Hiljaisuusrintama

Vähän on hiljaista bloggaaminen. On muuten äärettömän huonoa muotoa blogata hiljaisuudesta! Siksi tähänkin ”hei-mää-elän-kyllä”-kirjaukseen täytyy hakea sisältöä ns. puoliväkisin. Kerrotaan nyt vaikka se, että syysflunssalta on tähän asti vältytty ihan kivasti – yksi kuumeisen oloinen ilta ja pari viikkoa verensekaista räkää on ihan ok.

Meapa kirjoitti hauskasti, Viallisen laitteen laki ja muita omituisia asioita – ei se itse asia, mutta se loppuanekdootti liukastuvasta kissasta. Eikä siinäkään se kirjoitus, vaan ihan se ajatus kissasta, joka liukastuu. Muks!

Töissä olen kuunnellut musiikkia, iPod on piristänyt elämää sen suhteen kyllä oikein mukavasti. Saattoihan sitä ennenkin, mutta jotenkin se, että patterit eivät ole loppu puolentoista päivän jälkeen, musiikkia on enemmän kuin se lopulta aika äkkiä kuluva 40 biisiä (tykkään kuunnella eri biisejä; voisin – joskus – kirjoittaa kokonaisen merkinnän siitä, kuinka kuuntelen musiikkia ja miten iPodinin on organisoitu, mutta sen jutun kiinnostavuusarvo muille kuin kirjastonhoitajille on kyseenalainen) ja niin päin pois. Hyvin soi, ja raikaa.

Litterointityösopimus oli katkolla, mutta jatkuu. Jee. Sain jopa kavennettua marraskuun tunteja, että tuntiopetus mahtuu mukaan kuvioihin. Toivottavasti. En tiedä mihin väliin gradu mahtuu, mutta 23. päivä sitäkin pitäisi esitellä taas uudistettuna ja uutena. Jos sen vaikka saisi valmiiksi… Joskus.

Sudokujen vyöryltähän ei ole välttynyt kukaan. Aamulehti aloittaa tässä joskus – oliko huomenna, vai ensi viikolla – sudokun julkaisemisen sarjissivulla. Hufvudstadsbladet (jonka WWW-palvelin näyttäisi olevan jollain tapaa rikki) järjestää Sudokun SM-kisat. Ruotsinkielistä tekstiä on minulle tulkittu siten, että ensi viikolla pitää käydä netissä pelaamassa, kriteerinä on ratkotut ruudukot tunnissa. Voittajat osallistuvat pohjoismaisiin kisoihin Tukholmassa. En varmaan voita, mutta aina voi kokeilla, jos tunti jossain vaiheessa irtoaa.

Itse olen ratkonut sudokuja kännykälläni, M-SuDoKu on näppärä Java-sovellus, joka toimii ainakin omassa N-Gagessani mainiosti. Se tarjoaa ihan kivasti haastetta bussimatkoille ja tylsien tv-ohjelmien seuraksi. Essenin lautapelimessuillahan oli noin kymmenen erilaista sudoku-peliä – pelifirmat ovat tajunneet takoa rautaa, kun se on kuuma. Ihme, ettei Suomessa ole näistä nähty vielä mitään – sudokuahan pitäisi olla tarjolla nyt, joulumarkkinoille. Ensi vuonna voi jo olla myöhäistä.

Viikonloppua vietetäänkin sitten Helsingissä, lautapelien parissa.

Sin City

Katseltiinpa lauantaina Sin City, eli Frank Millerin sarjakuvaa erittäin uskollisena leffakäännöksenä. Kyllähän se kovasti sarjakuvalta näytti, ja mikäs näyttäessä, kun Sin City on ehdottomasti sieltä näyttävimmästä päästä.

Tyyli oli siis kohdallaan, vaan entäs sisältö? Sin Cityn tarinat ovat tavattoman kliseisiä ja vähän kyseenalaista tavaraa – jotenkin se koko asetelma, että naiset ovat joko a) huoria, b) pelastettavia tai c) pelastettavia huoria, miesten jakautuessa koviin äijiin, pahiksiin ja friikkeihin, on jotenkin väsynyt.

Ihan siis näyttävää menoa, kuitenkin, tosin vähän ehkä tarpeettomankin väkivaltaista ja kaksi tuntia pitkänä vähän turhan lavea, mutta muuten ihan vauhdikasta toimintaa ja sellaisena kyllä suosittelen leffaa astetta tyylikkäämpää toimintaa kaipaavalla.

Takaisin Essenistä

Palasin messumatkalta Saksasta. Lautapelimessut olivat kerrassaan virkeä tapahtuma, jossa tuli kokeiltua uutuuksia, shoppailtua matkalaukullinen pelejä ja tavattua julkkiksia. Ihan siistiä. Paikan päällä kirjoitetut messuraportit löytyvät Gameblogin Essen-arkistosta, joka täydentyy vielä, kirjoittelen jonkunlaisen yhteenvedon hyvistä matkavinkeistä ja valokuviakin on tulossa. Myös Lautapelaaja.net tulee saamaan oman Essen-oppaansa.

Suosittelen reissua ehdottomasti kaikille lautapelaajille! Essen itsessään ei ole kummoinen paikka, tuskin menen toiste muuten kuin messumatkalle, mutta messut ovat täysin älytön tapahtuma, jota on vaikea uskoa todeksi. Saksantaito oli koetuksella, kun yritti ymmärtää paikallisia ja pelien sääntöjä. Hyvin selvittiin. Voisin mennä toistekin, mutta mitään pakottavaa tarvetta ei kyllä ole.

Tuuliviiri vallaton…

Taisin joskus sanoa, että "MP3-soittimeni ei tule vaihtumaan Ipodiin!" Arvatkaas, mitä sain synttärilahjaksi Johannalta? On se kuulkaa sanottava, että onhan se nyt ihan eri juttu, kun mukana kulkee vajaa 800 biisiä kuin sen nelisen levyä, mitä aikaisempi soitin söi.

Lupaan kuitenkin olla kiltisti ja vajoamatta Mac-kultismiin, edelleenkään. MP3-soittimen vaihto houkutteli muutenkin, ja on helppo huomata, että iPodille on aika vähän järkeviä vaihtoehtoja – erityisesti, jos musiikkikokoelma on iTunesissa. Varsinkin Sonyn isommat soittimet ovat susirumia, eivätkä taida hinnankaan suhteen olla iPodia parempia. Minulla on siis iPod järkisyistä, niin järkisyistä kuin tällainen laite ylipäätään voi olla.

Viime aikoina vanha soitin alkoi kyllä tökkimään. Ensinnäkään se ei soittanut kiltisti Macilta kopioituja biisejä, toisekseen PC:ltäkin kopioidut biisit tulivat vähän missä järjestyksessä laitetta huvitti. Jos pyysi konetta soittamaan kaikki biisit järjestyksessä, se soitteli niitä vähän miten sattui, yhden levyn biisitkin saattoivat tulla moneen kertaan ennen seuraavaan levyyn siirtymistä – tai sitten eivät.

Minun kuuntelutottumuksillani 256 megaa on muutenkin liian vähän – ehdin kyllästyä biiseihin aika äkkiä, ja sitten saa taas olla vaihtamassa. Vähän laajemmalla valikoimalla pärjää toivottavasti pidempään. Vähän vaihtelunvaraa jäi, kun yli 10 gigan musiikkikokoelmasta ei iPodiin mahdu kuin se vajaa neljä. Aika helppoa oli kuitenkin valita sopiva kokoelma.

Nyt vain laatumusiikin tahdissa töiden pariin ja matkakuumetta kehittelemään, huomenna on lähtö Esseniin!