Kevään opinnot

Kevään lukujärjestys on jotakuinkin selvä. Ohjelmassa on informaatiotutkimusta ja hypermediaa eikä sitten mitään muuta. Infosta opiskelen aineopinnoista aika mielenkiintoisen kuuloista digitaalisten ja painettujen julkaisukokoelmien hankintaa, syventävistä taas johdantoa tiedonhakututkimukseen sekä tiedonhankintaa ja tiedonhakua. Seminaareja on siis luvassa. Seminaari on myös infon laitoksen ja tietojenkäsittelyopin yhteistyönä tarjoama XML-seminaari, joka houkutteli kovasti.

Hypermedia on uusin sivuaineeni. Sitä saa putkessa johdatuksen vuorovaikutteiseen mediaan ja hypermediaohjelmistojen ja verkkojulkaisemisen perusteet. Tiedä siitä sitten, paljonko tarvitsen oppia verkkojulkaisemisen perusteista, mutta saa nyt nähdä. Opintoviikkoja noista ainakin kertyy. Lisäksi jatkan vielä digitaalisella medialla verkoissa. Koko paketista kertyy 18-20 opintoviikkoa, riippuen ilmeisesti XML-seminaarin seminaarityön laajuudesta.

Kiinnostava kevät on siis tiedossa.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Junista ja joululahjoista

Markku Jantunen kirjoitti junien äänistä. Oma suosikkini junien aikaansaamista äänistä on kiskoja pitkin kantautuva ääni, kun juna lähestyy asemaa. Ääni alkaa kuulua jo junan ollessa kauempana ja vahvistuu jatkuvasti junan lähestyessä.

Joululahjoista mainittakoon Activisionin retropelipaketti PS2:lle (mukana mm. Decathlon, Pitfall 2 ja H.E.R.O. – paluu kultaiseen lapsuuteen!), kohtuuttoman hieno Alien-boksi (mitä laajoihin DVD-paketteihin tulee, tuon edelle menevät ainoastaan Sormusten herrat) ja suuria tunteita herättävät Lord of the Rings -soundtrackit. Muutakin hienoa toki sain ja niistä vielä myöhemmin. Vatsa on myös täynnä herkkuruokaa, kuten asiaan kuuluu.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Aamulehti

Minut löytää tämän päivän Aamulehden B-osan etusivulta – lautapelejä puffaamasta, kuten aina. Juttu on ihan ok, muutamaa pikkuvirhettä lukuunottamatta. Kuvitus on varsinkin hienoa ja keskittyy Pirate’s Cove -peliin. Ihan kiva juttu!

Päivän ykkösjuttu on kuitenkin Tietojärjestelmien perusteet -kurssin harkkatyö, jonka palautuspäivä on tänään. Kauhea vaiva siinä oli, mutta kylläpä se vain valmiiksi saatiin! Lähdenkin tästä tuota pikaa palauttamaan työtä, toivottavasti se miellyttää tarkastajia…

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Postinsaannin juhlaa

Sain tässä taannoin viestin, jota jäin ihmettelemään. Popfile lajitteli sen bulkkikansioon ja vaikka kyse oli ihan rehellisestä mainoshenkisestä lehdistötiedotteesta, jäin pohtimaan, oliko kyse kuitenkin hieman tarkemmin kohdistetusta jakelusta. Lehdistötiedote nimittäin käsitteli tänä jouluna Suomenkin markkinoille tunkenutta Cranium-seurapeliä. Lopussa lupailtiin arvostelukappaleita jaettavan pyynnöstä. No, mikäpä ettei: laitoin sähköpostia ja pyysin arvostelukappaletta.

Sain lehdistötiedotteen nelisen viikkoa sitten. Tänään ovikello soi ja kuriirifirman edustaja lykkäsi kouraan ison ja painavan laatikon, josta paljastui Cranium – englanninkielinen versio, tosin. Yllätys oli melkoinen, mutta iloinen! Aina on kivaa saada ilmaisia pelejä, toivottavasti tuo on hyvä. Englanninkielisyys hieman rajoittaa käyttöä, mutta toivottavasti ei liikaa. Peli vaikuttaa kuitenkin perinteisiä Trivial Pursuitia ja muita virkeämmältä.

Secret Santa -pakettinikin saapui. En malttanut odottaa aattoon asti (jäävätköhän muut lahjat saamatta tästä hyvästä?), vaan avasin paketin saman tien. Mikon Fields of the Nephilimin The Nephilim -levyllä laajentunut goottikokoelma kiittää herra Gavin Wilsonia Oxfordshirestä!

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Toimittajat

Olen joutunut toimittajien innostuksen kohteeksi. Joulu on lautapelien luvattua aikaa ja minä olen ilmeisesti Suomen ainoa lautapeliharrastaja. Maanantaina soitti YleQ:n toimittaja ja haastatteli – muutaman minuutin juttu tuli tiistaina radiosta. En kuullut, mutta sanoivat hyväksi.

Tiistaina soitti sitten Aamulehden toimittaja. Haastattelu on sovittu ensi tiistaille. Aiheena taas vaihteeksi lautapelit. Vaan mikäpä tässä ollessa, kyllä minulle julkisuus kelpaa! Varsinkin kun hyvä asia on pääosassa.