Kätke ja etsi

Odotukset Hide and Seekin kohdalla eivät olleet huikeat, ja hyvä niin. Elokuva päätyikin olemaan varsin keskinkertainen tapaus. Juoni oli ihan ok ja Dakota Fanning teki Emilyn roolin hienosti, mutta Robert De Niro oli jotenkin väsyneen oloinen ja elokuvan ratkaisut muutenkin vähän tylsiä. Kauhu-ulottuvuus perustui aika pitkälle kuluneeseen säikyttelyyn ja yleensä ottaen leffaa vaivasi tietty vähimmän vaivan henki.

Siitäkin huolimatta käsikirjoituksessa oli ihan ideaa ja elokuvan suuri juonenkäänne ei ollut aivan ilmeinen. Lopputuloksena on siis aika keskinkertainen, mutta ihan kertakatselun kestävä elokuva.

Usvazine

Usva on uusi suomalainen verkkolehti, joka julkaisee spekulatiivista fiktiota, novelleja, runoja, artikkeleita ja valokuvia. Lehteä toimittaa scifiharrastajille tuttu Anne Leinonen, ja ensimmäinen numero sisältää novellit Petri Salinilta, Sari Peltoniemeltä, Jarmo Karoselta, Petri Laineelta ja Boris Hurtalta. Kuulostaa hyvältä; täytyypä printtailla lehti (peräti 43 sivua!) ja lukea, kunhan ehdin. Pikaselailulla lehti on ainakin erittäin professionaalin näköinen.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Akateemista koodaamista

Päivän ohjelmassa on ollut graduun liittyvän ohjelmistoprojektin koodaamista. Työ etenee! Eilen aloitettu ohjelma osaa jo lukea ja tallentaa asetuksensa levylle! Mikä tärkeintä, ohjelma osaa lukea XML:ää. Tiedonhakuja arvioitaessa tarvitaan relevanssiarvioita, jotka on tässä tapauksessa tallennettu XML:nä (niinkuin kaikki muukin). Tämän päivän varsinainen saavutus onkin SAX-parseri, joka lukee relevanssiarviot levyltä ohjelman omaan tietorakenteeseen. Hiphurraa.

Ensimmäiseksi XML-parserikseni INEXAssessmentParserin rakentaminen sujui yllättävän näppärästi. SAX on kätevä ja helppokäyttöinen viritys, se on sanottava. Sillä pärjäänkin tämän projektin ajan ihan näppärästi, sillä XML:ää ei tarvitse kuin lukea.

Toinen uusi tuttavuus on ollut Ant, joka on erityisesti Java-käyttöön suunniteltu maken korvike. Alkuihmetyksen jälkeen Antin käyttäminen on sujunut kätevästi, ja XML-muotoiset konfigurointitiedostot ovat ainakin minun silmääni make-tiedostoja huomattavasti selkeämpiä ja helpommin rakennettavia.

Sanottakoon vielä se, että PowerBookilla ohjelmointityö on sujunut näppärästi. TextWrangler on käypä editori ja muutenkin kaikki toimii jokseenkin niin hyvin kuin pitääkin. Ainoa ongelma on hieman ahdas näppäimistö, joka lisää kirjoitusvirheiden määrää ja hidastaa paikoin erikoismerkkien hakemista, mutta se on tottumuskysymys. Voisihan tätä pöytäkoneella tehdä, mutta näppäimistöä lukuunottamatta työskentely on kätevämpää OS X:n puolella.

Tänään muuten söhin ensimmäistä kertaa Windowsissa ruudun nurkkia Exposén toivossa – kertonee jotain toiminnon näppäryydestä.

Nettiradio

Olen löytänyt nettiradiot! Tietoinen olin, tietysti, ja jotain kuunnellutkin, mutta nyt taisi tulla ratkaiseva tönäys radionkuunteluun. Se on tietysti iTunes, ja sen valmiit nettiradiovalikoimat. Kynnys ryhtyä kuuntelemaan on riittävän matala.

Hyvä kanavakin löytyi heti kertaosumalla. Creation Steppin’ Radio soittaa roots-reggaeta nonstoppina, ilman mainoksia. Kanavan pyörittäjä höpisee ehkä pari kertaa tunnissa lyhyen mainosspiikin väliin, muuten soi musiikki. Soittolista on pitkä ja monipuolinen.

Reggaeradio on hyvä valinta. Vaikka en mikään rastaman olekaan, tulee Creation Steppin’:ltä tasaisen hyvää musiikkia. Huippuhyviä biisejä ei juuri tule, mutta toisaalta kolmen tunnin kuuntelun aikana ei ole vielä tullut yhtään biisiä, jonka olisin halunnut skipata.

Parhaillaan soi Typical Hawaiiansin ”Don’t Cry”, joka vaihtui juuri Wailing Soulsin ”Sweetie Come Brush Me”:ksi. Perusletkeää reggaeta molemmat, ja siten kerrassaan hyvää taustamusiikkia.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Lisää Mac OS X -kokemuksia

Virittelimme eilen kokeeksi langattoman verkon tukiaseman stereoihin kiinni, ja komeastihan se toimi. Mitään uuttahan siinä ei ole, että tietokoneen musiikit saa stereoista ulos, mutta kun musiikinsiirto toimii langattomasti, herättää se tiettyä ihastusta. Harmi vain, että pääasiallisissa stereoissamme ei ole kuin levysoittimen liitännät, joten kokeilu jäänee hieman kokeiluksi – etenkin kun stereoiden vieressä oleva verkkopistoke tarvitaan toiselle koneelle.

iTunes on miellyttävän helppokäyttöinen ohjelma. Ehdimme kokeilla jo musiikin ostamistakin, ja sekin kävi suorastaan petollisen helposti. Johannan kokoelmat karttuivat uudelle Morrissey-biisillä, joka oli hyvinkin 99 sentin arvoinen, vaikka biisiä ei voisikaan kuunnella kuin tällä koneella. Samaisesta syystä veikkaan kuitenkin, että musiikin ostaminen iTunesista tulee jäämään aika vähiin.

Rekon mainitsema ja 43 Folders -blogista tuttu QuickSilver on osoittautunut kerrassaan herkulliseksi työkaluksi. Saa nyt nähdä miten tuo integroituu osaksi koneen käyttöä, mutta ainakin ohjelmien käynnistämiseen se on parasta, mitä olen koskaan nähnyt. Sen sijaan, että huolehtisi tarpeellisten ohjelmien näkymisestä Dockissa ja söhisi niitä hiirellä, voi napauttaa omppu-välilyönti-kombolla QuickSilverin esiin, painaa t:tä ja enteriä ja kas, aukeaa Thunderbird. Näppärää, ja QuickSilverillä voi tehdä muutakin kuin käynnistellä ohjelmia. Se mm. tuntee bookmarkkini sekä Caminosta että del.icio.us:sta – josta tuli muuten tämän myötä merkittävästi näppärämpi työkalu!

Mitäs muuta – Exposé on hieno keksintö. Ohjelmasta toiseen vaihtaminen on erittäin näppärää Exposélla. Valitettavasti Logitech Control Centerin asentaminen (jotta hiiren back-napin saa toimimaan selaimessa) jyräsi Exposén työpöydän paljastamisen hiiren turhasta ohjelmanvaihtonapista, mutta ilmankin pärjää – näytön nurkkien söhiminen on yllättävän kätevää, varsinkin kun näyttö on vain 15-tuumainen. 30-tuumaisella Cinema-näytöllä kulmiin olisi jo pidempi matka.

Mutta oikeasti: ehkä hienointa Macin hankkimisessa on ollut Johannan innostus. Johanna pitää uudesta koneesta valtavasti. Koko paketti vetoaa niin täydellisesti: tyylikäs ulkoasu, helppokäyttöisyys ja koko järjestelmän loogisuus miellyttävät. Johanna pitää myös siitä, että kone on kannettava; koneen käyttäminen on kuulemma mukavampaa ja rennompaa kuin pöytäkoneen, tavallaan läheisempää jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Veikkaan, että jos hankkisimme jonkun vallan komean iMacin, Johannaa ei saisi sittenkään irti kannettavan ääreltä.

Kahden ihmisen koneella on muuten mukavaa, että käyttöjärjestelmä tukee erillisiä käyttäjiä. Se oli myös yksi syistä, miksi olen harkinnut Windows XP:n hankkimista pöytäkoneeseen. Yhteisellä koneella kummallakaan ei ole täyttä vapautta toteuttaa itseään esimerkiksi työpöydän järjestelyn suhteen, mutta nyt kummallakin on omat taustakuvat (Johannalla Soul Calibur kolmosta, minulla sieniä) ja kotihakemistot. Se lisää myös tasa-arvoa: pöytäkoneen kovalevyllä on hakemisto Johannalle, kaikki muu on ikäänkuin minun. Nyt kummallakin on oma kotihakemisto, jossa väsätä.