Piimäpohjainen marjapiirakka (laktoositon)

Valion jogurttipurkin kyljestä löytyi tällainen oivallinen resepti, joka piti testata, koska se oli helppo. Ohjeesta tulee pellillinen ja valitsemalla sopivan piimän ja rasvan, tuotos on täysin laktoositon.

  • 4 dl sokeria
  • 4 dl piimää
  • 1,5 dl rasvaa
  • 6,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • n. 8 dl marjoja

Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja kaikki ainekset marjoja lukuunottamatta keskenään. Kaada taikina leivinpaperille pellille ja lisää marjat pinnalle. Me käytimme sitä mitä pakkasesta löytyi eli enimmäkseen mustikoita ja lisäksi hieman punaisia viinimarjoja ja mansikoita. Päälle voi laittaa sokeria, mutta ilmankin tuli ihan hyvä. Paistetaan 200 asteessa noin 20-25 minuuttia (lähempänä 25 minuuttia meidän uunillamme, pinnan pitää vähän ruskistua). Tarjoillaan vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Delicious pie

Pie

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Lintukuvausta: naurulokki

Black-headed Gull (Chroicocephalus ridibundus) taking flight

Kävin lasten kanssa ruokkimassa sorsia, kamera matkassa. Totesin sorsat hyvin tylsiksi kuvattaviksi, ainakin vallitsevissa valaistusolosuhteissa lammessa uiskentelevista sorsista sai minun taidoillani lähinnä erittäin tylsiä kuvia.

Lokit, sen sijaan, olivat huomattavasti kuvauksellisempia eläimiä säntäillessään lentäen leivänmurusten perässä. Räiskin kameralla menemään minkä ehdin ja tuloksena oli muutama ihan kelpo otos ja kaksi todella onnistunutta kuvaa, joissa sekä tapahtuu jotain näyttävää että tekniset ominaisuudet, etenkin tarkennus, ovat kohdallaan.

Käytetty kalusto ei ole erityisen lintukuvauksellista: nämä on napattu 50-millisellä lasilla. Sekin riittää, kun linnut tulevat lähelle. Jälleen kerran saa huomata, että aina kannattaa kuvata niin isoja kuvia kuin kamera pystyy — nytkin saattoi rajata kuvat riittävän tiukasti olennaiseen, ja silti sai oikein hyvän kokoisia 7-8 megapikselin kuvia. Pienemmästä kuvasta ei olisi voinut rajata noin tiukasti, tai sitten kuvan koko olisi ollut tarpeettoman pieni.

Täytynee palata lokkien pariin toistekin ja ehkä toisenlaisissa olosuhteissa sorsista ja telkistä saa myös kelvollisia kuvia. Telkkä nyt varsinkin on kaunis lintu ja uivasta telkästä saa aivan varmasti hyvän näköisen kuvan, kun oikein onnistuu.

Black-headed Gull

Sitruunakuivakakku

Tekipä mieleni kakkua teen kanssa ja äitienpäivän iloksi. Sitruuna oli mielessä, joten pikaista googlausta kehiin, miten kuivakakusta tehdään sitruunainen. Helposti: peruskaavalla tehtyyn kakkuun nakataan yhden sitruunan kuori ja mehu. Kotikokki.net:stä löytyi, muun muassa, tällainen:

  • 200 g rasvaa
  • 2 dl sokeria
  • 3 munaa
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää munat yksi kerrallaan. Pese sitruuna huolella (käytä tiskiainetta) ja raasta kuoresta pintakerros. Sekoita kuoriraaste ja sitruunan mehu (varo siemeniä!) sekaan ja löydä samalla sormistasi kaikki pienet ja huomaamattomat haavaumat.

Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa ja kippaa sekaan. Täydellisyyden tavoittelija pistää jauhot siivilän läpi, siivilätön varistelee varovasti ja sekoittaa hyvin.

Kippaa vuodeltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla voi peittää foliolla, niin ei pinta pala. Kypsästä kakusta ei jää tikkuun taikinaa.

Lopputulos näyttää sitten suunnilleen tältä. Tämän kanssa sopisi muuten hyvin sitruunamehusta ja tomusokerista tehty kuorrutuskin.

Lemon cake

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka