Kategoria: Ruoka

Nautimme eilen herkullisesta ateriasta: possun ulkofilettä, aurajuustoperunoita, bearnaisekastiketta ja oivallista mozzarellasalaattia. Mozzarellasalaattikin sai kerrassaan erinomaisen basilikan säväyksen basilikalla maustetusta oliiviöljystä.

Hyvä ruoka tarvitsee seurakseen hyvän viinin. Alkosta löytyi kalifornialainen Talus Pinot Noir vuodelta 2002. Viini on hieman kehittynyt, keskitäyteläinen, notkea, kirsikkainen, vaniljainen, kevyen tamminen ja hienostunut.

Lunttasin siis Alkon hinnastosta. Ihan hyvältä kuulostaa kuvaus, ainakin viini oli miellyttävän pehmeää. Punaviiniksi siis kerrassaan hyvää, ja ehdottomasti parempaa kuin Pfaffenheimin Gewürztraminer.

Ensimmäiseksi risteilyltä tuomistani viineistä avattiin Pfaffenheim Gewürztraminer 2002. Valitsin tämän noin kahdeksan euron valkoviinin sen elsassilaisuuden vuoksi – elsassilaisista valkoviineistä on hyviä kokemuksia, esimerkiksi viimeksi nautittu Dopff Riesling Grand Cru Schoenenbourg oli erinomaista (joskin kieltämättä melkoisesti kalliimpaa kuin kahdeksan euroa).

Tämäpä olikin sitten eri juttu, mutta eipä se Riesling ollutkaan. Gewürztraminer on vallan eri rypäle, eikä ensinkään niin hyvää. Kuiva ja pistävän mausteinen viini ei sointunut meidän puolikuivia ja hedelmäisiä valkoviinejä arvostavaan makuumme.

Eilen herkuttelimme Johanna keksimällä pastavuoalla. Ruokaan tulee nauhapastaa, broilerin suikaleita, tuoreita herkkusieniä, ananasta, tomaattipyrettä, sipulia, valkosipulia, runsaasti kermaa ja valkosipuliyrttifraichea. Koko komeus kasataan vuokaan, kuorrutetaan juustolla ja pistetään uuniin puoleksi tunniksi. Lopputulos on käsittämättömän hyvää.

Ruoan seuraksi nautimme viiniä. Äidin lahjoittama Dopff Riesling Grand Cru Schoenenbourg oli kerrassaan erinomaista, suosittelen sitä ehdottomasti hyvää valkoviiniä hakevalle.

Kävimme lauantaina rankan työvuoron päätteeksi syömässä (matkalla tosin piti poiketa Stockmannilla, ostoksista lisää Pelimerkinnöissä). Alkuperäinen kohde oli Amarillo, mutta se jäi väliin – eivät nimittäin ota viikonloppuisin pöytävarauksia, ja pienehkö ravintola oli tupaten täynnä, kun saavuimme paikalle neljän aikoihin. Odottaakin olisi voinut, mutta kun ravintolaan pääsee ainakin kolmesta ovesta eikä mitään yleistä jonotuspistettä ollut, poistuimme saman tien.

Suuntasimme Koskikeskukseen ja olimme jo menossa Manhattaniin, kun keksimme mennä Knossokseen. Pitkään on ollut tarkoitus käydä, ja nyt vihdoin sattui tilaisuus kohdalle. Tilaakin oli mukavasti.

Ravintola oli viihtyisä ja ruokakin – marinoidulla sipulilla ja fetalla täytetty porsaanfilee lämpimien kasvisten ja yrttiperunoiden kera – oli oikein maukasta. Jälkiruoaksi syömämme kreetalainen suklaakakku oli niinikään jumalaista.

Täysin varauksetta Knossosta ei voi kuitenkaan suositella. Ruokalista on alkupaloja lukuunottamatta valikoimaltaan varsin rajallinen (jos ei pidä lampaanlihasta, liharuokien tarjonta on hyvin vähäistä, pääruokia yleensäkin oli vähänlaisesti) ja aika kallis. Annos oli hyvän kokoinen, joskin olisin toivonnut vähemmän perunaa ja enemmän muuta.

Jos kallis hinta ei karkota, Knossos on viihtyisä ruokapaikka.

Eilisen herkkuna syötiin lasagnea, jonka valmistaminen alkaa jo käydä rutiinilla. Tulos oli totuttuun tapaan herkullista. Ruokajuomana juotiin pahatapaisesti valkoviiniä, portugalilaista vihreää. Gazela oli hyvää siinä missä Gatéokin. Hyvin samanlaisista viineistä on kyse. Pitäisi varmaan vielä testata Casal Garcia, Alkon kolmas Verde-viini.

Myöhemmin iltaa siivitti Provokaation Minnan suosittelema Cidre Pays d’Auge, joka on kieltämättä poikkeuksellisen maukasta juotavaa. Se on minun makuuni ehkä hieman liian ranskalainen, mutta maun pehmeys ja vahva omenaisuus toimii silti. Kannattaa kokeilla, varsinkin jos siiderikokemukset rajoittuvat peruslitkuihin.