Mikko Saari bloggaa toisinaan
Kätevä emäntä paljastui kerrassaan oivalliseksi naishuumorisarjaksi. Tyylin ja toteutuksen perusteella luonnehtisin empimättä Kätevää emäntää kotimaiseksi versioksi erinomaisesta Ponille kyytiä -sarjasta.
Kummeli-dvd on ollut niin ikään kovalla pyörityksellä. Kyllä lähtee! Nykyään tamperelaisena on muuten kivaa bongailla paikkoja. Viimeisimmässä jaksossa kyvyttömät duunarit palloilivat vanhan Pinnin rakennustyömaalla.
Joskus työmukavuus voi olla pienistä asioista kiinni. Minunkin työntekoani edistäisi parempien kärryjen saaminen. Työhöni kuuluu nimittäin kirjojen siirtelyä paikasta toiseen, ja se pitäisi hoitaa pienillä kiikkerillä kärryillä. Kärryt ovat ensinnäkin aivan liian korkeat: kun niihin lastaa sopivasti kirjoja, kärryjen painopiste kohoaa ylös ja ne kippaavat nurin helposti. Tähän asti olen välttänyt vaaran, mutta tänään onnistuin kaatamaan kärryt.
Toinen ongelma piilee kärryjen pyörissä. Pienet pyörät juuttuvat matalimpaankin kynnykseen. Hissiin pääseminen ja kynnysten ylittäminen ovatkin haastavia pulmia, varsinkin jos kärry on täynnä painavia kirjoja. Lisäksi pyörät eivät käänny mitenkään erityisen sujuvasti. Pahimmillaan niitä joutuu potkimaan, jotta ne kääntyisivät. Kärryjen kestävyyskään ei ole taattu juttu: yhdestä kärrystä petti ylähyllyn hitsattu sauma.
Taiteenlajinsa sekin, kun yrittää lykkiä kolisevaa kärryä mahdollisimman äänettömästi.
Olen lukenut 43 Folders -blogia jo pidempään, mutta nyt sattui ensimmäistä kertaa todella hyvä juttu kohdalle. Five Mistakes Band & Label Sites Make kertoo, mitkä ovat tyypillisimpiä virheitä bändien nettisivuilla.
Levyarvosteluja kirjoittaessa tulee toisinaan tarve hakea lisätietoja bändistä ja silloin joutuu usein surkean ulkonäkölähtöisen suunnittelun uhriksi. Erilaisia Flash-härdellejä ei yksinkertaisesti huvita katsella silloin, kun haluaa päästä käsiksi olennaiseen tietoon. Sen kriittisen tiedon löytäminen ei ole aina muutenkaan helppoa. Luonnollisesti faneille halutaan tarjota elämys, mutta ehkä kannattaisi palvella myös tiedonhakijoita.
Jos aihe kiinnostaa enemmän, 43 Foldersin kommenteista löytyi linkki D. Keith Robinsonin Designing the Band-projektiin. Se käsittelee samaa aihetta konkreettisemmin tekemällä nettisivut kuvitteelliselle bändille.
Katsomillemme elokuville paljastui jälkikäteen yllättävä teema, kun kahden elokuvan ohjaajaksi paljastui yksi ja sama mies, David Koepp. Elokuvista ensimmäinen oli Stir of Echoes, telkkarista tullut kauhupläjäys. Sepä olikin mainio, se. Aamulehden elokuvatoimittajan kehu elokuvan pelottavuudesta piti kyllä paikkaansa. Tarinassa huvin vuoksi hypnotisoitu mies (Kevin Bacon) alkaa nähdä näkyjä. Turhan tähden näkyjä ei näy, vaan ne paljastavat ruman salaisuuden, jonka selvittämisestä tulee miesparalle melkoinen vaiva. Ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.
I, Robot edusti sitten massaosastoa. Ohjaaja Alex Proyasilla on kuitenkin hyvää taustaa: Crow on hyvä ja Dark City erinomainen. Ihan niin hyvä I, Robot ei ollut, mutta siltikin suorastaan yllättävän hyvä. Elokuvan pahin kompastuskivi oli Will Smith: en pidä Smithistä muutenkaan, ja nyt miehen esittämä tyyppikin oli harvinaisen ärsyttävä. Muutenkin elokuvassa näkyi turhan paljon sen suuri kohdeyleisö: rauhallisempi ja ehkä älyllisempi ote ei olisi ollut paha, typerimpiä toimintakohtauksia olisi ehkä voinut karsia.
Asimovin robotiikan kolme lakia eivät saaneet elokuvassa aivan sellaista kyytiä kuin olisi voinut uskoa. Selitys niiden kiertämiselle oli lopulta ihan tyydyttävä ja jopa Asimovin kirjoitusten mukainen. Wikipedian I, Robot -artikkeli kertoo muuten hyvin, miten elokuva Asimovin kirjoituksiin liittyy.
Stephen King -filmatisointi Salainen ikkuna oli sitten se toinen Koepp-elokuva. King-filmatisointien taso on vaihdellut aika lailla, mutta tämä oli vaihteeksi hyvä. Johnny Depp esittää kirjailijaa, jota vainoaa sekä rumasti päättynyt avioliitto että plagiointisyytöksiä heittelevä sekopää. Tunnelma kiristyy aika synkäksi ja sitten tulee käänne – parempaan vai huonompaan, en tiedä. Minun mielestäni elokuva kääntyi selvästi parempaan suuntaan, Johanna taas oli fiksumpana arvannut, mitä tuleman pitää ja koki ratkaisun aika tylsäksi. Tiedäpä tuosta, mutta kumpikin koki elokuvan lopulta kuitenkin varsin hyväksi. Salainen ikkuna on siis niitä parempia King-filmatisointeja.
Kuten jo Pelimerkintöjen puolella totesinkin, minulla on tätä nykyä peliaiheinen kolumni Enter-lehdessä. Kirjoittelen laajasti peleistä ja pelaamisesta: ensimmäinen kolumni käsittelee Simsin ja Animal Crossingin kaltaisista elämäpeleistä. Pelilehtien kolumnisteista eroan siinä, että käsittelen videopelien lisäksi myös lautapelejä, joista en ole juuri mainintoja nähnyt muissa lehdissä.
Parasta tässä kolumnissa on se, että Enterin päätoimittaja kutsui minut kirjoittamaan kolumnia. Aloite oli siis heidän. Lisäksi kolumnista maksetaan varsin asiallista palkkiota (tai mistäs minä tiedän palkkioiden asiallisuudesta, mutta olen hyvin tyytyväinen kaiken ilmaiseksi kirjoittelun jälkeen). Lisäksi tähän asti kirjoittamani kolumnit on kehuttu erinomaisiksi. Vähemmästäkin olisin tyytyväinen.
Enterin tarjousta voi verrata toiseen kirjoitustarjoukseen jonka sain: minut olisi haluttu kirjoittamaan levyarvosteluja. Niistä ei tosin olisi saanut mitään korvausta ja arvosteltavat levytkin olisi pitänyt hankkia itse. Juuei, en olisi suostunut vaikka aikaa olisi ollutkin. Minulla on arvoni – miksi kirjoittelisin ilmaisjuttuja, jos joku on kerran valmis maksamaan töistäni? Niin että pitäisiköhän tälle blogillekin laittaa maksu…