Katsaus tämänhetkiseen

lautapelit

Olen toiseksi viimeistä päivää töissä. Huomenna on viimeiset neljä tuntia. Minulle jää yli kymmenen käyttämätöntä ylityötuntia – ei liene toivoa saada noista rahallista korvausta, mutta onneksi tuntien kerääminen ei ole ollut suuren tuskan takana. Tiskillä päivystäminen vain on sellaista: töihin pitää tulla hieman etuajassa ja pois pääsee aina jonkun minuutin myöhässä. Varsinkin jos on iltavuorossa kirjaston sulkemisaikaan, silloin saa usein odotella vartinkin, että viimeiset asiakkaat saadaan pihalle. Noista kertyy nopeasti useita tunteja ilman sen kummempaa yrittämistä. Pois töistä ei voi olla.

Ihmettelen vain, millä minun jättämäni 20 päivystystuntia viikossa aiotaan korvata. Onneksi Johanna jatkaa kirjastolla ja voin ihmetellä asiaa ensi viikon tuntilistoista. Kuka on se onnekas? Toivottavasti kirjastolta löytyy vielä jatkossa töitä.

Pelipuolelta mainittakoon, että laajensin lautapelirintamalla yhteistyökuvioitani liike-elämän edustajien kanssa. Suomalaisia lautapelijulkaisijoita pitää kehua – ymmärrystä ja yhteistyöhalua löytyy. Tilannetta auttaa tietysti sekin, että lautapelejä ei juuri lehdissä arvioida. Mielenkiintoa arvostelukappaleita pyytävää harrastelijaa kohtaan löytyy enemmän kuin vaikkapa levy-yhtiöiden puolella.

Konsolipuolella kuuminta uutta on ollut Nintendo DS. Impulsiivisesti ostettu laite on osoittautunut jo nyt hyväksi hankinnaksi. Puzzlepelit Zoo Keeper ja Polarium ovat kummatkin ehdottoman suositeltavia genren ystäville. Nintendo DS kulkee suuresta koostaan huolimatta ihan kätevästi mukana ja kosketusnäyttö sopii puzzlepeleihin todella hyvin.

3 kommenttia

  1. Eipäs muuten ollut, ainakaan siinä skannissa jonka jutusta sain nähtäväkseni. Menopaussi sen sijaan oli, mutta sepä onkin vain alivuokralainen (ei sillä että allekirjoittaneen alivuokralaisuus olisi huono asema). Pisteet Menopaussille, miinukset äänestäjille, jotka eivät taaskaan tajunneet Gameblogin erinomaisuutta erikoisalueblogina.

  2. Alivuokralainen äänesti kyllä Gameblogia ja aikuisten oikeasti on sitä mieltä, että sen paikka olisi ollut listalla.
    Alivuokralainen muuten taas kerran kiittää isäntää hyvästä osoitteesta ja auringon puoleisesta ikkunapaikasta. Ikkunasta kurkanneista toivottavasti joku kävi isännän puolellakin. Kävijöitä Digitoday, ITviikko ja IS toivat paussiin niin, että saranat vinkuivat: visiittejä tuplasti ja sivuselauksia kolminkertaisesti.

Kommentointi ei ole käytössä.