Kirjakuvastot kesä ja syksy 2020: Kosmos, Teos ja HarperCollins

Jatkoa edelliselle, edelliselle, edelliselle, edelliselle ja edelliselle.

Kosmos

Kosmoksen syksy 2020

Kosmos on pieni kustantamo, joka on julkaissut jo useamman kiinnostavan kirjan, mutta josta on vielä vähän vaikea sanoa mitään varmaa. Kuvasto on Issuussa, mutta ei ladattavissa PDF:nä.

Olavi Koistisen Motivaatiojänis on romaani työelämästä tekoälyn aikakaudella. Kuvaus lähtee vähän kierroksille, joten en tiedä, onko tämä nyt sitten kiinnostava vai ei – Koistisen aikaisempi Mies joka laski miljardiin ei ole tuttu – mutta ehkäpä kuitenkin vilkaisen.

Marja Kihlströmin Oikeilla nimillä on seksuaalikasvatuskirja lapsille, nuorille ja aikuisille. Puhu Muru -podcastia olen kuunnellut ja Kihlström vaikuttaa fiksulta, joten kun lapsiakin on, tälle lienee jossain vaiheessa tarvetta.

Teos

Teoksen syksy 2020

Teos on yksi Suomen laadukkaimpia kustantamoita. Se julkaisee erittäin korkealaatuista kirjallisuutta. Teoksen kuvasto on Issuussa.

Emmi Itärannan uusi romaani Kuunpäivän kirjeet menee väistämättä lukulistalle. Teemestarin kirja oli erinomainen, eikä toinen kirja Kudottujen kujien kaupunki olla huono sekään. Näillä näytöillä uusikin kirja menee oitis luettavaksi.

Juha Hurme jatkaa Suomi-kirjallaan muutaman vuoden takaisen Niemen tarinaa. Aivan pakollista luettavaa, Hurme on loistava kirjoittaja ja ihastuttavan sivistynyt ihminen.

Anu Silfverbergin Sinut on nähty kuulostaa mielenkiintoiselta. Silfverberg on hyvä kirjoittaja ja aihepiiri #metoo-kysymyksien ja katseen vallan ympärillä on kiinnostava.

Jari Hanskan, Minea Koskisen, Emilia Mäenmaan ja Tuija Siltamäen Saamattomat käsittelee sitä, miten suuret ylisukupolviset ongelmat ovat kaatumassa nuorten aikuisten niskaan. Sukupolvensa tulevaisuudennäkymiä 1980- ja 1990-luvulla syntyneille, mikäpä jottei, etenkin kun etenkin Siltamäki on erinomainen kirjoittaja.

Erkki Vuokilan EVVK – Erkki Vuokilan vuosikirja 2021 on välttämätön omaksi ostettava teos, jonka ilmestymistä olen toivonut tämän vuoden EVVK:ta täytellessäni.

Uusi Thomas Bernhard eli Halvallasyöjät / Wittgensteinin veljenpoika menee harkintaan. Olen lukenut Bernhardeja ja nauttinut, mutta en ole enää varma, luenko, nyt kun lukemiseni pääpaino on siirtynyt naiskirjailijoihin ja tällaiset ihmisvihaiset vanhat miehet alkavat tuntua vähän tunkkaisilta.

HarperCollins

HarperCollinsin syksy 2020

Mielikuvani HarperCollinsista on heikonpuoleinen: kevyttä ja viihteellistä on luvassa. Mutta selataan, ei HarperCollins sentään pelkkää turhuutta julkaise. HarperCollinsin kuvasto löytyy Issuusta.

Dan Carlinin Hardcore History -podcastia en ole kuunnellut, mutta kirja Loppu on aina lähellä vaikuttaa mahdollisesti kiinnostavalta. En tosin tiedä, kestänkö kanteen isolla präntättyä ”HARDCORE HISTORIAA”-tekstiä. Arvon kirja-alan ihmiset, teille ei pitäisi joutua kertomaan, että tuohon kuuluu väliviiva: ”Hardcore-historiaa”.

Joyce Carol Oatesin Blondista tulee uusi 20-vuotisjuhlapainos. Tätähän ei toki tarvitse odotella, sillä se ilmestyi suomeksi 2001 ja löytyy hyvin kirjastoista – kunhan ne aukeaisivat. Mutta ihan hyvä, että tästäkin muistutettiin, voisihan tämän lukea. Uusi Oates eli Elämänä rottana oli jo näköjään valmiiksi varauslistallani.