Tiedonlähteiden harkat

Ensimmäiset tiedonlähteiden harkat olisivat sitten tänään. Hermostuttaa, kieltämättä, mutta eiköhän siitä selviä. Eniten epäilyttää esitystekniikka – mitenköhän onnistuu videotykin käyttö, mitenkään valmistautumatta. Ehkä siitä selviää, toivottavasti apua järjestyy. Tiedollinen valmistautuminen on jäänyt vähälle (en esimerkiksi tiedä tehtävien oikeita vastauksia), mutta toivottavasti opiskelijoille saadaan silti järjestymään myönteinen oppimiskokemus. Minun ei kai kuulukaan toisaalta opettaa mitään, tiedonlähteisiin on perehdytty luennoilla. Minä vain käyn tehtävät läpi ja sillä selvä. Saapa nähdä, miten käy.

Tiedonhakuhuumoria

Johanna keksi tässä päivänä eräänä nerokkaan vitsin: mikä on tiedonhakijan suosikkileffa? Total Recall, tiätty.

(Ja sitten se selitys: tiedonhakujen onnistumista mitataan tyypillisesti kahdella muuttujalla. Tarkkuus kertoo, paljonko saaduissa tuloksissa oli relevanttia tavaraa, saanti taas sen, paljonko tietokannan sisältämästä relevantista tavarasta löydettiin. Total Recall tarkoittaa täydellistä saantia.)

Se alkaa pian

Ensi viikolla alkaa tapahtua. Töiden lisäksi ohjelmassa on yliopiston uuden palkkausjärjestelmän koulutustilaisuus (palkkausjärjestelmähän koskettaa minua ehkä joskus, mutta pakko on mennä).

Toinen merkkitapaus on tiedonlähteet-kurssin alkaminen, sillä vedän kurssin harjoituksia helmikuussa. Tapaan kurssin vetäjää ja muita harjoitusten vetäjiä tällä viikolla. Olen enemmän kuin hieman hermostunut, mutta onneksi harjoitusten alkuun on vielä aikaa.

Pitää vain ajatella, kuinka arvokasta ja tärkeää harjoitusten vetäminen on. Se näyttää kauniilta CV:ssä, kun ottaa huomioon, miten suureen arvoon kouluttaminen ja opettaminen on informaatikon työssä noussut.

Kolmas ja huolestuttavin osa viikossani on tutkimus- eli graduseminaarin alku. Vielä ei vaadita valmista gradua tai (toivottavasti) edes ideaa aiheesta, jatkuuhan seminaari vielä syksyllä, mutta sittenkin – kyllähän tässä nyt jollain vedenjakajalla ollaan valmistumisen suhteen. Iik.

Viisi vuotta

Herätys siihen todellisuuteen, että olen viidennen vuoden opiskelija oli hieman karu. Äkillinen pudotus, sanoisin. Joskus oli suuri suunnitelma valmistua viidessä vuodessa, mutta silloin oli moni asia toisin. En, esimerkiksi, ymmärtänyt sitä, etteivät työnantajat välitä, kuinka nopeasti valmistuu. Työnantajia kiinnostaa vain työkokemus. Tampereen synkkä työllisyystilannekaan ei ollut vielä iskeytynyt tajuntaan – töitä saa, jos ei ole valmistunut. Kirjasto tuntuu palkkaavan valmiita maistereita vähemmän kuin opiskelijoita. Työkokemusta ei siis kerry kuin opiskeluaikana. Se taas viivyttää valmistumista.

Rahan takia ei töissä tarvitsisi käydä. Tiukkaa tekisi, mutta pärjäisi, vieläpä lainaa ottamatta. Mutta ilman työkokemusta ei ole mitään asiaa työmarkkinoille. Tuskin kukaan säälistäkään ottaisi työkokemuksetonta, ellei sitten mene jonnekin, missä työnantajilla ei ole varaa valita. Jostain syystä ei vain syrjäseuduille muuttaminen houkuttele.

Kevään opiskeluohjelman miettiminen alkoi eilen. Ilmoittauduin nyt graduseminaariin – saa nyt nähdä, miten sen kanssa käy. Mielenkiintoisia syventäviä kursseja on tiedossa, ja yritystä on päästä ohjaamaan harjoituksia tuntiopettajana. Vaihtelua sekin.

Ahdistusta

Laura puhuu asiaa. Omalle kohdalleni työnsaanti oli tässä vaiheessa mitä parhain asia. Olen suunnilleen gradua vaille valmis ja näillä näkymin gradunväsäys alkaa keväällä.

Ongelmia tuo esimerkiksi se, ettei Tampereelta saa, kuten Laurakin totesi, alan töitä. Paitsi näitä tällaisia, jollaista nytkin teen: määräaikaista kirjastosihteerin tai -avustajan virkaa, joihin juuttuminen on yksi uhkakuva. Ne kun eivät ole informaatiotutkimusta lukeneen maisterin töitä ne, vaan informaatikoksi tai kirjastonhoitajaksi tässä pitäisi päästä.

Käytännössä siis pitäisi muuttaa Helsinkiin. Sehän on ihan hyvä se, vaan ei kyllä onnistu, ennenkuin Johannakin valmistuu. Johanna taas on opinnoissaan noin vuoden verran minua perässä, ellei enemmänkin (koska on tehnyt enemmän töitä). Mitään syytä ei siis ole kiirehtiä, koska työelämään pääseminen vaikuttaa vähintäänkin epävarmalta. Opiskelujen jatkaminen tuntuu kortistoon valmistumista paremmalta vaihtoehdolta.

Nyt sentään saa harjoitella kokopäivätyön tekemistä, niin muutos leppoisasta opiskelijaelämästä työelämän haasteisiin ei ole niin jyrkkä. Silti: pelottaa.