Kill Bill: Vol. 2

tv ja elokuva

Kill Bill, osa kaksi on nyt nähty. Tällä kertaa elokuvassa oli huomattavasti vähemmän toimintaa ja huomattavasti enemmän puhetta. Hyvä niin. Henkilöt olivat heti kiinnostavampia. Näpsäkkä dialogi lienee jonkinlainen Tarantino-tavaramerkki – noh, sitä kuultiin kyllä. Paikoin jutut olivat jopa hyviä.

Kill Billin toinen osa oli sekä humoristinen että vastenmielinen. Edellisen osan verenvuodatus oli pääasiassa huvittavan ylilyötyä, tällä kertaa mukana oli pari hyvinkin epämiellyttävää kohtausta. Elävältä hautaaminen ei ole koskaan kivaa, eikä ollut mukava kuunnella The Briden kädestä kuulunutta rutinaa kun mestarisoturi (sinänsä hilpeä tyyppi) sitä käsitteli.

Kokonaisuus on kenties parempi kuin osansa. Jotenkin tuntuu siltä, että jos kummankin osan parhaat puolet (ykkösen tyylin ja tiiviyden, kakkosen dialogin ja tarinan) yhdistäisi yhteen elokuvaan, tulos olisi erinomainen.

2 kommenttia

  1. Ykkösen nähtyäni totesin etten jaksa katsoa kakkososaa – se ei vaan ole mua varten tehty, vaikka Tarantinosta muuten pidänkin. Mutta ehkä nyt, kun joka puolelta kuulee, että kakkosessa on enemmänn puhetta ja vähemmän toimintaa, voin ehkä leffan vuokrata jahka se videovuokraamoihin ilmestyy.
    Todennäköisesti leffa olisi ollut huippu hyvä yhtenä eikä kahtena kappaleena.

Kommentointi ei ole käytössä.