Tristram Shandy

Tästä piti mainita jo aikaisemmin… Luin Tristram Shandya, ja eräs kohta huvitti minua suuresti:

Isäni väittelytyyli oli niin pureva, hän huiteli, tyrkki ja repi ja antoi jokaiselle niin muistettavan iskun — että jos seurueessa oli kaksikymmentä ihmistä — alle puolessa tunnissa hän oli taatusti saanut heistä jokaisen vastaansa.

Siihen, että hän jäi ilman liittolaisia, ei vallan vähäisessä määrin vaikuttanut se, että jos oli jokin kanta, joka oli kestämättömämpi kuin muut, hän omaksui sen vuorenvarmasti; ja tehdäksemme hänelle oikeutta, kun hän oli sen omaksunut, hän puolusti sitä niin uljaasti, että niin rohkean kuin hyväntahtoisen miehen oli vaikea lähteä nujertamaan häntä kokonaan. –Laurence Sterne: Tristram Shandy (8. kirja, luku 34, sivu 513)

Vaikka teksti (joka siis kertoo Tristram Shandyn isästä) sopisikin kenties useampaankin Suomen blogipiireissä vaikuttavaan, omistan sen tässä nyt hyvää hyvyyttäni Väärien ajatusten katalogin Jarille. Ole hyvä.

Ja tulkoon valkeus

Kuuntelen parhaillaan päivän Iron Maiden -putken päättävää Real DEAD Onea ja ensimmäistä kertaa sen vajaan kymmenen vuoden aikana kun levyn olen omistanut, tajusin, mitä Bruce Dickinson sanoo Nickon kohdalla esitellessään bändin jäseniä. Bruce tokaisee tietysti että he also plays Paiste cymbals, for which they don’t pay him enough money”. Vähänkö hieno pieni valaistumisen hetki!

Ostosvimma

Kävin näyttämässä ihottumaani terveydenhoitajalle, joka ohjasi minut välittömästi lääkärin syynättäväksi. Ei sillä, että ihottumani olisi jotenkin vakava…

Poikkesin tutkailemassa Ravintola Pellavan juhlatilallisia ominaisuuksia ja napsin joutessani jonkun kuvan koskimaisemista, jotka ovat Tampereen kenties idyllisintä aluetta.

Sitten Anttilaan! Johanna passitti minut nimittäin noutamaan itselleen tarjouksessa olleen Zen Cafén Vuokralaisen. Itselleni minun ei pitänyt ostaa mitään, mutta kun ne Iron Maidenin levyt nyt kerran olivat samaisessa 8,95 euroa/kpl tarjouksessa, täydensin kokoelmani ostamalla Number of the Beastin ja No Prayer for the Dyingin. Nyt on kaikki olennainen Iron Maiden -tuotanto (siis Dickinsonin laulamat studiolevyt) CD-levyinä hyllyssä. Jos rahaa olisi liikaa, olisin varmaan päivittänyt Fear of the Darkin ja Somewhere in Timen uusiksi Enhanced CD -versioiksi…

Depeche Mode -faneille huomautettakoon vielä, että Tampereen Anttilassa on nippu bändin 12-tuumaisia sinkkuja myynnissä.

MoonTV:n konkurssi

MoonTV:n konkurssilla on positiivinenkin puolensa: superällö Colin’s Sleazy Friends ei enää saastuta tv-katsojien mieltä. Se on kaikkien aikojen huonoin ohjelma, mitä televisiosta on koskaan tullut; siinä ei ollut mitään hyvää.

Muuten MoonTV:n konkurssi on kurja ja valitettava asia. Kuka nyt näyttää musiikkivideoita, kuka palkkaisi Armanin?