Olen koodannut, kärsinyt ja oppinut. Graduuni liittyvä ohjelmointiosio etenee suhtkoht mallikkaasti, taas vaihteeksi. Viime viikolla olin vielä aloittamassa koko projektia alusta uudelleen, kun muutaman päivän työ tuntui hukkaan menneeltä ohjelman rakenteen törmätessä seinään.

Ongelmasta pääsi onneksi yli, eikä kaikki työ ollut turhaa. Uusista kehitelmistä piti vain palata hieman taaksepäin ja lähteä toista tietä eteenpäin. Niin yksinkertaista se on, kun vähän pysähtyy miettimään, mitä tekee.

Samalla koko katastrofi paljasti ratkaisevan heikkouden ohjelmointityylissäni. Johan sitä ohjelmoinnin peruskursseilla jo taotaan päähän, että suunnitelkaa, suunnitelkaa, ja sitten vasta koodaamaan. Ehkä tässä näkyy itseoppineisuus, mutta en minä osaa suunnitella. Mistä minä tiedän, mitä kaikkea ohjelmassa tarvitsee olla, ennen kuin törmään tilanteeseen, jossa sitä jotain tarvitaan.

Tyyli toimii kaikenlaisten skriptien ja omaan tarpeeseen tulevien webbiohjelmien kehittelyyn, mutta yhtään suuremman ohjelmistoprojektin parissa olen auttamatta hukassa. Graduprojektini on siinä rajoilla. Toistaiseksi homma on, näemmä, hallussa. Tuon ohjelman rakenne on paikka paikoin melkoista purkkaa, mutta se toimii niin ja sillä hyvä.

Vaan eipä olisi minusta koodariksi. Ehkä on ihan hyvä, etten sille alalle ryhtynyt, kiitos Tampereelle vetäneen ihmissuhteen. Opiskelupaikkakin oli Jyväskylän yliopistoon tietojenkäsittelytekniikan pariin; olisin vähän toisten tehtävien parissa nyt.