Miehen katsetta purkamassa

Anu Silfverberg: Sinut on nähty
Teos, 2020
241 s.

Ai että millainen herkkupala vuoden viimeisten kirjojen joukkoon vielä löytyi. Anu Silfverbergin tiesin toki erinomaiseksi kirjoittajaksi, mutta Sinut on nähty pääsi silti yllättämään sillä, miten terävä, hauska, raivostuttava, älykäs ja tarkkaavainen kirja tämä onkaan. Silfverberg kertoo katseesta ja katseen vallasta, etenkin elokuvan kontekstissa. Kuka katsoo, ketä, millä tavalla ja miltä se tuntuu?

Aloitetaan vaikka karuista faktoista. Usein (etenkin miesten) tapana on sanoa, että taide on taidetta, eikä tekijän sukupuolella ole mitään väliä (miehet, jotka sanovat näin, viihtyvät yleensä vain miesten tekemän taiteen parissa). Vaan kas kummaa, kun otetaan kynä ja paperia käteen ja aletaan laskea, miesten tekemissä elokuvissa esiintyy hyvin vähän naisia ja ne vähätkään naiset eivät oikeastaan ole ihmisiä, täysipainoisia hahmoja motivaatioineen ja tavoitteineen, vaan ”kaunis ruumis”, ”vähäpukeinen kaunotar”, ”eteerinen lapsinainen”, mitä näitä nyt on. Jokainen naisten kirjoittama elokuva läpäisee Bechdelin testin (kaksi naista puhuu keskenään jostain muusta aiheesta kuin miehestä); yli puolet miesten tekemistä elokuvista ei läpäise testiä. (Käänteisen testin – puhuuko kaksi miestä keskenään jostain muusta kuin naisesta – läpäisee jokseenkin jokainen ikinä tehty elokuva.)

Jotenkin ajatus siitä, että miesten ei annettaisi ylipäänsä tehdä elokuvia vaikkapa seuraavaan kymmeneen vuoteen, alkaa tuntua aina vain paremmalta.

Seksiä Silfverberg käsittelee oivallisesti, sitä, miten elokuvaseksi ei oikeastaan muistuta todellista seksiä millään tavalla – ei ainakaan sellaista seksiä, josta naiset noin yleisesti ottaen nauttivat. Jossain vaiheessa Silfverberg otti asiakseen oikein etsimällä etsiä elokuvia, joiden seksikohtauksissa kuvattaisiin miehiä tyydyttämässä naisia käsillään. Spoileri: ei muuten löydy, kyseessä on yksi elokuvan historian harvinaisimpia aiheita. Ja aivan tuiki tavallista niissä yhteyksissä, kun oikeasti harrastetaan naista miellyttävää seksiä. Jos elokuvaseksi ei olisi niin miehistä ja todellisuudessa naiselle niin ankeaa ja jopa tuskallista, olisiko enemmän onnellisia naisia, joilla on tyydyttävä seksielämä ja enemmän halua harrastaa seksiä? Voisi olla.

Silfverberg on kirjoittanut hienon teoksen. Sinut on nähty on ihanan piikikäs ja ilkeä, mutta myös hauska ja osuva. Silfverberg myös kyseenalaistaa itseään jatkuvasti. Se on yksi iso teema tässä – miten suhtautua niihin itselle joskus rakkaisiin teoksiin, jotka ovat metoo-aikana alkaneet näyttäytyä epämiellyttävässä valossa? Kuinka sovittaa omaa elokuvarakkautta siihen, miten vastenmielisenä elokuvien naiskuva ja jatkuva miehinen katse näyttäytyy? Se ei ole helppo kysymys ja Silfverberg väittää vastaan itselleenkin. Siinä sivussa lukijan mahdolliset vastaväitteet saavat näppärästi vastauksensa (eiköhän tästä silti joku mies mielensä pahoita 😭😭).

Minä tietysti luen kirjaa miehenä. Tunnistan monia aiheita, mutta en minä niistä oikeasti mitään tiedä. Nautin tästä silti. Jotain nautinnollista oli siinäkin, kun kuuntelin vaimoni puhinaa, justnäin-myötäilyä ja myös feministisiä raivontuiskahduksia kirjan äärellä. Eiköhän tämä naisiin osu ja uppoa vielä tehokkaammin. Nuoremmille sukupolville asiat saattavat näyttäytyä eri tavalla ja referenssit muutenkin ovat tietystä sukupolvesta, mutta Silfverbergin (s. 1974) ikäisille tässä on paljon jaettua sukupolvikokemusta ja monessa kohtaa sama paska jatkuu vain uudessa paketissa.

Sinut on nähty on mielestäni vuoden tärkeimpiä esseeteoksia; aivan erityisesti se kannattaa lukea, mikäli on kiinnostunut elokuvasta, mutta soisin sen muutenkin löytävän tiensä mahdollisimman moniin käsiin. Naiset saavat tästä varmasti eheyttävän ja vahvistavan lukukokemuksen, miehille tämä taas toimii aina tarpeellisena muistutuksena siitä, että naisiakin on olemassa ja – kas kummaa – hekin ovat täysipainoisia ihmisiä. Jostain syystä tämä asia on edelleen aivan käsittämättömän vaikea juttu ymmärtää.

Anu Silfverbergin Sinut on nähty

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Atena, S&S, Aula & Co, Docendo, Gaudeamus, Aviador

Atena

Atenan kuvasto on E-Julkaisussa.

Kaisa Pulakan Kurittomat kuvatataan valoisaksi tietokirjaksi naisteen kohdistuneiden asenteiden synkästä kulttuurihistoriasta. Kuulostaa hyvältä.

Kati Reijosen Vastustamaton on tietokirja vastustamisesta eli resistenssistä, eli siitä, miksi asioita torjutaan ja miksi asioille antautuminen on parempaa. Tämä tuntuisi nivoutuvan jossain määrin mindfulness-harjoituksiini, joten tutustutaan.

S&S

S&S:n kuvasto on Issuussa.

Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on raaka kasvukertomus Amerikan takamailta, vietnamilais-amerikkalaiselta kirjoittajalta. Maskuliinisuuden kipukohtien käsittelyä, eli kiinnostaa.

Tibor Noé Kissin Inkognito on sekin kasvutarina ja kaapistatulokertomus, omaelämäkerrallinen teos, joka käsittelee transsukupuolisuutta. Tiedän aiheesta vähän, joten aika valaistua.

Kevyempääkin välillä: Eva Frantzin dekkarit ovat maistuneet, joten tähän mennessä suomeksi julkaisematon Frantzin esikoisteos Suvisaari kiinnostaa. Myös lastenkirja Yön kuningatar saattaisi maistua tyttärelle.

Irene Vallejon Papyrus on tietokirja kirjan historiasta. En voi sanoa, etteikö aihe kiinnostaisi.

JJ Bolan Naamiotta-kirjaa kuvataan ”teräväksi vapautumisoppaaksi miehille”. Maskuliinisuuden käsittely kiinnostaa, joten harkitaan.

Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö uneksii on ajankohtainen nuortenkirjaklassikko, jota voisi kokeilla luetettavaksi lapsilla.

Aula & Co

Aulan kuvasto on Issuussa.

David Sinclairin ja Matthew Laplanten Elinkaari lupaa kertoa uusinta tietoa vanhenemisen biologiasta ja mikrobiologiasta.

Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme on kuvaus torinolaisesta perheestä Mussolinin ajan Italiassa, merkittävän italialaiskirjailijan 1960-luvulla ilmestynyt pääteos.

Ge Fein Näkymättömyysviitta on kiinalainen kirja miehestä, joka tienaa rahansa tekemällä huippulaatuista äänentoistoa. Kuulostaa sopivan omituiselta.

Jan Erolan toimittama Kevät ilman kosketusta on kokoelma eroottisia novelleja, mutta tekijäkaarti on sellainen, että mielenkiinto herää.

Matt Haigin Eevin eläinmaailma kuulostaisi tyttärelleni sopivalta kirjalta.

Docendo / CrimeTime

Docendon kuvasto löytyy Issuusta.

Eliot Higginsin Me olemme Bellingcat kertoo Bellingcat-ryhmän toiminnasta. Tämän porukan edesottamuksiin törmää aina silloin tällöin ja aina yhtä mielenkiintoisissa yhteyksissä.

Gaudeamus

Gaudeamus on myös Issuusta.

Juho Kuorikosken Pelien Suomi luotaa kotimaista pelialaa. Valitettavasti vain videopelejä, veikkaan, mutta kiinnostaa silti.

Raisa Maria Toivon ja Riikka Miettisen toimittama Varhaismodernin yhteiskunnan historia vaikuttaa mielenkiintoiselta historiankirjalta.

Suvi Keskisen, Minna Seikkulan ja Faith Mkweshan toimittama Rasismi, valta ja vastarinta käsittelee rodullistamista, valkoisuutta ja koloniaalisuutta Suomessa. Herättänee ajatuksia.

Martina Reuterin toimittama Miesvaltaa murtamassa taas on kokoelma varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia.

Aviador

Aviadorin kuvasto on Issuussa.

Louise Glückin Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä on vuoden 2020 kirjallisuuden nobelistin esseekokoelma.

Aura Sevónin esikoisteos Okulovulva on todennäköisesti joko kiehtova tai sitten aivan sietämätön. Ehkäpä kokeilen.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Teos, Avain, Into, Art House, Kosmos, WSOY, Tammi, Gummerus

Teos

Issuusta löytyy.

Marjo Niemen Kuuleminen keikkuu rajalla. En tiedä, minkä verran kiinnostaa, ”kuinka verrattain tavallinen, hyvinvoiva, keskiluokkainen ihminen meuhkaa, tunnustaa, järkeilee ja maanittelee ollakseen… jotain”, mutta toisaalta Niemen kerronnan kehuminen ”ylivertaiseksi” herättää pienen mielenkiinnon hivenen. Ehkä siis tarkistetaan lähemmin.

Leena Krohn on pitkän linjan tekijä ja yksi maailman tunnetuimpia suomalaiskirjailijoita. Olen lukenut Krohnilta yhtä jos toista, vaihtelevin seurauksin, mutta esseekokoelma Mitä en koskaan oppinut vaikuttaa hyvältä. Ylipäänsä elämänkokemusta keränneitä naisia sietäisi kuunnella enemmän.

Yleensä en keittokirjoille syty, mutta Marjo Sekin ja Heikki Valkaman Okazu – japanilaista kasvisruokaa herättää mielenkiintoa ja halun nähdä, millaista on buddhalainen temppeliruokaperinne suomalaisittain tulkittuna. Tekijät ovat ainakin päteviä Japanin-tuntijoita.

Avain

Issuusta löytyy.

”Opi ohjelmistotestausta hauskalla tavalla, lukemalla tarinoita lohikäärmeistä ja ritareista”. Tämä on sen verran monella tasolla huikea aloitus kuvaukselle, että pakkohan tähän on tutustua. Kyseessä on siis Kari Kakkosen Dragons Out!. Ehkä saan lapset tekemään ohjelmistotestausta, ettei minun tarvitse tehdä sitä itse.

Into

Issuusta löytyy.

Reetta Huttusen ja Salla Nazarenkon Miten käy ihmisen ilman antibiootteja? voi olla vähän liiankin pelottava juttu, mutta aihe kyllä kiinnostaa.

Art House

Issuusta löytyy (etsin katalogeja itse asiassa lähinnä hakemalla Issuusta ”kevät 2021).

”Tuntia ja neljäätoista minuuttia myöhemmin kana on jäänyt jyrän alle (ja kuollut), Rex on kirottu ja Rexin huoneessa kummittelee villieläimiä.” Myyty! Aaron Reynoldsin Rex Dexter ja älyttömän kuolleet eläimet lähtee tilaukseen, veikkaan että voisi lasten (ja minun) huumorintajuun istua.

Adam Kayn ensimmäinen lapsille suunnattu kirja Kayn anatomia vaikuttaisi siltä, että tyttäreni pitää tästä hyvin suurella todennäköisyydellä.

Kosmos

Kas, Issuusta löytyy. Kosmos on ollut pienistä kustantamoista kiinnostavimpia ja onnistuu nytkin julkaisemaan monia tutustumisen arvoisia kirjoja.

Akwaeke Emezin Vivek Ojin kuolema on nigerialainen bestselleri ja ylittää vaivatta kiinnostavuuskynnyksen aiheensa ja taustansa puolesta, ylipäänsä afrikkalaista käännöskirjallisuutta ilmestyy niin vähän.

En ole lukenut Simone de Beauvoirilta mitään. Nyt ensimmäistä kertaa julkaistava vuonna 1954 kirjoitettu Erottamattomat voisi vaikka olla ensimmäinen.

Painotan lukemisessani naisia, mutta on aiheita, joista miesnäkökulma on paikallaan. Yksi niistä on maskuliinisuus ja miehenä oleminen ja siihen Jani Toivolan Rakkaudesta saattaisi tuoda mielenkiintoisia näkökulmia.

Nina Gimishanovan Tatko pääsee tutustumislistalle ihan bulgarialaisuuttaan. Maahaastelistaltani puuttuu vielä Bulgaria, joten tilaisuuteen on tartuttava.

Suvi Auvisen esseekokoelma Kaltainen valmiste on esseitä kiinnostavista aiheista mielenkiintoiselta kirjoittajalta, joten tottahan toki tämä luetaan.

WSOY

Issuusta löytyy, 140-sivuisena melkoisesti luettavaa!

Hanna Weseliuksen esikoisromaani Alma oli vaikuttava, joten uusi Sateenkaariportaat pääsee listalle, etenkin kun aihepiiri vaikuttaa kiinnostavalta: miehen roolit, naisviha, ääriliikkeet.

Marianna Kurton Seitsemäs piste pääsee sekin listalle edellisen kirjan (Tristania) meriiteillä. Kurtto on sitä paitsi oivallinen suomentaja.

Suhteeni autofiktioon on kiperä, mutta Katri Naukarin Yhden puun tuho kiinnostaa autofiktioluonnehdinnoista huolimatta.

Pidin Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi? -kirjasta, joten Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? pääsee luettavaksi; sen jälkeen sitten jotain Joenpellon omasta tuotannosta.

Leïla Slimanin Toisten maa voisi olla mielenkiintoinen, Slimanin aikaisempi tuotanto ainakin on toiminut aivan riittävän hyvin.

Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät on argentiinalainen bestseller, joka on ”poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkemaa sukupolvikirjallisuutta”. Myyty.

Avi Loebin Elämää avaruudessa filosofoi mahdollisuudesta, ettei Maa ole ainut planeetta, jossa on elämää. Mikseipä tällaista pohdintaa lukisi kirjan verran.

Elise Gravelin Olga ja täystuhot on varmasti tyttäreni makuun.

Liane Moriartyjä en ole itse juuri lukenut, mutta Viimeinen vuosipäivä menee tilaukseen vaimon tsekattavaksi.

Tammi

Issuusta löytyy.

Kansikuvan Saara Turunen kiinnostaa uudella romaanillaan Järjettömiä asioita.

Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia on kokoelma, jossa 20 suomalaiskirjailijaa esittelee kirjallisuuden merkkiteoksia. Kun toimittajana on Turunen, joka on kirjassaan haastanut miehistä kirjallisuuden kaanonia, on odotettavissa jotain muuta kuin tunkkaista kaanonin pönkitystä.

Stephen Kingin Mitä enemmän verta ei minua houkuttele, mutta perhepiiristä löytyy sen verran Kingin ystäviä, että tilataan.

Elizabeth Stroutin Olive, taas tuo Olive Kitteridgen takaisin ja on siksi pakollista luettavaa.

Gummerus

Issuusta löytyy.

Paula Havasteen Saarelaislaulu on jatkoa sarjalle, jota olen pari osaa lukenut. Viimeisin osa Morsiusmalja on vielä lukematta, mutta viihdyttäviähän nämä ovat olleet.

Silvia Hosseinin Tie, totuus ja kuolema on helppo valinta, Pölyn ylistys oli sen verran hyvä esseekokoelma.

Elif Shafakin 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa on turkkilainen Booker-ehdokas. Turkki muuten puuttuu vielä maahaastelistaltani.

Han Kangin Valkoinen kirja on kiinnostava, Kangin aikaisempi tuotanto on ollut haastavaa, mutta mielenkiintoista.

Holly Bournen Teeskentelyä on kepeää viihdettä, mutta Bourne on sen verran hyvä kirjoittaja, että tartun mieluusti.

Sarah J. Maasin Throne of Glass on kulunut poikani käsissä, joten uusin osa Aamunkoiton torni lienee pakkolainattava.

Sally Greenin Maailmojen tulet on Savuvarkaat-sarjan päätösosa, poikani on näitäkin lukenut.

Reni Eddo-Lodgen Miksi en enää puhu valkoisille rasismista on sivistyskirjallisuutta ja syytä lukea.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kotoisaa ramenia

Tyttäreni halusi syödä nuudeleita. Ihan ei riitä luonto tarjota pussinuudelia valmismaustein, eli piti kehitellä joku näkemys ramenin valmistamiseen. Mikäpä siinä, hauska haaste. Selvää oli, että mihinkään tuntikausien liemenhaudutuksiin en ryhdy, oli tulos miten hyvä tahansa.

Uusi muusa -blogin ohje oli hyvä lähtökohta. Tällä tavalla tuli ihan kelpo neljän hengen kotiramen, tästä voi sitten lähteä kehittelemään eteenpäin.

  • 4 munaa

Keitä munia 8–10 min, jäähdytä, kuori ja leikkaa puoliksi.

  • 480 g kanan sisäfileitä (myös vaikkapa tofu ja possu käyvät)

Leikkelin sisäfileet kahtia, paistoin pannulla ja maustoin suolalla ja pienellä määrällä soijaa. Tässä voi toteuttaa itseään ja omaa makuaan.

  • 200 g täysjyvävehnänuudelia

Keitä nuudeleita ohjeen mukaan, valuta ja jätä odottamaan.

  • 1 l kanalientä
  • 2 rkl soijaa
  • 2 rkl sokeria
  • valkosipulia
  • mausteita
  • sitruunamehua

Valmista litra kanalientä haluamallasi tavalla, esimerkiksi liemikuutioista tai -jauheesta. En kiellä keittelemästä oikeaa lientä tuntikausia, mutta ei ole pakko. Lisää kanaliemeen soija, valkosipulia, sokeri ja mausteita.

Uusi muusa viipaloi liemeen palan inkivääriä, laittoi tähtianiksia, neilikoita, worcesteshire-kastiketta ja niin edelleen. Minä laitoin ripauksen chiliä ja vähän piparkakkumaustetta, jossa oli inkivääriä, kanelia ja neilikkaa. Anna liemen porista viitisen minuuttia. Jos käytät isompia mausteita, siivilöi liemi, mutta jos mausteesi ovat jauheita ja rouheita, ei tarvitse! Laita lopuksi loraus sitruunamehua. Maistele, että on sopivaa, eri kanalienten ja soijakastikkeiden suolaisuus kuitenkin vaihtelee. Liemen pitää olla aika suolaista.

  • Babypinaattia
  • Kevätsipulia

Koristeiksi voi kehitellä muutakin. Merilevälevy on perinteinen, meitä ei kiinnostanut. Säilykemaissikin olisi kai ihan hyvä.

Kokoa annokset: kulhoon ensin nuudelit, sitten liemi, sitten muna ja kana ja lopuksi koristeita kukin syöjä oman makunsa mukaisesti.

Ramen-annos
Ei ollut syömäpuikkoja, älkää ilmiantako ramen-poliiseille.
Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Painavaa puhetta miehistä

Eino Saari: Miehen kosketus
Gummerus, 2020
398 s.

Eino Saari (ei sukua) on tarttunut mielenkiintoiseen haasteeseen: hän on puhunut viidenkymmenen suomalaismiehen kanssa näiden suhteesta kosketukseen. Tuloksena on kiinnostava kirja, joka sukeltaa syvälle suomalaisen miehen olemukseen. Puheenaiheet pyörivät suomalaisten mieesten elämän peruskysymysten äärellä: yksinäisyyden, hellyyden, erotiikan, väkivallan, isyyden…

Miesten kanssa puhutaan edellisten sukupolvien perinnöstä; siitä hellyydestä ja kosketuksesta, jota olisi kipeästi kaivattu, mutta jota ei saatu. Noin puolet haastatteluista käydään läpi yksittäisten miesten kertomuksina ja elämäntarinoina, ryhmiteltynä aiheittain, ja muuten aiheita käsitellään taustoittavissa luvuissa, joissa otetaan vähän yhden miehen kertomusta laajempaa näkökulmaa ja haastatellaan asiantuntijoita. Paljon on myös Eino Saaren omaa henkilökohtaista avautumista kirjan aiheista. Rakenne toimii, kirjassa on sopivasti vaihtelua ja asioita on niputettu hyvin eri aiheiden ympärille.

Onhan tämä tärkeä kirja. Annan viisi tähteä, en yksinomaan kirjallisten ansioiden vuoksi, vaan myös aiheen tärkeyden kannalta. On miesten ja miehisyyden kannalta hyvä ja tärkeä asia, että tällaisiakin ääniä saadaan kuuluviin. Miehistä on moneksi; se on yksi tämän kirjan kuuluvimpia ajatuksia, siinä missä kosketuksen ja läheisyyden merkitys myös miehille. Koskettavuutta ja samaistumispintaa löytyy varmasti useimmille lukijoille, sen verran moniäänisen kirjon miehiä Saari on haastateltavakseen löytänyt.

Lämmin suositus siis: isänpäivä meni jo, mutta elämäsi miehelle saat tästä oivallisen joululahjan. Ei tämä varmasti miesten kanssa eläville naisillekaan huonoa tee lukea. Miehen malleissa on paljon kehittämisen ja laajentamisen varaa ja Miehen kosketus antaa siihen aineksia.

Eino Saaren Miehen kosketus

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat