Kotimaisen kirjallisuuden palastelua

Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle

Olli Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle
Teos, 2021
182 s.

Tämän kirjan suhteen olen auttamatta myöhässä. Olli Löytyn provokatiivinen teos suomalaisesta kirjallisuudesta herätti keväällä 2021 ilmeisesti kiukkuakin; en tiedä, en seurannut keskustelua silloin niin tarkkaan. Noteerasin kuitenkin, että jotain kiinnostavaa tässä oli tekeillä, joten kun kirja lopulta tuli lähikirjaston tyrkkyhyllyssä vastaan, nappasin sen heti mukaani ja nostin korkealle lukulistallani. Lopulta luin sen kertaistumalla, kun oli sopiva hetki.

Löytty kysyy kysymyksen, joka on tänä päivänä paikallaan: mitä itse asiassa on suomalainen kirjallisuus? Kysymys ei ole ihan yksinkertainen, koska kirjoittajat, mokomat nousukkaat, eivät suostu pysymään aloillaan ja juurtumaan tiettyyn kulttuuripiiriin. On selvää, että suomeksi Suomessa kirjoittava suomalainen on kotimaista kirjallisuutta. Suomen kieli ei kuitenkaan riitä rajaukseksi, koska onhan meillä perinteisesti paljon ruotsinkielistä kirjallisuutta: kyllä suomalainen närkästyy, jos Tove Janssonia aletaan kielen perusteella ruotsalaiseksi omia.

Entä se Suomessa asuminen? Kirjoittaako Hannu Rajaniemi kotimaista kirjallisuutta, hän kun asuu ulkomailla, kirjoittaa englanniksi, eikä itse suomenna teoksiaan? Entä Löytyn lempiesimerkki, Hassan Blasim, joka kirjoittaa arabiaksi, on taustaltaan irakilainen, asuu Suomessa ja on nykyään Suomen kansalainenkin, onko hän kotimainen kirjailija? Ainakin silloin, kun hän voittaa palkintoja, muistetaan mainita miten suomalainen hän onkaan!

Itse olen käytännössä tätä asiaa tulkinnut melko laveasti. Kirjavinkeissä kotimaiseksi kirjallisuudeksi lasketaan monenlaista, niin Rajaniemi kuin Blasimkin. Nyt tämän luettuani tein itse asiassa sellaisen suomentaja Sampsa Peltosen inspiroiman muutoksen, että poistin sivuston ylävalikosta koko ”kotimainen” ja ”käännös” -jaottelun ja laitoin vain linkin suomenkielisiin kirjoihin, mikä sisältää myös käännökset. Onhan käännöskirjallisuuskin lopulta kotimaista kirjallisuutta, koska joku suomalainen ne käännökset on alusta loppuun kirjoittanut (olkoonkin, että myönnän kyllä käännöskirjallisuuden ja alkukielisen kotimaisen kirjallisuuden välillä olevan jonkun vähän vaikeasti hahmottuvan laadullisen eron).

Löytty pohdiskelee kaikenlaista kirjallisuuteen liittyvää ongelmointia, kuten etnisiä vähemmistöjä edustavien hahmojen esiintymistä Seitsemän veljeksen ja Työmiehen vaimon kaltaisissa teoksissa ja Oneironista ja Koko Hubaran kommenteista virinnyttä keskustelua. Kirjallisuuskaanonin luonnetta tarkastellaan: suomalaisen kirjallisuuden kaanon on elävä, muuttuva asia, joka tuntuu tiivistyvän lähinnä Seitsemään veljekseen ja Tuntemattomaan sotilaaseen. Löytyn kimmokkeena keskusteluun on kuitenkin kirjallisuuskaanonin sisällyttäminen kansalaisuuden saamisen kynnyskysymyksiin. Tanskassa on esimerkiksi edellytetty H. C. Andersenin satujen osaamista tasolla, joka olisi monille tanskalaisillekin vaikea paikka.

Löytty kirjoittaa mielenkiintoista tekstiä hyvällä otteella. Kirjaa oli ilo lukea, Löytty tuntuu sen verran tietoiselta omista etuoikeuksistaan ja kyseenalaistaa oman kirjallisuudentutkijan ammattinsakin. Löytty ei saarnaa tai paasaa, vaan pohdiskelee ja tuumailee, että voisi se näinkin olla. Minulle Löytyn näkökulma tuntui sopivalta, tätä oli helppo lukea hyväntuulisena keskustelunherättelijänä. Löytyn ”hyvin jäsennelty kiukku tylppää nationalismia kohtaan” istuu tietysti varsin hyvin omaan maailmankuvaani, joten en joutunut itse lukemaan kiukkua niellen, vaan hyvinkin myötämielisenä. Kirjallisuudenystäville Löytyn pamfletti on lukemisen arvoinen, kyllä tämän parissa pääsee ajatuksiaan tuulettamaan.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Minut löytää myös GoodReadsista.

1 kommentti

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.