Ruokarajoitteisen himot

Nieluleikkauksesta toipuvana ei voi kuin haaveilla monista herkuista. Ruoan pitää olla pehmeää (eikä sen syöminen sittenkään hauskaa ole), joten tällä hetkellä haaveilulistalla ovat hampurilaiset, pitsat, tortillat ja suklaanamit (eivät kovia, mutta silti vähän huonoa syötävää). Toipuminen on noin yleensä ottaen ollut aika hiljaista, särkylääkkeitä kuluu ja syöminen sattuu, mutta ehkä se siitä.

Suu näyttää oudolta, koska uvula eli pikkukieli (jota itse asiassa luulin ennen kitarisaksi) on nipsaistu pois.

3 kommenttia

  1. Nälkäkuurin jälkeen oppii ihmeesti arvostamaan keittoa, jossa on edes satunnaisia sattumia… Muistaakseni itse laihduin 7 kiloa nielurisaleikkauksen jälkeen, kerralla bikinikuntoon. Hmm, harmi että ihmisellä on vain yhdet nielurisat.
    Paranemisia!

  2. Hei, en viitsinyt ensimmäisessä viestissä pelotella. Minulta kun leikattiin joskus 70-luvun puolessa välin ajattelin, että menen siskon lapsia hoitamaan (siis Liisan) mutta ei ollut menijäksi. Joten koita kestää! -leena

  3. Hauskana ja vieläpä melko yleisenä komplikaationa on valtimo/laskimoverenvuoto, joko on parhaimmillaan melkoisen rajua. Kannattaa varautua. Voi kokemusten mukaan yllättää vielä viikko varsinaisen operaation jälkeenkin.

Kommentointi ei ole käytössä.