Loppukaneetti leikkaukseen

Leikkaus on ohi ja jälkiseuraukset kärsitty (paitsi että mitään kärsimystä ei ollut – lääkkeitä söin viikon ja sitten olo oli jo hyvinkin normaali). Kävin eilen lopputarkastuksessa, missä lääkäri kehui toipumista.

Sarjassamme työtapaturmia: lääkäri oli kurkkuani ommellessaan hivauttanut itseään neulalla käteen. Tästä hyvästä minut passitettiin rutiininomaiseen hepatiitti- ja HIV-testiin, ihan siltä varalta… Oli aika rutiinitesti kyllä, verikokeeseen meni ehkä puoli minuuttia kun asiansa osaava ihminen teki.

Nyt on siis leikkaus hyvinkin onnellisesti ohi (viimeiset ompeleet killuvat vielä kurkussa, mutta tuskin pitkään). Lopputulemana kuorsaus on vaiennut lähes tyystin ja liian innokkaasti juodessa neste tunkee nenään. Jee. Voitolle jäätiin.

Vimmainen editoija

Olen keksinyt itselleni uuden ajanvietteen (ihan kuin vanhoissa ei olisi tarpeeksi): editoin vanhoja lautapeliarvostelujani uuteen kuosiin. Virittelin lautapelisivuilleni sanalaskurin arvosteluille: se on lahjomaton silmä, joka paljastaa liian pitkät arvostelut.

Tämänhetkinen näkemykseni on, että pitkä arvostelu saa olla noin 800 sanaa pitkä, mutta huomattavasti vähemmälläkin pärjää. Olen pudottanut sanamäärien keskiarvoa reippaasti, nyt se on noin 520 sanaa ja toivottavasti saan sen alle 500 sanan.

Mistä vimma? En tiedä, mutta sen tiedän, ettei liian pitkää arvostelua jaksa lukea kukaan. Pitkän ja monimutkaisen pelin kulun täydellinen tiivistäminen ei kuitenkaan ole arvostelun tehtävä. Arvostelussa pitää arvioida peli huomattavasti tiiviimmin, keskittyä olennaiseen.

Editoiminen on sitä paitsi hauskaa. Huomaa kehittyneensä kirjoittajana, kun korjailee tyhmyyksiä vanhoista teksteistään…

Morrissey vs pinnasänky

Morrisseyn konserttiliput tulivat myyntiin tänään. Liput myytiin saman tien, luonnollisesti. Jäimme ilman, kun emme edes yrittäneet. Sijoitimme sen sijaan tänään saman verran rahaa pinnasänkyyn. Tähän on tultu: rock-elämöinti saa luvan vaihtua lapsiperheen elämään.

Harkitsimme kyllä huolella keikalle menoa, on sitä sen verran odoteltu. Jääköön nyt kuitenkin väliin. Johanna on huhtikuussa suunnilleen kahdeksannella kuulla raskaana, joten seisomista edellyttävä keikka olisi vähän liian raskas juttu. Jos Morrissey olisi tullut Kaapelitehtaan sijasta vaikkapa Kulttuuritalolle, asia olisi voinut olla toinen.

Mutta niinhän se on, rock-konsertista on iloa hetkeksi, kun taas kestävä pinnasänky on tarpeellinen väline, josta riittää pienokaiselle iloa ja hyviä unia pitkäksi aikaa. Ei tässä oikeastaan viitsi edes harmitella. Keväälle on ihan riittävästi jännitystä muutenkin.

Ruokarajoitteisen himot

Nieluleikkauksesta toipuvana ei voi kuin haaveilla monista herkuista. Ruoan pitää olla pehmeää (eikä sen syöminen sittenkään hauskaa ole), joten tällä hetkellä haaveilulistalla ovat hampurilaiset, pitsat, tortillat ja suklaanamit (eivät kovia, mutta silti vähän huonoa syötävää). Toipuminen on noin yleensä ottaen ollut aika hiljaista, särkylääkkeitä kuluu ja syöminen sattuu, mutta ehkä se siitä.

Suu näyttää oudolta, koska uvula eli pikkukieli (jota itse asiassa luulin ennen kitarisaksi) on nipsaistu pois.

Leikkaus on takana

Nonni. Nyt ollaan kitarisoja ja uvulaa köyhempiä. Leikkaus siirtyi ensin torstailta perjantaille akuutin päivystystapauksen vuoksi. Perjantaina minut operoitiin hyvissä ajoin, odottelin jo kotiinpääsyä, mutta leikkauksessa olikin ollut sen verran komplikaatiota, että halusivat pitää yön yli osastolla.

Nyt olen onneksi kotona. Olo on mitä mainioin (sillä, että olen kiskonut tänäänkin jo pari grammaa parasetamolia ja kodeiinit ja ibuprofeenit siihen päälle saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa), mitä nyt syöminen on vähän tavallista hankalampaa.