Maksullista kamaa

Muutama päivä sitten Plastic Passionilta tilaamani levyt saapuivat tänään. Ostoksille minut innosti inboxiin tullut tiedote, jossa mainostettiin Suruajan Todellisuus 666 -demoja. Pakkohan ne oli saada. Seuraksi tilasin hyväksi havaitun Sorb-i-tolin uusimman, Suruajan kokoelmistani puuttuneen sinkun ja Nillyn levyn, lähinnä siksi, että niitä oli enää kahdeksan jäljellä. Ettei harmita, kun loppuvat…

Plastic Passionin alalabel Muovi 111, jonka julkaisuja kaikki neljä ovat, on kyllä mainio laadun tae. Omistan kaikki Muovi 111 -julkaisut, joista yksi on ollut huono (NYXin Siberian) ja yksi jotenkin keskinkertainen (In My Rosaryn First Exit), muut sen sijaan ovat olleet vähintään hyviä.

Amazonista tilatut Potterit saapuivat niinikään tänään, mutta niitä en kyllä pääse lukemaan ennen kuin myöhään syksyllä, epäilen…

Ja tulkoon valkeus

Kuuntelen parhaillaan päivän Iron Maiden -putken päättävää Real DEAD Onea ja ensimmäistä kertaa sen vajaan kymmenen vuoden aikana kun levyn olen omistanut, tajusin, mitä Bruce Dickinson sanoo Nickon kohdalla esitellessään bändin jäseniä. Bruce tokaisee tietysti että he also plays Paiste cymbals, for which they don’t pay him enough money”. Vähänkö hieno pieni valaistumisen hetki!

Ostosvimma

Kävin näyttämässä ihottumaani terveydenhoitajalle, joka ohjasi minut välittömästi lääkärin syynättäväksi. Ei sillä, että ihottumani olisi jotenkin vakava…

Poikkesin tutkailemassa Ravintola Pellavan juhlatilallisia ominaisuuksia ja napsin joutessani jonkun kuvan koskimaisemista, jotka ovat Tampereen kenties idyllisintä aluetta.

Sitten Anttilaan! Johanna passitti minut nimittäin noutamaan itselleen tarjouksessa olleen Zen Cafén Vuokralaisen. Itselleni minun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun ne Iron Maidenin levyt nyt kerran olivat samaisessa 8,95 euroa/kpl tarjouksessa, täydensin kokoelmani ostamalla Number of the Beastin ja No Prayer for the Dyingin. Nyt on kaikki olennainen Iron Maiden -tuotanto (siis Dickinsonin laulamat studiolevyt) CD-levyinä hyllyssä. Jos rahaa olisi liikaa, olisin varmaan päivittänyt Fear of the Darkin ja Somewhere in Timen uusiksi Enhanced CD -versioiksi…

Depeche Mode -faneille huomautettakoon vielä, että Tampereen Anttilassa on nippu bändin 12-tuumaisia sinkkuja myynnissä.