Mikko Saari – Sivu 89 – Elämä ja mielipiteet

Kirjoja jonossa

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Jotkut kirjat odottavat vuoroaan pitkään. Tilasin Steve Ericksonin The Sea Came in at Midnightin BookMoochista lokakuussa, se saapui joulukuussa ja nyt vasta sain sen luettua. Suotta odotin – kirja oli hyvä, kirjavinkin arvoinen.

BookMooch-hankinnat ovat luoneet kirjahyllyyni noin 30 kirjan parven, josta valita. Osa kirjoista saa odottaa aina vain – pari Banksia ja Alastair Reynoldsia, jotka ovat varmasti vähintäänkin hyviä, esimerkiksi. Osa kiilaa hetkessä jonon ohi. Toisinaan valinta on vaikea, toisinaan tavattoman helppo. Keskiyön meren vuoro koitti vaikeamman valinnan myötä.

Nyt luen rästiin jääneet Usvat, sitten vuoron saa sattumalta yliopiston kirjastosta mukaan tarttunut Thomas Pynchonin Gravity’s Rainbow – ellei sitten toivon mukaan tiistaina saapuvat Guy Gavriel Kayt (The Sarantine Mosaic -kirjat – bysanttifantasiaa!) kiilaa edelle…

Vauva lisää entropiaa

Kuva: stop.down (CC by 2.0)

Olen tullut siihen tulokseen, että vauvan tehtävä maailmassa on hajottaa vanhaa järjestystä ja lisätä entropian määrää systeemissä. Väitteeni tueksi voin esittää todistusaineistoa: kirjahyllyssämme pelit olivat ennen siivossa järjestyksessä aakkosittain pelikoneen mukaan; tv-sarjalevyt olivat samoin siististi rivissä. Ei enää.

Keittiö on myös jatkuva entropian lisääntymisen näyttämö. Ruokaa on yksinkertaisesti joka puolella. Toivon mukaan jossain vaiheessa tämä vanhan järjestyksen hajottaminen tekee tilaa uuden järjestyksen luomiselle.

Nooa löysi myös uuden ystävän salaatinkuivaimen kannesta. Sitä on mukava kiskoa perässään narusta vetäen. Pitäisiköhän pojalle ostaa joku varsinainen vetolelu? Kenties, vaan toistaiseksi taitaa riittää salaatinkuivain. Nuken hankkiminen tuntuisi myös ajankohtaiselta, sen verran reippaasti poika on innostunut nukkejen kanssa vuorovaikuttamaan tilaisuuden tullen. Nukkeja voi pussata ja retuuttaa, siitä se vuorovaikutustaitojen kehitys alkaa.

Vähemmän sosiaalisista harrastuksista mainittakoon roskisdyykkays. Vessan roskiksesta löytää ihastuttavia vessapaperirullan hylsyjä, joista vauhdikas vauva nauttii omatoimisesti päivän kuituannoksensa. Niinpä niin…

Little Britain hyppäsi hain

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Little Britain otti ja hyppäsi hait. Ensimmäinen kausi oli erinomainen, toinenkin vallan hyvä, mutta kolmas on sortunut auttamatta tympeään alapäähuumoriin. Puolet jaksoista on katseltu, toisen puolikkaan näkemiseen ei ole kiirettä. Samoja vanhoja hahmoja toistetaan tuomatta niihin kummemmin uutta, uudet hahmot ovat pääasiassa tylsiä… DVD:n alussa joutuu vielä pakkokatselemaan pitkähkön mainoksen kaksikon livelevystä. Ei näin!

Mielenkiintoista sinänsä, että vitsit loppuivat jo nyt – sarjan kaudethan ovat brittityyliin lyhyitä, vain kuusi jaksoa. Jos kolmen kauden parhaasta materiaalista saisi tiivistettyä luultavasti kaksi ihan hyvää kautta, niin ei hyvin mene.

(Lisätietoa Amazonista: Little Britain – Series 3 (2 Disc Set) [2005])

Luonnotonta argumentointia

Sattuipas silmiini taas kirjoitus, jossa luonnehdittiin erästä toimintaa luonnottomaksi (saatte itse arvata, mistä oli kyse; se ei ole tässä relevanttia) ja kuvottavaksi. Kyseessä on siis paha asia, koska se on luonnoton.

Tämähän on vallan onnetonta argumentointia. Ensinnäkin: minun nähdäkseni jotakuinkin kaikki inhimillinen toiminta (mistä tässäkin oli kyse) on luonnollista. Luonnonvastaista tai luonnotonta voisi olla vaikkapa painovoiman uhmaaminen ilman apuvälineitä. Sen sijaan lentäminen lentokoneella, vaikka luonnonvastaiselta voi tuntuakin, on hyvinkin luonnollista: perustuuhan se fysiikan lakeihin. Myös vaikkapa murhaaminen on hyvin luonnollista toimintaa ihmiskunnan historian valossa.

Tästä päästäänkin kätevästi siihen, että asian luonnollisuus tai luonnottomuus ei ole ainakaan minun mielestäni mitenkään erityisen hyvin sidoksissa sen hyvyyteen tai pahuuteen. Voin keksiä koko joukon luonnonilmiöitä, jotka ovat kaikki varmasti hyvin luonnollisia, mutta eivät erityisen miellyttäviä tai suositeltavia. Luonnollisuutta ei siis voi missään tapauksessa pitää universaalina asioiden sopivuuden mittarina.

Samalla voitaisiin myös sopia, että ei luonnehdita biologiseksi mahdottomuudeksi asiaa, joka on varsin selvästi ja helposti tapahtunut. Eihän se mahdotonta ollut, jos se kerran tapahtui, vai kuinka?

Omenaolutta

Lindemans Apple olutpullo Joinpas tässä päivänä eräänä olutta. Minähän en noin yleensä ottaen ole alkuunkaan olutihmisiä, vaan siiderisnobi, jolle maistuvat lähinnä laadukkaammat omenasiiderit. Lautapeliseuran foorumilla asuu kuitenkin ryhmä olutharrastajia, joiden olutketju on mielenkiintoista luettavaa.

Sieltä bongasin belgialaisen Lindemansin Apple-lambicin, jota kehuttiin erinomaisen omenaiseksi. Pakkohan se oli kokeilla – ja totta tosiaan, olut on erinomaisen omenaista. Veikkaan, että sokkotestissä peruslageriin tottunut kuluttaja saattaisi veikata Applea siideriksi. Perinteistä oluenmakua tuossa ei ollut, vaan eipä lambic perinteistä olutta olekaan.

Wikipedian lambic-artikkeli on valaiseva. Brysselin lähistöllä tehtävän lambicin erikoisuutena on spontaani käyminen: vierteeseen ei lisätä lainkaan hiivaa. Sen sijaan vierre lasketaan altaaseen, jossa se nappaa ulkoilmasta villihiivoja ja muita pieneliöitä tuottamaan käymistä. Kypsytyksen jälkeen lopputuloksena on peruslambic, josta sekoitellaan erilaisia juomia, joko yhdistelemällä erilaisia peruslambiceita tai sekoittamalla mukaan sokeria ja hedelmiä.

On hyvä kysymys, kannattaako Applea juoda, kun omenamehua saa kaupasta aika paljon halvemmalla, mutta suosittelen silti omenasiiderin ystäville, kannattaa kokeilla. Applea saa hyvinvarustelluista kaupoista, CityMarketeissa tuntuu olevan yleensä paras olut- ja siiderivalikoima.