.

Suurin osa suurista ikäluokista ei ole tämän kaiken takana, vaan korkeintaan nauttii eduistaan. Vastuu on suhteellisen pienellä eliitillä, joka asioista päättää. Että kiitoksia vaan.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Juustosarvet

Vaihteeksi suolaista syötävää. Hellapoliisin juustosarvet ovat todella hyviä ja suurimmaksi osaksi erittäin vaivattomia valmistaa. Homma käy näin:

Taikina (16 sarvea):

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl juustoraastetta
  • 50 g margariinia
  • 1 prk kermaviiliä

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, samaan syssyyn tulevat myös juustoraaste ja pehmeä margariini. Viimeisenä lisätään kermaviili, jonka jälkeen taikinaan sekoitetaan vain sen verran, että ainekset tasoittuvat.

Taikina jaetaan kahteen osaan. Kumpikin osa kaulitaan runsaasti jauhoja käyttäen (taikina on nimittäin tahmeaa) halkaisijaltaan noin 30 sentin suuruiseksi ympyräksi ja leikataan kahdeksaan sektoriin. Täytteet levitetään sektorien leveään päähän, jonka jälkeen sarvet kääritään rullalle leveästä päästä aloittaen.

Sarvet voidellaan munalla, pinnalle voi ripotella juustoraastetta ja siemeniä. Sarvia paistetaan uunissa 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.

Täytteeksi olemme kokeilleet kahta erilaista. Ensimmäiseen tuli yrttituorejuustoa ja pippurinautaleikkelettä, toiseen mustapippuri-tilli-tuorejuustoa ja metvurstia. Molemmista tuli kerrassaan erinomaisia.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Myyräntyötä

Tämänpäiväisellä kävelyretkellä nähtiin vesimyyriä kaksinkin kappalein. Aikaisemmin on nähty yksi hassu pieni vesijyrsijä, nyt tosiaan kaksi. Laji selkeni vesimyyräksi pienen nettitutkailun perusteella: semmoinen pieni, tumma veden äärellä viihtyvä jyrsijä se oli, eikä niihin tuntomerkkeihin moni elikko sovi.

Kaikkea sitä näkeekin, kun pitää silmänsä auki. Lintujakin näkee. Mikäköhän lienee harmaa keltanokkainen pienehkö lintu, joita täällä päin loikkii yhtenään? Viihtyy puskissa ja naamioituu niihin hyvin, syö matoja. Ehdotuksia otetaan vastaan, etenkin jos kuva löytyy Lintukuvasta tai muuten netistä.

Kohuuntumisesta

Sen kummemmin kommentoimatta Lordin ympärillä vellovaa kohua, täytyy hämmästellä mediaväen (ja muidenkin, mutta erityisesti mediaväen) närkästystä kansan innostusta kohtaan. Useissa kolumneissa ja mielipiteissä on toistunut sama valitus: Vanhasen yksityisyyden loukkaamisesta ei närkästytty, joten Lordinkaan yksityisyyden loukkaamisesta ei saa närkästyä!

Niin että sillä lailla. Jos on ikinä jättänyt jostain asiasta närkästymättä ja innostumatta, ei saa innostua mistään muusta? Kun nyt joku innostuu boikotoimaan Seiskaa ja puolustamaan Lordia, voidaan aina kaivaa vanhat jutut esiin ja todeta että eipä ole herraa pitkäaikaistyöttömien asema liikuttanut, joten ihan turhaa on tämäkin älämölö.

Minun nähdäkseni ihmisillä on kyllä ihan täysi oikeus aloittaa kansanliikkeitä asiasta kuin asiasta, oli sitten aikaisempiin asioihin suhtautunut tai ollut suhtautumatta. Puhumattakaan siitä, kuinka Lordin ja Matti ”rajoitetaanpas kansalaisoikeuksia” Vanhasen sympatia-asteissa on aika lailla eroa.

Onhan Lordin kansansankarinasema jo aika reippaalla tasolla ja joidenkin ihmisten raivo Seiskaa kohtaan suorastaan huolestuttava, mutta silti natsikortin vetäminen esiin (Aamulehden kolumnisti vertasi tänään Lordin kannattajia kirjarovioita viritteleviin natseihin) tarkoittaa edelleen suhteellisuudentajun menetyksestä seuraavaa välitöntä häviämistä väittelyssä.

Julkaistu
Kategoria(t): Typeryys

Sitruunamarenkikakku

Johanna kaipasi sitruunamarenkikakkua, joten pitihän neitoa hädässä auttaa. Resepti löytyi Apu-lehden verkkosivuilta, ja tulos oli kieltämättä varsin maittava. Ensimmäiseksi yritykseksi kakku onnistui mainiosti ja maistui ihan siltä miltä pitikin. Parannettavaa jäi: seuraavalla kerralla tehdään tämän sokerikakkupohjan sijasta murotaikinapohja.

Kakku on aika työläs, vaiheita on monia. Lisäksi kakkuun kuluu niin paljon munia, että tämä sopisi mainiosti kananmunapakettiin munanmyyntiä vauhdittamaan.

Pohja:

  • 3 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 100 g sulatettua voita tai margariinia

Munat ja sokeri vaahdotetaan. Lisää jauhot ja rasva. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun isohkoon piirakkavuokaan ja paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Meillä vuoka osoittautui käytännössä himpun pieneksi kun kiisseli valui reunojen yli, eli aika iso vuoka saa olla.

Sitruunakiisseli:

  • 4 kananmunaa (tai pelkät keltuaiset)
  • 3 sitruunan raastettu kuori
  • 3 sitruunan puristettu mehu
  • 3 dl sokeria
  • 125 g voita

Pese sitruunat huolella, raasta kuoret ja purista mehu. Pane kaikki ainekset kattilaan ja anna kiisselin kiehua kymmenen minuuttia sekoittaen koko ajan. Tuloksena pitäisi olla jonkin verran alkutilannetta sakeampi soppa. Kaada kiisseli kulhoon jäähtymään. Kiisselin pinnalle aseteltu muovikelmu estää kuoren syntymisen.

Marenki:

  • 4 valkuaista
  • 2,5 dl sokeria

Vatkaa valkuaisia ja sokeria vesihauteessa, jotta sokeri sulaa joukkoon ja jatka sitten normaaliin tapaan. Toinen tapa on ilmeisesti käyttää tomusokeria ja lisätä sokeria vähitellen. Kovaa vatkausta homma joka tapauksessa vaatii, tuloksena syntyvän marengin pitäisi pysyä kulhossa, vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Laita marenki kylmään odottamaan.

Kun kiisseli ja piirakka ovat suurinpiirtein jäähtyneet, kaada kiisseli piirakkapohjan päälle. Marenkivaahto lusikoidaan tai pursotetaan päälle, jonka jälkeen piirakka käytetään 250-asteisessa uunissa kolmen minuutin ajan saamassa väriä. Jäähdytä ja anna tekeytyä kylmässä puoli tuntia.

Hyvää tuli, mutta tosiaan Johanna tykkää enemmän murotaikinasta kuin kakkupohjasta tämän piirakan yhteydessä, joten sellaista sitten ensi kerralla. Kiisseli on kuitenkin hyvää ja juuri oikean makuista.

Myöhemmin muokattua: Koska haen täältä aina oikeaa reseptiä turhaan, on aika kirjoittaa paremman pohjan resepti tähänkin.

  • 150 g voita
  • 3-3,5 dl vehnäjauhoja (kokojyvä on hyvä)
  • 0,5 tl suolaa
  • 2-3 rkl vettä (tai kermaa)

Voi ja jauhot nypitään, sitten lisätään vesi. Laitetaan matalareunaiseen piirakkavuokaan. Kannattaa tehdä kunnon reunat, muuten kiisseli ei pysy aisoissa. Pohja pistellään haarukalla ja paistetaan uunissa 200 asteessa noin 9-10 minuuttia.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka