Kuninkaan paluu – oikeasti

Reilu vuosi sitten ihasteltiin Kahden tornin oikeaa versiota ja vasta haikailtiin Kuninkaan paluun perään (Taru sormusten herrasta). Nyt, viimein, trilogia on valmis ja Kuninkaan paluun laajennettu versio löytyy hyllystä. Aloitimme jo eilen oheisdokumentteja katselemalla ja tiistaina on vuorossa neljän tunnin elokuvailta. Odotamme mielenkiinnolla Sauronin suuta ja muita lisäyksiä.

Trilogian ensimmäinen osa taisi muuten olla se juttu, jonka ansiosta meille DVD-soitin hankittiin. Eipä ole tarvinnut katua, DVD-formaatti on osoittanut ylivertaisuutensa. TSH:t ovat myös osoittaneet sen, miten tehdään ihmeellinen ja kokonaisvaltainen elokuvaelämys: ekstradokumentit ovat todella kiinnostavia. Kyse on tietysti poikkeuksellisesta elokuvastakin – ei kaikista elokuvista edes saisi näin kiinnostavia dokumentteja.