Ällöttävä Saha

Katselimme eilen Saw II:n. Olipas aika kamala kokemus. Juoni jatkaa ykkös-Sahan malliin, idea on sama, mutta asetelma toinen. Juonessa riittää loikkia, aukkoja ja sekalaisia älyttömyyksiä, mutta jotenkin loppuun asti rämmitään. Täytyy sanoa, että elokuvankatsojan automaattisia oletuksia hyväksikäyttävä loppukäänne on nokkela, mutta muuten elokuva ei juuri nokkeluudellaan loista. Asiat selitetään erittäin perinpohjaisesti puhki, missä valossa ei voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka toitottavat tyhmyyttään IMDB:n foorumeilla. Ovelasta ideastaan huolimatta Saw II on erittäin helppo elokuva ymmärtää.

Elokuva on myös ällösti väkivaltainen. Kauhuelokuvana se ei ollut kummoinen, vaan enemmän ollaan gore-splatter-akselilla. Jos tykkää katsella mielikuvituksellisia tapoja tappaa ja kiduttaa ihmisiä, tässä on oikein oivallinen elokuva. Minä en tykännyt. Hilpeää verenroisketta katselee ihan mielellään, mutta nyt mentiin yli ja pahasti. Hyi kauhia. Ikinä en ole näin ällöä elokuvaa nähnyt, pari kohtausta meni aivan liian pitkälle. Ei ollut yksinkertaisesti enää kiva katsella tuommoista, millään tasolla. Jos katsotte elokuvan, tiedätte kyllä mitä kahta kohtausta tarkoitan erityisesti. Etenkin se toinen. Vastenmielisiä ovat ihmiset, jotka IMDB:ssä hekumoivat leikkaamattomalla versiolla, jossa saisi vielä herkullisempia näkyjä.

En siis suosittele, yhtään kenellekään, piti ykkösosasta tai ei.

Oudot tavat

Outoja tapoja kysellään blogeissa nyt kovasti. Itselleni kävi kutsu Geoblogista, taidan kuitenkin kirjoittaa oudot tapani tänne enkä Gameblogiin.

Oudoimmista oudoin tapani taitaa olla kaikkien pelaamieni lautapelien kirjaaminen ylös. Minulla on netissä tulospalvelu, johon on kirjattu kaikki pelaamani lautapelit vuodesta 2001 lähtien. Jokaisesta pelistä on kirjattu päivämäärä, peli, montako pelaajaa, voitinko. Näitä lukuja sitten pyörittelen huvikseni ja saadakseni käsityksen pelaamisestani. Väittäisin, että tilastointi on melkein yhtä hauskaa kuin itse pelaaminen.

Olen aika pedantti joidenkin asioiden suhteen. Musiikkikirjastoni iTunesissa on huolellisesti kategorioitu ja arvosteltu. Pidän myös iTunesin tilastoista kovasti, ja olen yleensä aika varovainen sen suhteen, että en soita iTunesissa biisejä, joita olen kuunnellut iPodilla synkkaamatta tilastoja välillä. Se on hölmöä ja lievästi pakkomielteistä, mutta outoja tapojahan tässä kyseltiin.

Mitäköhän muuta… Ärsyynnyn törröttävistä kynsinauhoista pahasti, siinä määrin, että olen suunnitellut pitäväni kynsileikkuria aina mukana. Jostain syystä en ole kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi, ja kärsimys jatkuu.

Kun menemme elokuviin, tallennan lippujen varausnumeron kännykän osoitekirjaan. Sieltä sen löytää helpoiten. Siksi puhelimessani on ollut muun muassa Adolf Hitlerin, Dakota Fanningin, Steve Zissoun ja Harry Potterin numerot.

Riittääköhän oudoksi se, että haaveilin kirjahyllyn järjestämisestä yleisen kirjastoluokituksen mukaan, vaikka en sitä toteuttanutkaan? Saan edelleen suunnatonta mielihyvää siitä, että saman kirjailijan samannäköiset kirjat ovat siististi peräkkäin (esim. Alastair Reynoldsin mustat kirjat, Richard Morganin hopeanhohtoiset ja niin edelleen). Bändeistä suosikkini on Trio Niskalaukaus, koska levynkyljet ovat hyllyssä tyylikkään yhdenmukaiset. Lautapelitkin on tietysti järjestetty niin, että saman valmistajan samankokoiset laatikot ovat vierekkäin.

Noh, siinä ne viisi outoa nyt olivat. On niitä kai oudompiakin, mutta ei nyt tule tähän hätään mieleen. Omien outouksiensa keksiminen on aika vaikeaa, koska minun näkökulmastani esimerkiksi pelattujen lautapelien kirjaaminen on täysin normaalia puuhaa (enkä edes ole ainoa, joka sitä tekee). En jatka haastetta, muut saavat kirjoittaa omista outouksistaan jos haluavat. Kiitollisna luen, mitä kirjoitatte.

Seinfeld

Kaipa se on pakko myöntää: Seinfeld on harvinaisen hyvä komediasarja. Aikaisemmin en pitänyt sarjasta juuri ollenkaan, mutta nyt olen lämmennyt kovastikin. Lopullinen merkki hullaantumisesta lienee se, että katselimme tänään viisi jaksoa viitoskautta.

Kaikki alkoi viattomasti Johannalle joululahjaksi ostetusta kuutoskaudesta. Se katseltiin hyvin äkkiä läpi, niinpä tänään piti käydä ostamassa tuo viitoskausi. Ihan hyvää vastinetta näissä saa rahalle, sillä brittisarjojen kuuden jakson sijasta Seinfeldin kausi on päälle 20 jaksoa. Silti ne kiitävät niin nopeasti, kun niitä innostuu katsomaan…

Seinfeld on kyllä nerokas sarja. Pidin alkuun henkilöitä ärsyttävinä, mutta sittemmin olen oppinut arvostamaan sarjaa ja sen nokkeluutta. Jaksot viittaavat jatkuvasti vanhoihin juttuihin ovelasti, niin että pidempään katsonut saa ylimääräistä iloa pienten ”ahaa!”-elämysten muodossa. Niin sitä pitää! Veikkaan, että kokoelmamme saa vielä jatkoa, sillä viitoskausi on pian katsottu…

BookCrossingista vielä

BookCrossing-kirjahyllyni kasvaa. Olen kirjannut omia kirjojani sivuille, siinä toivossa että joku kiinnostuisi. Vilkaiskaapa. Available-merkityt ovat saatavilla, eli vaihdan näitä pois mielelläni. Permanent Collection -merkittyjä en anna pois, mutta voin kyllä lainata.

Olen vapauttanut jo muutaman kirjan yliopistolla. Pari ensimmäistä on varmasti päätynyt jonkun käsiin (toisen uuden omistajan näinkin), mutta merkintöjä niistä ei ole tullut BookCrossingin sivuille. Ehkä ne joskus vielä ilmestyvät, ja vaikka eivät ilmestyisi, joku niistä iloitsee kuitenkin.

Vaihtoakin olen jo ehtinyt harjoittaa. A.W. Yrjänän Arcana vaihtui Hemingwayn Jäähyväisiin aseille. Hyvä kauppa. Kunhan saan Jäähyväiset aseille luettua, se saa jatkaa matkaansa – saapa nähdä, jääkö Arcana uudelle omistajalleen, vai jatkaako matkaa eteenpäin. Olen tyytyväinen kävi miten kävi.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat