Roima annos lapinlisää

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
Siltala, 2019
280 s.

Lappia on tapana toisinaan mystifioida. Pienen hauen pyydystys vetää Lapin mystiikan äärimmilleen, siinä määrin, että Lapin rajalla on portit, joissa rajavartija valvoo ja huomauttaa, että ei kannattaisi jatkaa ja jos nyt kuitenkin menet, niin kaikki vakuutukset lakkaavat olemasta voimassa.

Elinan on kuitenkin mentävä, sillä hänen on käytävä onkimassa pienessä suolammessa majaileva hauki. Aikaa on kolme päivää, sillä hauki on ongittava lammesta joka vuosi tiettyyn päivään mennessä, muuten käy huonosti. Asia on yksinkertainen, mutta samalla äärimmäisen vaikea, etenkin kun lampea vartioi näkki, joka tuottaa omat hankaluutensa asiaan.

Ylikonstaapeli Janatuinenkin joutuu matkaamaan Lappiin. Hän on Elinan perässä, Elinaa epäillään nimittäin murhasta. Lapissa oikeudenpalvelu ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen asia. Janatuisen kollega jäi matkasta jo Oulussa, koska ei halunnut jatkaa eteenpäin. En ihmettele, kun kollegoiden kokemukset ovat tätä tasoa:

”Kyyhky oli käynyt Lapissa kaksikymmentä vuotta sitten selvittämässä patohankkeeseen liittynyttä veronkiertoa. Kyyhky oli lähtenyt kahden päivän matkalle mutta viipynyt lopulta kaksi kuukautta. Hän oli menettänyt toisen jalkansa, hänen tukkansa oli harmaantunut, ja persoonakin oli kollegoiden mukaan muuttunut.”

Pienen hauen pyydystys pääsi lukulistalleni Tähtifantasia-voiton myötä. Se herätti huomaamaan, että täällä voisi olla jotain kiinnostavaa. Juhani Karilan aikaisemmasta tuotannosta Gorilla-novellikokoelma oli ihan kiva, mutta jätti vähän kylmäksi, joten sikäli odotukset eivät olleet korkealla. Niinpä kirja pääsi yllättämään ja iloisesti yllättikin: nostan tämän helposti vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Karilan karu huumorintaju iski minun hermooni juuri sopivasti.

Upea kirja.

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Like, Siltala

Like

Liken kuvasto on Issuussa.

Heti kärkeen nostettu J. Pekka Mäkelän Pahasilmä kiinnostaa. Olen lukenut Mäkelältä kaikki romaanit (Kotistudio ei kyllä kiinnosta yhtään) ja suomennoksiakin aika nipun; en näe mitään syytä olla lukematta tätäkin, etenkin kun aihekin kiinnostaa.

A.W. Yrjänän Grammata pitänee lainata ja selailla läpi, vaikka lähtökohtaisesti runot eivät suuresti innostakaan omien henkisten rajoitusteni vuoksi. Kirjoittaisipa Yrjänä lisää romaaneja.

Hanna-Reetta Schreckin Suomen kultakauden naisista kertova Säkenöivät ja oikukkaat vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Michael Pollanin Tuntematon mieli käsittelee psykedeelejä, mikä ei sinänsä ole aiheena erityisen kiinnostava, mutta New York Times Book Review’n nosto vuoden kiinnostavimpien kirjojen joukkoon tarkoittaa, että voi tähän nyt ainakin perehtyä tarkemmin.

Siltala

Siltalakin löytyy Issuusta.

Siltalankin ensimmäinen kirja kiinnostaa. Juhani Branderin Silta yli vuosien on 1980-luvun nousukautta ja 1990-luvun lamaa, eli X-sukupolvea, luokkayhteiskuntaa ja sen sellaista omaan elämään osuvaa.

Ljudmila Ulitskaja on ollut tähän asti lukemani perusteella hyvä, jotain on tosin pyörinyt hyllyssä pitkään lukemattakin. Uusi Sielun ruumis lienee vähintään tutustumisen arvoinen.

Anne Applebaumin Demokratian iltahämärä ilmestyi jo. Vaimoni ehti jo lukea ja kehui kovin, joten saapa nähdä, ehkä luenkin.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Kirjakuvastot kevät 2021: Bazar, Otava ja Karisto

Uusi kuvastokausi on avattu! Tällä kertaa yritän olla vähän nirsompi tilausvaiheessa, keväällä olin vähän hukkua varattuihin kirjoihin ja paljon jäi lopulta lukematta.

Bazar

Bazar ehti avaamaan kevään 2021 kirjakuvastot postilaatikkoon saapuneella kuvastollaan. Kuvasto löytyy Issuusta. Bazarin kuvasto on tavalliseen tapaan enimmäkseen aika tylsä, mutta löytyy sieltä muutama valopilkkukin tällaiselle ei-dekkaristille.

Sen sanottuani ensimmäinen kiinnostava kirja kuvastosta on dekkari. Mutta Louise Pennyn Three Pines -dekkarit ovat klassista cozy crimeä, jollaista siedän paljon paremmin kuin sarjamurhaajatrillereitä ja sen sellaista. Niinpä Kuolettava kertomus, sarjansa viides osa, on pakollinen hankinta.

Kerttu Kotakorven Suomen luonto 2100 mennee varaukseen. Lienee kiinnostavaa lukea, kun meteorologi kertoo tuoreimman tieteellisen tiedon perusteella visionsa siitä, miltä Suomessa vuonna 2100 näyttää.

Adam Rutherfordin Vastaväitteitä rasisteille lienee lukemisen arvoinen tietokirja, ainakin edellinen Rutherford-suomennos Luomakunnan kruunu oli ihan hyvä, jos nyt ei ihan populääritietokirjojen terävintä kärkeä.

Otava

Otavan kuvasto on Issuussa.

Koko Hubaran esikoisromaani Bechi on esikoisromaani (vaan ei esikoisteos; en ole muuten Ruskeita tyttöjä lukenut vieläkään) mielenkiintoiselta tekijältä.

Ruth Ware on ollut trilleristeistä luotettavimpia, joten uusi Lumimyrsky pistetään varaukseen, vaikka trilleriväsymystä onkin selvästi ollut havaittavissa. Itse en kevään trillereitä juurikaan lukenut ja vaimonikin ohitti useimmat.

Harriet Tycen Veriappelsiini oli siinä määrin maukas (mm, veriappelsiinikausikin tulee parin kuukauden päästä), että uusi Kaikki valheesi menee vähintään varaukseen.

Emma Clinen Tyttöjä en ole lukenut, mutta kehuja olen kuullut sen verran, että novellikokoelma Daddy pääsee testiin.

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie on vaihtoehtohistoriaa mielenkiintoiselta tekijältä kiinnostavalla aiheella ja huomiota herättävällä palkintopaljoudella, joten tutkaillaan.

Karisto

Kariston kuvasto on sekin Issuussa. Ensin ajattelin, että köykäistä on, mutta löytyihän täältä nyt sitten muutama osuma kuitenkin.

TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä vaikuttaa kuvauksen perusteella kiehtovan omintakeiselta. Queer-representaatio on aina plussaa. Nkisin tässä mahdollisen Tähtifantasia-ehdokkaan, silläkin kiinnostaa.

Josh Malermanin Malorie : Älä katso, älä kosketa on jatkoa Lintuhäkille. Leffan olen nähnyt, kirjaa en lukenut, enkä varmaan tätäkään. Vaimo luki edellisen ja kiinnostui tästä kirjastovarauksen verran.

Paul Nursen Mitä on elämä? : viisi askelta biologian ymmärtämiseen vaikuttaa siltä, että se voi olla turhankin kevyt tai sitten miellyttävän selkeä ja elegantti selitus keskeisistä asioista. Vilkaistaan.

Amarilys Hendersonin Piirrä ja maalaa veikeitä kasvoja sopii varmasti piirtämisestä innostuneen tyttären tarpeisiin hienosti.

Elizabeth Acevedon Runoilija X oli hyvä, toiseen Kaikilla mausteilla en ole vielä päässyt – kyllä se tuossa hyllyssä odottaa – mutta debyytin perusteella tämä kolmas kirja Maata jalkojen alle voi olla hyvä.

Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet vaikuttaa siltä, että se saattaisi olla tyttärelle sopivaa luettavaa.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Linnuista ja hulluista naisista

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
WSOY, 2020
377 s.

Kun kirja kertoo saaresta, jonne mielisairaat naiset lähetetään pois silmistä, mieleen tulee tietysti ensimmäisenä Seili. Kirjailija taikoo kuitenkin Seilille sisaren, Tiiralinnan, jonne 1920-luvulla vanhan luostarin tiloihin rakennetaan moderni hoitolaitos, jonne saadaan suljetuksi turhan levottomia naisia.

Toki saarelle tarvitaan myös henkilökuntaa. Pääosaan henkilökunnan osalta pääsee naiskaksikko, potilaista vastaava ylihoitaja Linnea ja keittiötään hallitseva emäntä Alli. Linnea on kutsumustyössään ja täynnä suuria suunnitelmia, mutta samalla odottaa jatkuvasti tuekseen myöhemmin saapuvaa lääkäri Gunnar Bergiä. Emännän haaveet ovat Australiassa, jonne hän aikoo muuttaa heti, kun matkakassa on koossa.

Lääkäriä ei kuulu, mutta pappi sentään saadaan. Pappi Joel on arveluttava mies, kummallinen ilmestys, eikä lainkaan sellainen kuin olisi odotettu. Eikä varsinkaan lääkärin veroinen!

Sitten ovat tietysti potilaat, joukko eri tavoin järkkyneitä ja järkytettyjä, tai sitten vain muuten vain hankalia ja pois silmistä haluttavia epäkäytännöllisiä tapauksia, joille Tiiralinna on määränpää. Mistään sairaalasta ei muutenkaan ole kyse, kenelläkään ei ole erityisemmin odotettavissa paluuta takaisin mantereelle, parantui tai ei.

Tällä kattauksella tapahtuu kaikenlaista. Katja Kaukonen rakentaa Tiiralinnastaan maagisen ympäristön. Takakannen viittaukset maagiseen realismiin tarkoittavat monenlaista unenomaista ja vähän selittämätöntä tapahtumaa. Lintutematiikka on kirjassa vahvasti mukana. Kieli on kaunista ja runollista, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että välillä saa ihmetellä, että mitäs tässä nyt oikeastaan tapahtui.

Enimmäkseen Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan miellytti ja kiinnosti, mutta paikka paikoin runollisuus meni vähän yli minun mieltymyksistäni ja tapahtumat jäivät vähän tarpeettoman hämäriksi. Ei missään nimessä huono, mutta ei minun makuuni erinomainenkaan.

Katja Kaukosen Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat

Rankkaa historiaa, kevyesti

Dan Carlin: Loppu on aina lähellä : Hardcore historiaa
HarperCollins, 2020
Suom. Timo Utterström
275 s.

Tämä oli… ihan kiva. En ole kuunnellut Dan Carlinin podcasteja, joten mitään pohjatietoja tyylin ja muun suhteen ei ollut, kunhan tartuin muuten vain tähän. Aika sellaista hajanaista, kepeällä otteella koottua historiointia tämä oli, ei kovin syvällistä, sellaista mukavaa jutustelua – no, niin mukavaa kuin maailmanlopusta saa.

Kirjan parasta antia oli pohdiskelu ydinaseista ja niiden vaikutuksista sodankäyntiin. Myös ilmasodan pohdiskeleminen oli mielenkiintoista. En ole kummastakaan aiheesta lukenut kovin paljoa; aiheeseen enemmän perehtyneille näistä ei ehkä suurta iloa ole. Minulle kirjan pohdiskelu kuitenkin toimi kepeänä johdatuksena asiaan.

Myös Assyriasta oli mielenkiintoista lukea, sekin on valtakunta, josta en kovin paljon tiedä ja huomaan, että haluaisin ehkä tietää enemmän. Roomalaisten ja barbaarien suhteista taas olin lukenut viimeksi kesällä ihan omankin kirjansa, joten siltä osin tämä kirja ei tarjonnut juurikaan mitään uutta.

Pandemioita käsittelevä luku kärsi jonkun verran siitä, että se oli kirjoitettu ennen Covidia – kuten takakannessakin on katsottu tarpeelliseksi mainita. Niin se vain maailma muuttuu.

Suomennoksessa oli jokunen aika paha käännösvirhe ja huolimattomuus. Ei siis varsinaisesti huokunut laatua, etenkin kun heti kirjan nimessä on tökerö oikeinkirjoitusvirhe (Carlinin podcastin nimi voi olla Hardcore history, mutta ei se silti oikeuta kirjoittamaan ”hardcore historiaa”).

Historiafaneille Loppu on aina lähellä ei varmasti juurikaan uutta tarjoa. Podcasteja kuunnelleille jutut voivat kai olla tuttuja. Ehkä kirjan parasta kohderyhmää ovat ne, jotka ovat historian väkivaltaisesta laidasta kiinnostuneita, eivät ole lukeneet kovin paljon ennestään eivätkä muutenkaan jaksa paksuja ja vaativia kirjoja lukea.

Dan Carlinin Loppu on aina lähellä

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin. Mielipiteitäni voi katsella myös Instagramista tililtä @mikko_lukee ja minut löytää myös GoodReadsista.

Julkaistu
Kategoria(t): Kirjat