Kirjastosakkojen suhteellinen suuruus ja asiakkaat

On mielenkiintoista, miten eri tavalla asiakkaat suhtautuvat kirjastosakkoihin. Jotkut tulevat maksamaan jo 80 sentin maksua, toisille muutama euro on jo iso maksu, jota kauhistellen ja pahoitellen sännätään maksamaan. Jotkut heräävät vasta, kun kymmenen euroa tulee täyteen ja lainauskielto astuu voimaan. Sittenkin on niitä, jotka maksavat koko potin kerralla ja niitä, jotka huolellisesti maksavat tasan niin paljon, että summaksi jää 9,90 euroa ja lainauskielto poistuu.

Sitten on niitä, joilla on monta kymppiä tai pahimmillaan monta sataa euroa maksettavanaan. Kurssikirjoista kertyy äkkiä isoja summia, niistä kun rankaistaan 80 senttiä päivässä. Sakko on iso, mutta välttämätön: muuten kurssikirjat eivät palautuisi ajoissa, kun kipu maksaa on pienempi kuin tarve lukea tenttiin. Ja sehän onkin sitten jo ihan eri ongelma, jos ja kun kurssikirjoja ei riitä kaikille niitä tarvitseville.

Mutta luulisi pännivän, jos kirjastosakkoja on kymmeniäkin euroja, puhumattakaan sadoista. Ne kun ovat aina kaikki suoraa seurausta omasta tyhmyydestä. Tampereellakin uusimismahdollisuuksia on niin paljon, ettei pitäisi ainakaan siitä olla kiinni.

Loppuun vielä sekalaisia lievän ärsytyksen tai ihmetyksen aiheuttajia kirjaston asiakaspalvelutyössä:

Kuiskaajat – tiskillä asioitaessa kannattaa puhua niin lujaa, että asiakaspalvelija kuulee, muuten ei palvelua saa. Kuten ehkä huomata saattaa, kirjastossa ei lainaustiskin tuntumassa itse asiassa ole erityisen hiljaista. Nutturapäinen kirjastonhoitaja ei tule hyssyttelemään, jos puhuu ääneen. Kuiskaajat ja mutisijat ovat itse asiassa pahempia kuin mykät: jos asiakas ei puhu pihaustakaan ja lyö vain kortin tiskiin, kyse on varauksenhakijasta.

Epäselvät ulkomaalaiset – nämä eivät kuiskaa, mutta puhuvat englantia joko huonosti tai niin ihmeellisellä aksentilla (tai sekä että), ettei asiakaspalvelijaparka ymmärrä lainkaan, mitä he haluavat. Epäselvyyteen puheessa yhdistyy myös hämmentävän usein kummalliset tarpeet, joita olisi vaikea ymmärtää suomeksikaan. Enemmistö ulkomaalaisista osaa onneksi englantia riittävän hyvin. Lisäksi ulkomaalaiset ovat usein mukavia.

Kortinkaivelijat – ihmisillä on nykyään valtavasti muovikortteja, mistä seuraa se, ettei kirjastokortti löydy lompakosta korttipaljouden keskeltä heti. Sitäpä suuremmalla syyllä se kannattaisikin kaivaa esiin jo ennen tiskille tulemista, vink vink. Säästyisi aikaa muiltakin asiakkailta.

Ihmettelijät – näitä piisaa: voiko tähän maksaa sakkoja, saako tästä varaukset, voiko tähän palauttaa, voiko tästä lainata? Näissä asiakkaissa kiusallisinta on palava halu vastata jotain näpsäkkää Al Jaffeen tyyliin.

Maksuista röpöttäjät – onhan se kauheaa, jos kirja on viikon myöhässä ja nyt siitä halutaankin jo yli viisi euroa sakkoja. Yllätyksiltä vain välttyisi, jos perehtyisi kirjaston sääntöihin edes niiden maksujen ja laina-aikojen verran. Kirjaston sakot ovat myös huolella harkitut ja kohtuulliset, vaikka asiakkaat olisivatkin mitä mieltä tahansa.

Varauksenhakijat – varauksia säilytetään hyllyssä varaajan nimen mukaan järjestyksessä. Virkailija tarkistaa asiakkaan kortilta nimen ja varaustilanteen ja hakee sitten kirjan hyllystä. Asiallinen asiakas antaa kortin ja sanoo "minulle on varaus". Toisenlainen asiakas taas sanoo "olis se Virtasen kirja varauksessa". Pari kertaa olen saanut ihmeellisen pieniä paperilappusia, joihin on kirjoitettu varatun kirjan nimi. "Antaisitteko kortin, kiitos".

Pahanhajuiset asiakkaat – intialaisilla on outoja hajusteita. Länsimaiset parfyymit tekevät nekin häijyä liikaa käytettynä ja ennen sisääntuloa tupakkia poltelleet tunnistaa myös heti. Rehellinen paskanhaju se vasta paha onkin. Onneksi vakioasiakkaissa ei ole kuin pari pahanhajuista tapausta.

Ettei juttu menisi ihan negatiiviseksi, listataan nyt kivojakin:

Mukavat vakioasiakkaat – aktiiviset kirjastonkäyttäjät tietävät miten homma toimii. Näistä tietää lisäksi usein etukäteen, mitä on tulossa.

Palvelusta positiivisesti yllättyvät – ai teillä voi tehdä näinkin? Menevät hieman samaan sarjaan kuin muutkin, jotka eivät kirjaston käytäntöihin ole perehtyneet, mutta nämä ovat missanneet jotain itselleen edullista. Sehän on aina kivaa. Kolmen päivän armonaika sakoissa on vähän mainostettuna monelle kiva ylläri.

Muuten vain ystävälliset – näitäkin riittää. Useimmat asiakkaat ovat ihan ok. Useimmat yllä listattuja ryhmiä edustavista asiakkaista on enemmän ihmeellisiä kuin ärsyttäviä. Useimmat ärsyttävistä ovat vähemmän ärsyttäviä.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjasto

Videovuokraamo netissä

CD WOW! DVD rentals on mielenkiintoinen online-videovuokraamo. Asiakkaat maksavat kiinteää kuukausihintaa (15 puntaa), jolla saa vuokrata niin monta elokuvaa kuin haluaa. Elokuvat kulkevat postitse ja CD WOW! maksaa postikulut kumpaankin suuntaan. Mitään palautusaikoja tai myöhästymismaksuja ei tunneta.

Homman juju on siinä, että kullakin asiakkaalla saa kerralla olla lainassa vain kolme elokuvaa. Kun yhden palauttaa, saa ottaa uuden. Valikoiman pitäisi olla laaja (24500 elokuvaa), en sitten tiedä montako kappaletta kutakin elokuvaa on, miten helppoa haluamaansa on sitten saada. Valikoima on kuitenkin perusvuokraamoa tuntuvasti laajempi.

Idea on joka tapauksessa hyvä ja sopii aktiivivuokraajalle. Kyllä mekin harkitsisimme, jos Suomeen moinen rantautuisi. Jos hinta olisi sopiva, palvelu olisi mainio. Mieluummin ottaisin tuollaisen kuin elokuvakanavan, se on selvää. Kuka haluaisi ryhtyä pioneeriksi horjuttamaan Makuunin markkina-asemaa?

Day After Tomorrow, Dahmer

Day After Tomorrowin kohdalla odotukset eivät olleet järin korkealla. Tulos olikin sitten jokseenkin sitä, mitä arveltiinkin: näyttäviä tehosteita, mutta muuten kökkö elokuva. Kaikki elementit löytyivät: päähenkilön huono suhde läheiseen (poissaoleva isä), romantiikkaa (poika ja tyttöystävä), viattomia ja liikuttavia sivullisia (syöpää sairastava lapsi, koira), meuhkaava besserwisser-tiedemies, skeptisesti tiedemiehen meuhkaamiseen suhtautuvia hallinnon edustajia, hengenvaarallisia tempauksia…

Perusideasta kuitenkin plussaa. Uusi jääkausi ei kai ole tieteellisesti mikään mahdoton juttu, ilmaston lämpeneminen voi joka tapauksessa aiheuttaa suuria muutoksia ilmastolle. Ihan noin nopeasti ja dramaattisesti tilanne ei kuitenkaan taida kehittyä. Juonen uskottavuus ja dialogin taso olikin sitten vielä vähemmän uskottavaa… Juoni oli joka tapauksessa hyvin ei-amerikkalainen kaikessa ympäristöhenkisyydessään. Muuta hyvää elokuvasta saakin sitten hakea. No, olihan se jäätynyt New York aika komia.

Toisena elokuvana katseltiin sarjamurhaajafilmi Dahmer. Tarina oli sinänsä mielenkiintoinen, mutta koska odotimme kauhuelokuvaa, jouduimme pettymään rajusti. Totuushan on, ettei Dahmer ole millään lailla pelottava elokuva. Kyllähän Dahmer pari murhaa elokuvassa tekee, mutta se nyt on ilmeistä. Pelottelun sijasta elokuva keskittyi inhimillistämään Jeffrey Dahmeria – kauhistuttavan pedon sijasta maalattiin kuvaa ahdistuneesta, homoseksuaalisuuttaan huonosti käsittelevästä miehestä, jolla oli vaikeuksia vanhempiensa kanssa. Edelleen tässä ei ole mitään väärää, mutta ei siinä mitään pelottavaakaan ole. Dahmer olikin elokuvana lähinnä tylsä.

Viittausarkisto

Kyllä se aika näinkin tuhlaantuu. Olen viime aikoina käynyt läpi kaikki vanhat merkinnät kahdesta syystä. Ensinnäkin halusin korjata blogin sisäiset linkit ajan tasalle – puuha on harmillisesti mahdotonta automatisoida. Toiseksi lisäsin blogin semanttisen koodauksen määrää lisäilemällä viittausta tai lähdettä kuvaavia <cite>-tageja asiaankuuluviin paikkoihin.

Tästä hyvästä voinkin tarjota teille, rakkaat lukijat, jotain ihastuttavan turhaa: täydellisen luettelon blogissa viitatuista lähteistä.

Tämän hienouden mahdollistaa erittäin näppärä MT-Collect-plugin, jolla on paljon muitakin luovia käyttötapoja. Jotain voi täälläkin vielä näkyä, mutta aloitetaan nyt tästä.