Kulttuuri – Sivu 116 – Elämä ja mielipiteet

Kuka pelkää pimeää, Menneisyyden ote

Lauantain elokuvaillan alkuperäinen suunnitelma oli teatterielokuvaa eli Kukkia ja sidontaa. Se jäi nyt myöhemmäksi, sen sijaan tyydyimme videovuokraamon tarjontaan. Mukaan tarttui kaksi varsin erityyppistä jännityselokuvaa, vaan ovat kyllä kovin erityyppisten ohjaajien käsialaakin.

Jane Campionin Kuka pelkää pimeää on tiivistetty IMDB:ssä jonkun satunnaisen käyttäjän toimesta tylysti Heap of shite. Arvio ei mene pahasti metsään, sillä elokuva oli vakavasti huono. Taiteellinen puoli oli sinänsä ihan kunnossa. Elokuvassa on käytetty ihan tyylikkäitä tehokeinoja, kuten oudosti osittain epätarkkaa kuvaa. Kerran jopa huojuva käsivarakamera toimi. Valitettavasti elokuvan juoni oli lähinnä käsittämätön. Viihdettä Kuka pelkää pimeää ei ollut.

Clint Eastwood ei lupaa hyvää, mutta kehuttu Menneisyyden ote oli kyllä kehujensa arvoinen. Elokuva kertoo kolmesta lapsuudenystävästä, jotka päätyvät taas yhteen, kun yksi kolmikosta menettää tyttärensä traagisesti. Toinen on poliisi, joka tutkii tapausta ja kolmas on muuten vain epäilyttävä (ja syystä). Kaikilla on synkät salaisuutensa, luonnollisesti. Hyvät näyttelijät (Sean Penn, Tim Robbins ja Kevin Bacon kolmikkona, Penn ja Robbins voittivat Oscarit suorituksistaan – etenkin Robbins ansaitsi omansa täysin). Elokuva jättää pohtimaan, kuinka paljon yksi tapahtuma voi vaikuttaa elämään – entä jos osat olisivat vaihtuneet? Menneisyyden ote on joka tapauksessa ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

1950-luvun leikit

Marokon sulttaani. Tässä leikissä toimii kaksi aina yhtaikaa muiden ollessa katselijoina. Nimitettäköön leikkijöitä kirjaimilla A ja B. He seisovat vähän matkan päässä toisistaan, kummallakin palava kynttilä kädessä, ja alkavat juhlallisina ja hartaina kävellä toisiaan kohti.

Kun he seisovat aivan likellä toisiaan, sanoo A: Marokon sulttaani on kuollut. B vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin. Senjälkeen he taas kulkevat toisistaan poispäin, takaperin. Senjälkeen he tekevät saman uudestaan. Mutta nyt B sanoo: Marokon sulttaani on kuollut ja A vastaa: Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin.

Joka ensiksi alkaa hymyillä, on hävinnyt. Mitä juhlallisempia leikkijät ovat, sitä hullunkurisemmalta seremonia tuntuu. Katselijat saavat nauraa niin paljon kuin haluavat.

(Mitä-missä-milloin Seuraleikkikirja, 1958).

Banaanikakkua ja lasagnea

Viikonloppuna herkuteltiin lasagnella ja banaanikakulla. Lasagnen seurana nautimme viiniä. Moselland Ars Vitis, Riesling vuosikertaa 2003 oli miellyttävän pehmeä ja hedelmäinen, mutta ehkä hieman hintava (noin kymmenen euroa). Lasagne oli hyvää, ja niin on banaanikakkukin (Paras keittokirja -sarjan vastailmestyneestä viidennestä osasta, muuten). Pistetään siis ohje jakoon:

4 kypsää banaania

100 g voita

2 dl sokeria

3 munaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 dl maitoa

korppujauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksi kerrallaan. Soseuta banaanit ja sekoita ne vaahtoon. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Kääntele ne ja maito taikinaan.

Tuloksena on kevyesti juokseva taikina, joka kipataan noin parilitraiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Kakkua paistetaan 175 asteessa 40-45 minuuttia, omalla kohdallani kakku kyllä tarvitsi hieman enemmän aikaa. Kokeilemallahan se selviää.

Big Fish

Viikonlopun elokuvana katsoimme Tim Burtonin ristiriitaisia arvosteluja saaneen Big Fishin. IMDB:n arviot tosin ovat kautta linjan hyviä, kahdeksikon keskiarvo ja 161. parhaaksi elokuvaksi sijoittaminen ei ole mitenkään huono juttu.

Movielens ennusti että pitäisin, ja oikeassahan tuo oli. Big Fish oli omituinen ja lämminhenkinen elokuva miehestä, joka kertoi tarinoitaan niin kauan, että niistä tuli totta. Elokuvan toinen teema pyöri isien ja poikien ympärillä: päähenkilö oli kuolemassa, ja poika yritti saada lopulta selville totuuden isänsä elämästä, eikä niitä ainaisia tarinoita. Poika oli nuiva ja kuiva tyyppi.

Loppu oli ehkä liiankin siirappinen, mutta muuten Edward Bloomin elämäntarina kantoi ihan mukavasti koko sen kaksi tuntia, mitä elokuva kesti.

Go-käyttöjärjestelmä

Mielenkiintoista. Memepoolista löytyi Hikarunix, Go-käyttöjärjestelmä. Kyseessä on CD:ltä toimiva Linux-paketti, joka on varustettu keskeisillä Go-ohjelmilla ja pelikokoelmilla. Levy sisään, kone päälle ja meno voi alkaa: Hikarunix sopii opiskeluun sekä aloittelijoille että kokeneille, konetta vastaan pelaamiseen ja myös nettipeleihin. Näppärää.