Edustajistovaalit

Tänään alkaa ylioppilaskunnan edustajistovaalien ennakkoäänestys. Aion käyttää äänioikeuttani – ehdokkaaksi on valikoitunut oikealla asialla oleva puolituttu, jolta rohkenen odottaa järkeviä kannanottoja minulle olennaisiin asioihin.

Edustajistovaalien äänestysprosentti oli kaksi vuotta sitten noin 20 prosenttia. Ei kummoinen, mutta ongelmana on vähäisen kiinnostuksen lisäksi se, että äänestää voi vain kampuksella, eivät läheskään kaikki ylioppilaskunnan jäsenistä käy yliopistolla edes viikottain.

Edustajistovaalit olisivatkin mielestäni mitä parhain ympäristö kokeilla Internet-äänestystä. Mittakaava on kenties sopivan pieni ja saavutettavat edut selviä. Luulisi ainakin jonkun osan äänestämättä jättämisistä kuitenkin johtuvan nimenomaan yliopistolle vaivautumisen hankaluudesta ja sen ongelman Internet-äänestäminen poistaisi.

Yliopistolla on myös käytettävissä varsin selkeä tunnistamismenetelmä: jokaisella opiskelijalla on peruspalvelutunnus yliopiston tietokoneverkkoon (useimmilla tunnus on, kaikki sen voivat halutessaan saada). Tunnuksella on helppo tunnistaa käyttäjä yksiselitteisesti ja ongelmitta.

Internet-äänestämisen pitäisi kai tapahtua ennakkoäänestyksenä, jotta varsinaisina äänestyspäivinä saadaan listat, joista näkee, ketkä ovat jo äänensä Internetitse antaneet. Tuplaäänestämisriski lienee ongelmallisimpia tekijöitä. Toinen on vaalisalaisuuden säilyttäminen – jos äänestää voi käytännössä missä tahansa, kuinka valvoa äänestysolosuhteita?

Tähän ongelmaan en sitten osaakaan sanoa mitään hyvää ratkaisua. Ehdotuksia otetaan vastaan…

Narkoleptikot

Kyse on vakavasta asiasta, jolle ei välttämättä saisi nauraa, mutta Nelosen eilisen narkolepsiadokumentin kuvaama narkoleptikkoyhdistyksen hallituksen kokous toi jotenkin mieleen Monty Pythonin virtsanpidätysvaivaisten maratonin.

Narkoleptikoita kun vaivaa hallitsematon ja jatkuva nukahtelu. Kokouksessa on dokumentin mukaan kolme sihteeriä, ettei pöytäkirjoista jää puuttumaan mitään sihteerin nukkuessa. Kokouksen osallistujat herättelevät toisiaan kilvan aina tarpeen tullessa.

Mutta vakavoidutaan toki hetkeksi: narkolepsia on vaiva, joka kyllä estää tehokkaasti elämästä terveen ihmisen elämää. Varsin moni asia elämässä käy vaaralliseksi, jos nukahtelee hallitsemattomasti ja varoittamatta. En myöskään ihmettele narkoleptikoiden korkeita erolukuja; narkoleptikon kanssa eläminen vaatii aika paljon kärsivällisyyttä ja vaivannäköä.

Tässä vaiheessa lienee siis hyvä koputtaa puuta ja iloita siitä, että pahin vaiva, mistä itse kärsii on seborrooinen ekseema. Vaiva on kai parantumaton ja elinikäinen, mutta pysyy kurissa sopivilla hoitoaineilla ilman lääkkeitä, eikä ole muutenkaan kuin esteettinen ongelma. Hieno nimi sillä kyllä on; jostakin syystä käytän mieluummin tuota fiinimpää nimeä kuin suomenkielistä nimitystä taliköhnäihottuma.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Kaupunkireissu = syömistä

Lauantai-iltapäivä menee mukavasti kaupungilla käyskennellessä. Ostostelua tapahtui (toinen Alastair Reynolds -kirja, Belle & Sebastianin uusi levy – näistä lisää myöhemmin), ja ruokailua. Siitä enemmän nyt:

Ravintola-arvion kohteeksi päätyi Memphis East, lähinnä Johannan vanhempien ostoksillaan tienaamien lahjakorttien ansiosta. Toki keittiönsä on kovin mielenkiintoinen ja vetävä muutenkin. Sisustus oli ruokalistaa vastaava trendikkyydeltään (puhumattakaan henkilökunnan Hymypoika-asustuksesta), ei nyt ihan minun makuuni mutta menkööt.

Johanna päätyi tilaamaan kanawokkia, minä taas tyydytin kookoskanantarvettani kanacurryllä. Johanna piti annoksestaan, joka oli kooltaan ylenpalttisen mittava. Innostus ei tosin riitä toiseen kertaan, mutta kokeiluna kanawokki (kanaa, nuudeleita, wokkivihanneksia, jotain hapanimelätyyppistä kastiketta) oli kuulemma varsin tyydyttävä.

Minun kanacurryni oli ainakin näyttävä. Kulhossa (kertoo kastikkeen paljoudesta – hyvä, hyvä!) tarjoiltu annos koostui oranssista kookosmaitopohjaisesta kastikkeesta, jossa lillui vihanneksia ja kananpaloja ja suuresta riisipallosta. Kivan näköistä! Maku oli varsin kelvollinen. Kookosmaito maistui juuri niin paljon kuin oli tarpeen ja annoksessa oli hyvä kevyesti polttava jälkimaku. Se vastasi odotuksiani todella hyvin.

Vaan enpä tiedä, ottaisinko itsekään tuota toiste. Teen itse nimittäin parempaa. Ravintolaruoalle tuo on vähän paha miinus, koska ravintolasta hakee kuitenkin jotain sellaista elämystä, jota kotiruoasta ei saa. Pihvit ovat tästä mainio esimerkki, eipä sitä itse pihvejä tule juuri paisteltua. Kookoskanaa sen sijaan osaan tehdä ja lopputulos on kyllä yleensä tuota parempi. Lähinnä oheisvihannesten vuoksi; itse korvaisin vihreät pavut ja broccolin punaisella paprikalla ja vaikka omenalla.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

The Eye (Jian gui)

Kävimme eilen katsomassa taas vaihteeksi aasialaista kauhuviihdettä eli elokuvan The Eye. Aiheena oli tällä kertaa nuori sokea nainen, joka saa näkönsä takaisin uusien verkkokalvojen avulla. Ainoa ongelma on vain se, että normaalin näön mukana tulee vähän ylimääräistä… Yhteys Kuudes aisti -elokuvaan on ilmeinen.

Vaan The Eye oli kyllä Kuudetta aistia parempi. Elokuvan ensimmäinen puolisko noin suunnilleen oli säikyttelyä musiikilla, kovilla äänillä ja yllätyksillä, sitten säikyttely vähentyi kun päähenkilö alkoi ymmärtää tapahtumia paremmin. Elokuva sai aivan uudenlaisen ja varsin kiinnostavan käänteen, kun tapahtumia alettiin penkomaan huolellisemmin.

The Eye ei välttämättä ole pelottavin tai paras elokuva, jonka olen nähnyt, mutta mielestäni ehdottomasti katsomisen arvoinen.