Kuka pelkää pimeää, Menneisyyden ote

Lauantain elokuvaillan alkuperäinen suunnitelma oli teatterielokuvaa eli Kukkia ja sidontaa. Se jäi nyt myöhemmäksi, sen sijaan tyydyimme videovuokraamon tarjontaan. Mukaan tarttui kaksi varsin erityyppistä jännityselokuvaa, vaan ovat kyllä kovin erityyppisten ohjaajien käsialaakin.

Jane Campionin Kuka pelkää pimeää on tiivistetty IMDB:ssä jonkun satunnaisen käyttäjän toimesta tylysti Heap of shite. Arvio ei mene pahasti metsään, sillä elokuva oli vakavasti huono. Taiteellinen puoli oli sinänsä ihan kunnossa. Elokuvassa on käytetty ihan tyylikkäitä tehokeinoja, kuten oudosti osittain epätarkkaa kuvaa. Kerran jopa huojuva käsivarakamera toimi. Valitettavasti elokuvan juoni oli lähinnä käsittämätön. Viihdettä Kuka pelkää pimeää ei ollut.

Clint Eastwood ei lupaa hyvää, mutta kehuttu Menneisyyden ote oli kyllä kehujensa arvoinen. Elokuva kertoo kolmesta lapsuudenystävästä, jotka päätyvät taas yhteen, kun yksi kolmikosta menettää tyttärensä traagisesti. Toinen on poliisi, joka tutkii tapausta ja kolmas on muuten vain epäilyttävä (ja syystä). Kaikilla on synkät salaisuutensa, luonnollisesti. Hyvät näyttelijät (Sean Penn, Tim Robbins ja Kevin Bacon kolmikkona, Penn ja Robbins voittivat Oscarit suorituksistaan – etenkin Robbins ansaitsi omansa täysin). Elokuva jättää pohtimaan, kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa elämään – entä jos osat olisivat vaihtuneet? Menneisyyden ote on joka tapauksessa ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Syysvärit

Vaihdoinpas piruuttani uudet värit blogiin. Alkoi pinkki tympiä. ColorWhore on vinkeä värisivu, josta voi katsella HTML-käyttöön kivoja värejä. Kiitokset vaan Kalamukiin vinkistä. Saapa nähdä, jos innostuisi virittelemään ulkoasua enemmänkin.

Palavereista ja uusista luettavista

Kun vallan Pinserissä kehotettiin linkittämiin uusiin suosikkiblogeihin, niin tehdään niin: Metroseksuaalisuutta maanalaisessa eli Kotipoika avautuu -blogin katsaus palaverien ihmeelliseen maailmaan oli mainiota luettavaa.

Myös Hämärää länkytystä on mainitsemisen arvoinen lisäys blogilistaani. Muutama muukin uudempi tuttavuus on ehdolla vakiluettavien listalle, mutta ne eivät ole vielä osoittaneet erinomaisuuttaan tarpeeksi.

Mikon arvoihin kuuluu syöminen

Yliopiston kirjaston ruokalaa pyörittävän Amica tietää arvonsa: ne ovat asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö. Ruokalassakin mainostetaan laatua Amican tärkeimpänä arvona.

Mutta eikös tämä nyt ole vähän tyhmää? Eihän laadukkaan ruoan tuottaminen asiakkaille ole mikään erityinen arvo, vaan Amican koko perustoiminta-ajatus! Arvojen luetteleminen on minun mielestäni mielekästä silloin, kun kyseessä on toiminta, joka on suoraan ristiriidassa kaikkien osakeyhtiöiden perusidean (tuottaa voittoa osakkeenomistajille) kanssa. Siis vaikkapa ympäristöystävällisyys, joka maksaa ja on tuloksen tekemisen kannalta suorastaan haitallista. Jos sellaiseen panostaa ja pystyy osoittamaan tuloksia, voi kehua arvoillaan.

Laadukkaan ruoan tekeminen on ruokalapalveluja tuottavalle yritykselle toiminnan perusedellytys. Noin yleensä ottaen yrityksen arvot ovat turhaa soopaa, jos 100% alan toimijoista toteuttaa niitä toiminnassaan. Kirjastot ja asiakaspalvelu, esimerkiksi: totta kai kirjasto pyrkii palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin. Turun yliopiston kirjasto on tietysti merkittävä poikkeus suljettuine kokoelmineen. Turun kaupunginkirjastoonhan avohyllyt saatiin melko tuoreeltaan vuonna 1912 – keksintö itsessään on 1800-luvun perua.

Julkaistu
Kategoria(t): Typeryys

1950-luvun leikit

Marokon sulttaani. Tässä leikissä toimii kaksi aina yhtaikaa muiden ollessa katselijoina. Nimitettäköön leikkijöitä kirjaimilla A ja B. He seisovat vähän matkan päässä toisistaan, kummallakin palava kynttilä kädessä, ja alkavat juhlallisina ja hartaina kävellä toisiaan kohti.

Kun he seisovat aivan likellä toisiaan, sanoo A: Marokon sulttaani on kuollut. B vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin. Senjälkeen he taas kulkevat toisistaan poispäin, takaperin. Senjälkeen he tekevät saman uudestaan. Mutta nyt B sanoo: Marokon sulttaani on kuollut ja A vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin.

Joka ensiksi alkaa hymyillä, on hävinnyt. Mitä juhlallisempia leikkijät ovat, sitä hullunkurisemmalta seremonia tuntuu. Katselijat saavat nauraa niin paljon kuin haluavat.

(Mitä-missä-milloin Seuraleikkikirja, 1958).

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit