« Omnia mea mecum porto | Pääsivu| Ei päivää, ettei oppisi jotain uutta »

Pieni puutarhuri

Outo kasvusto Minussa asuu hyvin syvälle piilotettuna pienen pieni puutarhuri. Hyvin pieni. Minun puutarhassani kasvavat ja voivat hyvin vain voimakkaat, sinnikkäät ja karuista oloista piittaamattomat kasvit. Niiden on pakko, sillä minä olen karu puutarhuri. Jos kasvi menestyy minun hoidossani, on se valmis jalostettvaksi kaikkein ankeimmissa olosuhteissa viljeltäväksi koriste- tai hyötykasviksi.

Kuvan pinkki kaunotar kasvoi jääkaapissa kilon perunapussista. Itse asiassa pusseja oli kolme, kaikista työntyi muovin läpi terhakka perunapellon alku. Ei puutu kuin se punainen tupa.

Mikään ei ole tärkeää paitsi puutarhan hoito. Eikä sekään kovin tärkeää, sanoo tuntematon japanilainen.

Huomenna täyttää puolisataansa Ben Z, joka Z-ouus on kirjoitettu ainakin 1728 eri tavalla tässä testissä.

Jälkipuheet

Mä oon aina luullu et toi on kiinalainen sananlasku.

Netti näyttää tosiaan molemmat maat sananparren lähteiksi. Olisikohan siinä käynyt niin, että länsimaalaisen silmin kiinalainen ja japanilainen ovat kovin saman näköisiä ;)

Aamulla tarkistaessani lähdettä osui japanilainen ensinnä silmään ja uskoin sitä, koska japanilaiset puutarhat ovat kauniita, mutta kyllä vanhaa kiinalaista ehdotetaan lähteeksi myös. Tiedä häntä sitten.

Mea, sinun kannattaisi ehdottomasti alkaa harrastaa tätä:
http://www.bonsaipotato.com/

Kiitos Jussi, tämä oli juuri se, mitä tarvitsin. Nyt kaivan ne perunat pois roskapussista.

Minähän olen hyvän matkaa puolessa välissä uutta osaamisaluettani: käytännön harjoitteet tehty, teoriapuolen täydennystä hieman ja se on siinä.

Jotain lisättävää?



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 3.33