Kaukajärvellä tapahtuu!

Olin aamulla puistossa, kun Johanna soitti. Oli juuri lähdössä kaupungille ja kertoi, että Kaukajärven kaupalla oli poliiseja aika lailla ja nauhoilla aidattu isot alueet. Kävin itsekin vilkuilemassa ja todellakin, monta poliisia vartioi hämmentävän isoa aluetta, mutta mitään sen kummempaa ei näyttänyt tapahtuvan.

No, nyt sitten selvisi syy: "Kaukajärven Juvankadulla sijaitsevan postitoimiston läheisyydestä löytyi 15-vuotiaan tytön ruumis lauantaiaamuna", siis tuosta noin 100-200 metrin päästä.

Ja sitten lähistöllä turhautunut mies kivitti Juvan päiväkotia: "Mies kertoi tekonsa syyksi hetkellisen turhautumisen. Hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut muuta tekemistä." Mies oli siis 19-vuotias joutilas pojankloppi.

Mutta että herranen aika, kylläpäs Kaukajärvellä tapahtuu. Voin arvata, mistä ensi viikolla puistossa puhutaan…

Gnu PSPP

Onko tilasto-ohjelmalle tarvetta? Pitäisikö saada SPSS-tiedosto avattua ilman kallista SPSS-lisenssiä? Tällaisten ongelmien kanssa olen hitusen paininut tänä aamuna, ja onneksi löysin ratkaisun. Jaetaan se siis muillekin: Gnu PSPP on maksuton SPSS-klooni, jossa on ehkä murto-osa kaupallisen esikuvansa ominaisuuksista, mutta ne tärkeimmät (ristiintaulukoinnit ja tilastollinen testaus), joita keskivertograduntekijä tarvitsee, löytyvät kyllä.

Gnu PSPP on täysin ilmainen. Softa toimii vähän joka koneella, valmiita binääritiedostoja löytyy ainakin muutamalle Unix- ja Linux-versiolle ja Windowsille. Windows-versio ei tunnu ihan satasella vakaalta, mutta näyttäisi kuitenkin ajavan asiansa. Jos tällä jotain oikeasti tekee, niin sanoisin, että kannattaa tallentaa tiedostonsa suunnilleen kerran minuutissa.

WordPressiin parempi haku

WordPressin oma hakukone on aika kehno. Tuloslistat ovat järjestetty aikajärjestykseen, jolloin relevantilla materiaalilla on taipumus löytyä jostain aivan muualta kuin listan kärjestä. Onneksi ratkaisu on helppo: asenna wpSearch, rakenna indeksi ja kas, jo toimii todella merkittävästi paremmin. Pikkujuttu, mutta tuloksissa ero on huomattava.

Suomenkielinen tekstinkäsittelyohjelma

Tulipa vain mieleen – erinomaisessa suomenkielisessä tekstinkäsittelyohjelmassa olisi mahdollisuus maalata hiirellä lause ja valita sitten taivutusmuoto, johon koko lause kiepautettaisiin kerralla. ”Kaksi kangaspaalia…” eikun hei, vaihdetaanpa, ”Kahdella kangaspaalilla…” – tällaista korjailua saa suomeksi kirjoittava tehdä kyllästymiseen asti, tympii kun pieni muutos lauseessa tarkoittaa pahimmillaan aika monen sanan muotoilemista eri muotoon.

Julkaistu
Kategoria(t): Lyhyet

Helppo lasagne

Kotikokki.net:istä löytyi lasagne tuorepastasta. Se onkin erinomainen resepti, joka onnistuu myös kuivista lasagnelevyistä (tuorepastalasagnea ei ihan joka kaupasta löydy). Tämä on helpoin koskaan tekemäni lasagne ja kaikinpuolin erinomainen. Tässä hieman muokattu versio, joka on todellakin todella helppo lasagne:

  • paketti lasagnelevyjä (n. 14 kpl)
  • 400, 600 tai 700 g jauhelihaa (millainen paketti nyt löytyy, kuinka paljon lihaa tekee mieli)
  • 2 sipulia
  • valkosipulia muutama kynsi maun mukaan
  • 2 tl mustapippuria (tai vähemmän)
  • 2 tl valkopippuria (tai vähemmän, näillä mitoilla tulee aika mausteinen)
  • 3 rkl paprikajauhetta
  • 500 g paseerattua tomaattia
  • purkki yrttimaustettua tomaattimurskaa
  • 5-6 dl maitoa
  • 250 g emmental-juustoraastetta
  • 3 rkl oreganoa

Ruskista kasarissa tai isossa paistinpannussa jauheliha, sipuli ja valkosipuli. Mausta pippureilla oman maun mukaan. Lisää paseerattu tomaatti ja tomaattimurska. Vähän vettäkin voi laittaa (itse huuhdoin tomaattipurkeista loput vedellä, siinä sivussa tulee joku desi-pari vettä mukaan). Heitä sekaan paprika, maito, noin puolet juustoraasteesta ja lopuksi oregano.

Sitten vain levyt ja kastike vuokaan. Me käytämme isoa lasagnevuokaa, johon laitan noin 4-6 levyä kerrokseen. Kerroksia tulee tästä neljä, soosia siis alle, joka väliin ja päälle. Viimeisen kastikekerroksen päälle tulee loput juustoraasteesta, sitten vain koko setti uuniin 175-200 asteeseen noin 45-50 minuutiksi. Kas kun tulee hyvä, ja todella pienellä vaivalla.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka