Tähtifantasia-palkinto jaettu

Kansi: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki

Eilen jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden parhaalle käännösfantasiakirjalle myönnettävä Tähtifantasia-palkinto. Kaikki ehdokkaat olivat kiinnostavia, joten valinta ei varmastikaan ollut helppo. Voittajaksi valittiin kuitenkin Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (kirjavinkkini teoksesta) – hyvä valinta, itse en omaa suosikkiani osaa varmaksi sanoa, varsinkin kun Unohdettu Ombria on vielä lukematta.

Voittajan on julkaissut toimintansa pääasiassa lopettanut Loki-kirjat, joka ei taida tästä enää sen kummemmin hyötyä. Sääli. Pisto sydämessä, jne., olen itse hyvinkin kustantajan kannalta hyödytön lukija, kun hyvin harvoin ostan kirjani. Luen myös valtaosan scifistäni englanniksi ennen suomennosten ilmestymistä, joten en suomennoksia ostaisi, vaikka enemmän kirjoja ostaisinkin.

Lupaankin, että jahka tästä vaurastun, ostan enemmän kirjoja, etenkin kotimaista scifiä ja fantasiaa.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Lastenmusiikkia

Aamulehdessä kirjoittivat lastenmusiikista. EMI ja Alex Nieminen ovat perustaneet Ipanapa Recordsin, joka tuottaa laatumusiikkia lapsille. Netissä asiasta uutisoi vaikkapa Hesari. Tulossa oleva kokoelmalevy kuulostaa ideatasolla aika hyvältä.

Mitä omiin lastenmusiikkimieltymyksiini tulee, toistaiseksi kaksi on ylitse muiden. Ensinnäkin on Paukkumaissi, omia biisejä ja lastenlauluklassikoita reggaevirityksellä. Taustajoukoissa on Soul Captain Bandista tuttua väkeä ja laulaja Tytti Metsällä on oivallista kansanmusiikkiosaamista, joka kuuluu levyllä myös. Sivuilta löytyy näytteitä. Tästä meillä tykkäävät kaikki ja kovasti, sanoisin että Paukkumaissi on Nooan ykkössuosikki. Bändiltä on ilmestynyt yksi levy, joka kantaa nimeä Paukkumaissi.

Toinen oiva on Pessi Levannon (joka soittaa Ipanapan kokoelmalevylläkin) Vuohi, joka perustuu Julia Vuoren luomaan vuohihahmoon. Toinen Vuohi-levy on vielä kirjastosta lainaamatta, mutta ensimmäinen, Vuohi kaipaa Kalahariin, on erinomainen. Vuohen maailmanmatkailusta kertova levy ottaa perusvireekseen pianojazzia, johon sekoitellaan erilaisia vaikutteita tarpeen mukaan. Nimibiisi on esimerkiksi silkkaa teknoa ja Stonehenge-aiheinen Jättiläisten hampaat on luonnollisesti heviä. Vuohestakin löytyy näytteitä nettisivuilta.

Kasvua kasvun päälle

Mooren laki on omalla harhaanjohtavalla tavallaan kuvannut tietotekniikan nopeutumista ajan mittaan. Transistorien määrä toki kasvaa kasvamistaan, mutta tietokoneet kulkevat silti kuin täi tervassa. Applen PowerBook G4, jolla tätä merkintää kirjoitan, on melkoinen tehomylly verrattuna aikaisemmin käyttämiini koneisiin (Nooalle riittää kyllä tietoteknisiä "isäsi hiihti kouluun 25 kilometriä suuntaansa joka päivä karhujen ja susien keskellä"-legendoja), mutta tahmii silti minkä ehtii.

Niklaus Wirthin mukaan nimetty Wirthin laki taitaakin kuvata todellisuutta paremmin: sen mukaan ohjelmistot hidastuvat nopeammin kuin rauta nopeutuu. Uudet ohjelmat ovat aina entistä raskaampia. Pahimmillaan ohjelmoijat suorastaan laskevat Mooren lain varaan ja kirjoittavat tarkoituksella hidasta koodia – ohjelma rullaa kyllä nopeammin, jahka tietokoneet vähän tästä nopeutuvat.

Käsiteltävät tietomassat ovat kieltämättä kasvaneet räjähdysmäisesti. Siinä missä Commodore 64:n 64 kilotavun muistiin mahtui käyttäjän tietoja hassut 30 kilotavua, törmäsin eilen mielenkiintoiseen rajaan: FTP:llä ei pysty siirtämään yli neljän gigatavun kokoisia tiedostoja. Vuoden 2006 valokuvat veivät yhteen tiedostoon paketoituna hitusen yli neljä gigaa, joten ne piti siirtoa varten pilkkoa pienemmiksi osiksi. Se olikin sitten hidas prosessi. Kun dataa on paljon, tehokaskin kone on polvillaan, ja neljä gigaa on paljon.

Toinen tietokoneenkäyttäjälle tuttu laki on se, että koosta riippumatta kovalevy on aina 90-prosenttisesti täynnä – liekö tuolle sitten nimeä, mutta paikkansa sekin tuntuu pitävän. Vääntö kovalevytilan riittävyydestä on samanlaista kuin aikoinaan 60 megan kovalevyn kanssa. (No, ei sentään – kyllä nyt on hitusen väljempää. Silloin sai todella valita, mitä halusi koneella pitää. Doom oli aivan käsittämätön tilasyöppö yli 10 megan kokoisena.)

Niin se maailma muuttuu, Eskoseni. Mistä pääsemmekin väärinsiteeraamiseen. Nummisuutareissa kun lukee "niin muuttuu mailma, Eskoni". Vaan eihän Sherlock Holmeskaan kirjoissa koskaan tokaissut "Elementary, dear Watson" – Eskon kohdalla ollaan sentään vääntämässä oikeaa lausuntoa väärään muotoon.

Paljastavat merkinnät

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Luottamukseni Movielensiä kohtaan horjuu. Ensinnäkin, Movielensin elokuva-arvioideni perusteella antamat arviot ovat säännönmukaisesti perin lähellä elokuvan arvioiden keskiarvoa. Se siitä ainutlaatuisesta elokuvamausta. Toisekseen Movielens kehuu tästä syystä elokuvia, joita minulla ei ole mitään halua nähdä (Ratatouille ja Transformers, igh, kummankin trailerissa on ollut jo aivan tarpeeksi kestämistä). Kolmanneksi, sitten kun kohdalle osuu erittäin hyvä elokuva, Movielens on hukassa yli tähden verran.

Paljastavat merkinnät (Notes on a scandal) on nimittäin erittäin hyvä elokuva. Judi Dench tekee erinomaista työtä vanhana ja hitusen häiriintyneenä opettajana, Cate Blanchettin ja Bill Nighyn antaessa taustatukea. Ei ole yllätys, että sekä Dench että Blanchett saivat Oscar-ehdokkuudet rooleistaan. Philip Glassin musiikki oli myös ehdokkuuden arvoista ja kieltämättä teki kyllä vaikutuksen. Elokuvamusiikki onnistuu harvoin kiinnittämään huomiota, mutta tämä oli iloinen poikkeus.

Vahvojen draamojen ja muuten vain fiksujen elokuvien ystäville Paljastavat merkinnät on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva!

Kätevä elokuvalippu

Simpsonit taittuivat mukavasti valkokankaallekin. Elokuva on erittäin hauska, tv-sarjalle uskollinen ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Huomattavampaa oli kuitenkin se, että menin elokuviin kulkematta lippukassan kautta. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa itse tulostettua lippua. Elokuvavisiitti oli siinä määrin kätevä, että en usko, että jatkossa juuri jonotellaan lippukassalla.

Niin se etenee. Ennen varattiin puhelimitse, sitten netissä. Nyt ei tarvitse enää olla paikalla hyvissä ajoin noutamassa varausta (asia, jota olen aina inhonnut), vaan voi marssia suoraan ovesta sisään. Tämä on hyvää itsepalvelua.