Kategoria: Ruoka

Laitoin sunnuntaina jännittävää syötävää. Jollain hyvällä täytteellä varustetut taikinanyytit ovat perushyvää ruokaa – esimerkiksi raviolit ja tortellinit, joita meilläkin syödään aina toisinaan. Tässä oli sitten itämainen versio.

Dim sum tarkoittaa sydämen kosketusta ja on kai aika yleinen nimi erilaisille pikkunaposteltaville (esimerkiksi kevätkääryleet taitavat mennä dim sum -kategoriaan mainiosti), mutta tässä on kyse nimenomaan täytetyistä taikinanyyteistä. Näitä näin jossain Hong Kong -leffassa syötävän, joten kun resepti tuli Parhaassa keittokirjassa vastaan, piti kokeilla, nyt vasta sattui sopiva aika.

Taikina:

1 1/2 rkl / 15 g kuivahiivaa

2 1/2 tl sokeria

3 rkl haaleaa vettä

8 1/4 dl vehnäjauhoja

3 dl haaleaa maitoa

Sekoita hiiva ja sokeri haaleaan veteen (tarkoittaa siis noin 42-asteista, jotta kuivahiiva herää), kunnes hiiva on liuennut. Anna seoksen kohota kaksinkertaiseksi (minä en huomannut nesteessä kummempaa kohoamista, mutta eipä tuo haitannut). Mittaa jauhot kulhoon, lisää hiiva ja maito vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi. Alusta taikinaa 10 minuuttia. Anna kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 1,5 tuntia.

Vaivaa taikinaa 5 minuuttia. Kieritä pötkyläksi ja jaa 24 osaan. Kauli palat noin 10 sentin kokoisiksi lätkiksi, ripotteli pieni kauhallinen täytettä ja nipistä tiiviiksi pussukaksi. Anna levätä 30 minuuttia ennen keittämistä. Keitä nyyttejä höyryssä voimakkaasti kiehuvan veden päälle 15 minuuttia.

Keittokirjassa oli täytteellekin resepti, mutta en noudattanut sitä, kun en löytänyt kiinalaista soijaa. Laitoin nyytteihin sen sijaan possun kinkkusuikaleita, joita maustoin curryllä. Hyvää oli. Täytteessä on olennaista kypsennys etukäteen, koska höyrykeittäminen tuskin riittää täytteen kypsentämiseen.

Taikina oli hankalan tahmeaa, nyytit tarttuivat mihin tahansa. Lepuutusvaiheessa ne turposivat hieman ja tarttuivat toisiinsa ja lautaseen, kattilassa ne tarttuivat ritilään ja toisiinsa (nyytit pitääkin pitää mahdollisimman hyvin erossa toisistaan keitettäessä) ja niin edelleen. En tiedä, oliko taikinassani syy tarttumiseen, vai onko ilmiö yleinen.

Hyvää oli, kuitenkin. Teemme toistekin, jollain eri täytteellä. Sen verran kuivia nyytit olivat, että kehittelemme vielä jonkun kastikkeen niiden seuraksi.

Laura kirjoitti suikaleista. Vaikka lihansyönnistä en ole heti luopumassa, lihoissa on eroa. Ne halvimmat suikaleet eivät kieltämättä ole esteettisintä tai sulokkaimmalta tuoksuvaa herkkua.

Siitäpä sitten uusi ruokalaji. Uncle Ben’sin hapanimeläkastike possunsuikaleiden kanssa on ollut perusruokaa, mutta keksin sattumalta iltana eräänä, ettei niitä possunsuikaleita oikeastaan tarvitse. Korvasimme ne puolikkaalla pussilla Finduksen thai-kasviksia. Tulos oli hyvä ja oikeastaan jopa lihaversiota parempi.

Kuin todistaaksemme, ettemme sittenkään ole kunnon kasvissyöjiä, kävimme heti pohtimaan paranisiko ruoka broileria lisäämällä. Mutta ei niitä sitkeitä ja vähän ällöjä possusuikaleita…

Puhutaanpa ruoasta. Joulun viralliseen ruokalistaan on Johannan vanhempien tarjoamien perusherkkujen lisäksi kuulunut jo kahtena vuonna oma kalkkunapaisti. Tänä vuonna sitä täydennettiin herkullisella kastikkeella. Johannan taikomassa soosissa oli paistinlientä, kermaa ja Musta Pekka -juusto. Ei kai tuollaisilla aineksilla voi mennä vikaan. Kalkkuna olisikin ollut ehkä vähän kuivaa ilman kastiketta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ensi vuonna kalkkuna saattaa tehdä tilaa possulle, mutta saa ny nähdä.

Herkkupuolelta on pakko mainita Johannan kummeilta saatu hedelmäkakku. Erinomaista, eikä tarvinnut itse väsätä omaa versiota. Sen sijaan teimme piimäkakkua. Se ei aivan onnistunut – maku kyllä toimii, mutta koostumus oli hieman liian tiivis. Lisää kohotusaineita, siis. Täytyy koettaa uudestaan jossain vaiheessa ja raportoida sitten reseptin kera. Kakku on itsessään kuitenkin hyvä.

Kakkujen seuraksi korkkasin vihdoin Madeiralta tuodun madeirapullon. Jollakin on leikannut suunnitteluvaiheessa, sillä pullossa on näppärästi avattava ja suljettava korkki. Se on tarpeen, sillä madeiraa juodaan vähän kerrassaan – viinihän säilyy avattunakin jonkun vuoden. Saa nähdä maistellaanko ensi jouluna samasta pullosta vai onko täytynyt ostaa uusi. Madeiralta tuodut Bolo de mel -kakut saavat vielä odottaa parempaa hetkeä – toisen voisi ehkä avata uudeksivuodeksi…

Lauantain illalliseksi rakentelin annokset Parhaan keittokirjan reseptin mukaan. Kalkkuna tosin vaihtui kanaan, mutta se on pientä. Kanan rintafileet leivitin ja paistoin pannulla. Kana asetettiin paprikapedille, joka tehtiin kuullottamalla pannussa sipulia. Sipulin sekaan laitetaan valkosipulia ja suikaloitu paprika. Tilkka vettä sekaan ja annetaan hautua kannen alla viitisen minuuttia. Sen jälkeen sekaan heitetään desi tai pari tomaattimurskaa ja keitetään. Tulos on todella hyvä.

Viiniksi valitsin Madeiran hyvien kokemusten perusteella portugalilaisen Vinho Verden, Gatéon. Hyvää oli.

Jälkiruoaksi yritin tehdä crème brúléeta, mutta se epäonnistui useammallakin tavalla. Täytyy yrittää joskus toiste uudestaan. Melkoisen vaivalloista laitettavaa se joka tapauksessa on, joten ihan heti tuskin viitsin.

Viikonloppuna herkuteltiin lasagnella ja banaanikakulla. Lasagnen seurana nautimme viiniä. Moselland Ars Vitis, Riesling vuosikertaa 2003 oli miellyttävän pehmeä ja hedelmäinen, mutta ehkä hieman hintava (noin kymmenen euroa). Lasagne oli hyvää, ja niin on banaanikakkukin (Paras keittokirja -sarjan vastailmestyneestä viidennestä osasta, muuten). Pistetään siis ohje jakoon:

4 kypsää banaania

100 g voita

2 dl sokeria

3 munaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1 dl maitoa

korppujauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksi kerrallaan. Soseuta banaanit ja sekoita ne vaahtoon. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Kääntele ne ja maito taikinaan.

Tuloksena on kevyesti juokseva taikina, joka kipataan noin parilitraiseen voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Kakkua paistetaan 175 asteessa 40-45 minuuttia, omalla kohdallani kakku kyllä tarvitsi hieman enemmän aikaa. Kokeilemallahan se selviää.