Vaihdoinpas piruuttani uudet värit blogiin. Alkoi pinkki tympiä. ColorWhore on vinkeä värisivu, josta voi katsella HTML-käyttöön kivoja värejä. Kiitokset vaan Kalamukiin vinkistä. Saapa nähdä, jos innostuisi virittelemään ulkoasua enemmänkin.
Palavereista ja uusista luettavista
Kun vallan Pinserissä kehotettiin linkittämiin uusiin suosikkiblogeihin, niin tehdään niin: Metroseksuaalisuutta maanalaisessa eli Kotipoika avautuu -blogin katsaus palaverien ihmeelliseen maailmaan oli mainiota luettavaa.
Myös Hämärää länkytystä on mainitsemisen arvoinen lisäys blogilistaani. Muutama muukin uudempi tuttavuus on ehdolla vakiluettavien listalle, mutta ne eivät ole vielä osoittaneet erinomaisuuttaan tarpeeksi.
Mikon arvoihin kuuluu syöminen
Yliopiston kirjaston ruokalaa pyörittävän Amica tietää arvonsa: ne ovat asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö. Ruokalassakin mainostetaan laatua Amican tärkeimpänä arvona.
Mutta eikös tämä nyt ole vähän tyhmää? Eihän laadukkaan ruoan tuottaminen asiakkaille ole mikään erityinen arvo, vaan Amican koko perustoiminta-ajatus! Arvojen luetteleminen on minun mielestäni mielekästä silloin, kun kyseessä on toiminta, joka on suoraan ristiriidassa kaikkien osakeyhtiöiden perusidean (tuottaa voittoa osakkeenomistajille) kanssa. Siis vaikkapa ympäristöystävällisyys, joka maksaa ja on tuloksen tekemisen kannalta suorastaan haitallista. Jos sellaiseen panostaa ja pystyy osoittamaan tuloksia, voi kehua arvoillaan.
Laadukkaan ruoan tekeminen on ruokalapalveluja tuottavalle yritykselle toiminnan perusedellytys. Noin yleensä ottaen yrityksen arvot ovat turhaa soopaa, jos 100% alan toimijoista toteuttaa niitä toiminnassaan. Kirjastot ja asiakaspalvelu, esimerkiksi: totta kai kirjasto pyrkii palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Turun yliopiston kirjasto on tietysti merkittävä poikkeus suljettuine kokoelmineen. Turun kaupunginkirjastoonhan avohyllyt saatiin melko tuoreeltaan vuonna 1912 – keksintö itsessään on 1800-luvun perua.
1950-luvun leikit
Marokon sulttaani. Tässä leikissä toimii kaksi aina yhtaikaa muiden ollessa katselijoina. Nimitettäköön leikkijöitä kirjaimilla A ja B. He seisovat vähän matkan päässä toisistaan, kummallakin palava kynttilä kädessä, ja alkavat juhlallisina ja hartaina kävellä toisiaan kohti.
Kun he seisovat aivan likellä toisiaan, sanoo A:
Marokon sulttaani on kuollut. B vastaa:Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin. Senjälkeen he taas kulkevat toisistaan poispäin, takaperin. Senjälkeen he tekevät saman uudestaan. Mutta nyt B sanoo:Marokon sulttaani on kuollutja A vastaa:Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin.Joka ensiksi alkaa hymyillä, on hävinnyt. Mitä juhlallisempia leikkijät ovat, sitä hullunkurisemmalta seremonia tuntuu. Katselijat saavat nauraa niin paljon kuin haluavat.
(Mitä-missä-milloin Seuraleikkikirja, 1958).
Banaanikakkua ja lasagnea
Viikonloppuna herkuteltiin lasagnella ja banaanikakulla. Lasagnen seurana nautimme viiniä. Moselland Ars Vitis, Riesling vuosikertaa 2003 oli miellyttävän pehmeä ja hedelmäinen, mutta ehkä hieman hintava (noin kymmenen euroa). Lasagne oli hyvää, ja niin on banaanikakkukin (Paras keittokirja -sarjan vastailmestyneestä viidennestä osasta, muuten). Pistetään siis ohje jakoon:
4 kypsää banaania
100 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 dl maitoa
korppujauhoja
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksi kerrallaan. Soseuta banaanit ja sekoita ne vaahtoon. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Kääntele ne ja maito taikinaan.
Tuloksena on kevyesti juokseva taikina, joka kipataan noin parilitraiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Kakkua paistetaan 175 asteessa 40-45 minuuttia, omalla kohdallani kakku kyllä tarvitsi hieman enemmän aikaa. Kokeilemallahan se selviää.