Maijastiina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit
Otava, 2020
245 s.
Roomalaiset ja barbaarit on vähän raskaanpuoleinen ollakseen näin ohut kirja. FT Maijastina Kahlos pui roomalaisten ja barbaarien suhteita perinpohjaisesti ja uusimpaan tutkimustietoon nojaten, mutta ainakin minulle jäi lopulta käteen hämmennystä siitä, mistä kaikessa oikein oli kyse.
Mutta ehkä se juuri onkin Kahloksen olennaisin pointti? Barbaarin käsite on häilyvä kuin mikä ja kansakunnille annetut nimitykset – keltit, germaanit, gootit, vandaalit, frankit ja niin edelleen – ovat roomalaisten näkemyksiä, jotka perustuvat osin poliittisiin tarkoitusperiin, eivätkä varsinaisesti mihinkään sen syvällisempään kansatieteelliseen näkemykseen. ”Nuo tyypit tuolla Reinin tuolla puolen olkoon germaaneja, koska haluamme suhtautua heihin eri tavalla kuin näihin gallialaisiin joen tällä puolen”.
Se, kuka milloinkin oli barbaari, on siis varsin joustava käsitys. Toisinaan roomalaiset suhtautuivat barbaareihin hyvinkin kielteisesti ja sotivat näiden kanssa, toisinaan barbaarit olivat tarpeellisia kauppakumppaneita ja hyödyllistä (orja)työvoimaa – ja jopa kansalaisia. Ei siis kannata luokitella turhan jyrkästi väkeä roomalaisiin ja barbaareihin, meihin ja muihin, koska rajat ovat liukuvia. Tämä on ihan hyvä oppi nykypäivänäkin.
Huvittavinta kirjassa oli roomalaisen runoilija Martialiksen epigrammi (7.30), jossa pohditaan, miksei roomalainen penis kelpaa roomalaisnaiselle, vaikka kaiken maailman ulkomaalaisten kanssa hypätään sänkyyn tuon tuostakin – siis lähes 2000 vuotta vanhaa tekstiä, mutta kuin suoraan tämän päivän perussuomalaisen ajatuspajan kynästä! Mikäpä tässä maailmassa muuttuisi.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista. Instagramissa olen @mikko_lukee.