Neljä ja puoli vuotta on noin 1600 päivää eli aika pitkä aika. Tuossa lauantaina tuli kuluneeksi tällainen päiväpaljous siitä päivästä, jolloin minun ja Johannan seurustelusuhteen katsotaan alkaneen. Sormuksia taasen vaihdettiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Yhteensä olen tuntenut Johannan noin seitsemän vuotta, ellen aivan väärin laske.
Olen mitä suurimmissa määrin tyytyväinen kuluneisiin vuosiin. Kokonaisuudessaan yhteinen aika näyttäytyy onnellisena ja hyvänä. Lähemmän tarkastelun alla siitä löytyy kaikenlaista pientä negatiivistä, mutta sellaisella ei lopulta ole suurtakaan merkitystä jälkeenpäin muisteltuna. Pienistä riidoista ei synny suuria aaltoja.
Riidoista voi jäädä jopa hyviä yhteisiä muistoja. Eräs suosikki on pian yhteenmuuttamisen jälkeen herännyt riita puhelinlaskun suuruudesta ja maksamisesta. Riidan huvittava ulottuvuus on se, että se tapahtui aika paljon ennen koko laskun saapumista ja maksajien sopimista.
Todella erinomaisiakin hetkiä elämään mahtuu. Juhlavia tapauksia, syvällisiä keskusteluja, riitojen sopimisia, yhteisiä matkoja, sellaisia kokemuksia. Se kaikki jää muistoihin, on arvokasta ja merkittävää. Ne hetket oikeuttavat kaikenlaista muuta, niiden vuoksi jaksaa yhdessä olemisen vaivalloisen puolen.
Suurin osa arjesta on kuitenkin sellaista, joka soljuu ohi jäämättä sen kummemmin mieleen. Se on hyvää aikaa, vaikka ei ikimuistoista olekaan. Ei kaiken tarvitse olla. Riittää, että asiat ovat hyvin, että riitoja voi myöhemmin muistella hyvillä mielin, että vierellä on joku, jota ja josta rakastaa ja välittää. Arkinen ei ole ikävää, kun sen jakaa rakkaansa kanssa.
Kiitos tähänastisesta.