Elintenluovutustestamentti

Läheisille tiedoksi: tänään apteekissa käydessä sattui vastaan elintenluovutushalua osoittava kortti, nappasin matkaani ja täytin. Elimeni saa siis hyödyntää, kun minusta aika jättää. Jos voin vielä sitten olla avuksi, hieno homma. Minusta tuo on jotenkin niin itsestäänselvää, että hämää erillisen suostumuksen antamisen tarve.

Tentti ohi

Kauhulla odotettu Tietojärjestelmien perusteet -tentti on nyt ohi. Koe oli itse asiassa varsin helppo – termien määrittelyä, ihastuttava kysymys datan, informaation ja tietämyksen eroista, yksi kysymys tietojärjestelmien rakentamismalleista ja hieman odottamaton piirtämistehtävä, jossa piti raapustaa pizzerian tietojärjestelmän ER-malli. Data, informaatio ja tietämys -kysymyksestä on pakko saada täydet pisteet, tai ainakin viisi kuudesta. Aihe on tuttu jo vuosien takaa, johan tuota tuli infon pääsykoekirjoista tankattua. Kymmenisen minuuttia kesti tuottaa noin 3/4 sivua tekstiä aiheesta… Helppo homma, toivottavasti tentin tarkistajaakin miellyttää minun näkemykseni aiheesta.

Pizzerian tietojärjestelmäkin oli lopulta todella yksinkertainen, mallin piirtäminen kävi aika joutuisasti. Ei tullut montaa kohdetta mallinnettavaksi… Olen siis varsin tyytyväinen suoritukseeni, eiköhän tuo läpi mene. Odotan jopa lähempänä kolmosta kuin ykköstä olevaa arvosanaa (kurssin arvosana riippuu tietysti vielä harkkatyöstä). Mielenkiinnolla odotan myös Johannan näkemystä tentistä. Kun poistuin, Johanna oli kai viimeistelemässä kolmatta tehtävää. Ainakin data, informaatio, tietämys -kolmikon pitäisi olla Johannallekin helppo homma. ER-mallikin taisi olla erilaisista malleista se, jonka Johanna parhaiten osasi. Toivotaan parasta!

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Yliopistojen jaksot

Ajatus jakaa yliopiston lukuvuosi neljään jaksoon on nauttinut Tampereen yliopistossa sellaista suosiota, että näin ilmeisesti käy. Itse olen toivottavasti 2005 syksyllä jo kovasti valmistumaan päin ja siksi en pääse muutoksesta iloitsemaan. Kannatan muutosta kuitenkin, yliopisto-opiskelu on tuntunut paikoin melko veltolta. Opinnot alkavat syksyllä myöhään, loppuvat jouluksi varhain, joululomaa jatkuu tammikuussa pitkään ja suurin osa kursseista loppuu jo huhtikuussa. Perin tehotonta! Ei tarvitsisi valtavasti kiristää tahtia, kun saataisiin enemmän aikaan.

Sen sijaan ehdotukset rajoittaa opiskelun kestoa tai opintoviikkojen hankkimista eivät nauti kannatustani. Niin vaikeaa kuin asian toteuttaminen varmaan olisikin, kannatan kuitenkin porkkanaa mieluummin kuin keppiä. Lisää opintotukea opintoviikkojen ahkerasta suorittamisesta, kiitos!

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Peliarvostelijaksi

Toiveissa on, että allekirjoittaneen kirjoituksia löytyisi jatkossa myös Konsolifinin PS2-osastolta. Laitoin hakemusta menemään viime viikolla ja eilen tuli vastaus… Epäilevät, olenko oikea mies hommaan vähäisen konsolikokemukseni vuoksi, mutta lähes 20 vuotta pelikokemusta ja kirjoitustaito painoivat ilmeisesti kuitenkin sen verran, että antavat työnäytteen tehdä. Saas nähdä, mitä tuosta tulee.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Kotiliesi

Posti toi tänään pari kappaletta tänään ilmestynyttä Kotilieden numeroa 22. Nokkelimmat-pokkelimmat keksivätkin mistä on kyse: lautapelijuttuni ilmestyi. Lopputulos näyttää hyvältä. Kahden aukeaman jutussa on runsaasti kuvitusta, pääasiassa Afrikan tähteä ja Monopolia. Harmi vain, ettei lautapelikerhossamme otetuista kuvista lopulta yksikään päätynyt lehteen. Minun kuvani sentään löytyy, joten ne, jotka eivät ole minua vielä nähneet, voivat vilkaista kaupassa käydessään lehden sivun 84 alakulmasta, miltä mies blogin takana näyttää.

Hieno juttu, siis. Olen tyytyväinen.

Toi Posti muutakin, nimittäin Miyazakia! Eilen saapuneen Castle in the Skyn seuraksi saatiin Kiki’s Delivery Service, ja nyt vain odotellaan lisää Studio Ghibli Collection -elokuvia julkaistavaksi… Alunperin elokuvien piti tulla jo perjantaina, mutta Iso-Britannian postilakko hieman viivytti. Onneksi tulivat näinkin pian!

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää