Huonompaa ja parempaa kauhua

Perjantai-iltana katselimme telkkarista Final Destinationin. Joskus Makuunin hyllyltä mieleen jäänyt leffa on perusteinikauhua: on porukka nuorisoa, joka kuolee yksi kerrallaan. Ehtivätkö viimeiset selvittää, mistä on kyse, ennenkuin kuolema korjaa?

Elokuva oli harvinaisen karmeaa katseltavaa. En ole mikään pahimman luokan virheidenkyttääjä tai mitään, mutta tätä katsellessa teki kyllä useamman kerran mieli soittaa uskottavuusvirasto tarkistuskäynnille. Jotain rajaa pitäisi elokuvahahmojen typeryydelläkin olla. Karmiva elokuva, eikä lainkaan oikeassa mielessä. Pisteitä kuitenkin yllättävistä splatterkohtauksista.

Lauantaina katseltiin Ju-On: The Grudge 2. Tätä voin suositella varauksetta kaikille, jotka ovat nähneet ensimmäisen japanilaisen Ju-Onin ja pitäneet siitä. Sama teema jatkuu, elokuvassa on samantyyppinen ajallisesti rikottu rakenne ja kauhujen lähtökohta on sama, mutta uusiakin ideoita riitti.

Elokuva oli järkyttävän pelottava. Ohjaaja Takashi Shimizu hallitsee edelleen äänen käytön – eilen ostamamme vahvistin sai oivallisen ensitestin, isommat kaiuttimet ja parantunut tilavaikutelma (vaikka yhä kahdella kaiuttimella mennäänkin) edistivät tunnelmaa mainiosti. Muutenkin kauhua viriteltiin miellyttävän pienieleisin keinoin, satunnaisilla vilahduksilla silloin tällöin.

Leffameemi

Kun kerran pyydettiin:

1. Montako elokuvaa omistat?

Vaimon kanssa yhteistä kokoelmaa on noin pari-kolmekymmentä elokuvaa ja sitten TV-sarjat päälle. TV-sarjat – brittikomediaa, pääasiassa – ovat se ripeämmin karttuva puoli, elokuvista kertyy lähinnä ehdottomia klassikoita (Lord of the Ringsit, Monty Python -boksi).

2. Minkä elokuvan ostit viimeksi?

Viimeisin taisi olla vaimolle lahjaksi ostettu Shrek-setti.

3. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Eilisiltainen Final Destinationhan se (kirjoitan siitä vielä enemmän).

4. Nimeä viisi elokuvaa, joita katsot usein?

En katso. Harvempia elokuvia tulee katsottua useampaan kertaan, mutta Lord of the Ringsit olen tainnut nähdä kaikki vähintään kahdesti (teatterissa ja DVD:ltä) ja ainakin ensimmäisen osan kolmesti. TV-sarjat ovat enemmän minun makuuni, niitä jaksaa katsella useampaan otteeseen. Katsotuin TV-sarja on Family Guy.

5. Nimeä viisi uutta uhria

En viitsi pakottaa ketään, mutta kaikki tutut saa kirjoittaa.

Lentokoneita

Jos olisin Johannan äidin tapaan suuri lentokoneiden katselun ystävä, voisin olla tyytyväinen. Puoli minuuttia sitten neljä hävittäjää lensi siistissä muodostelmassa ohi, ja tätä kirjoittaessa kaksi Hornetin näköistä konetta lensi yli. Ilmasotaharjoitukset näkyvät meillä vahvasti. Näkymisessä ei ole mitään vikaa, mutta meteli saattaisi käydäkin hermoille, jos koneet lentäisivät tiuhempaan.

Audition

Takashi Miiken kohuleffa Audition oli kyllä suoraan sanottuna hienoinen pettymys. Elokuva olisi todennäköisesti ollut parempi elämys, mikäli siitä ei olisi tiennyt mitään ennen sen näkemistä, mutta nyt se jäi varsin latteaksi. Elokuvan alku on hieman tylsä, vaikka vihjaileekin tulevasta (Miike on tietääkseni tehnyt elokuvan alusta tarkoituksella tylsän luodakseen kontrastia loppuun), mutta kun se loppukaan ei sitten järkyttänyt tai vakuuttanut. Plääh. Ehkä tässä kelpo elokuva kärsii liiallisista ennakko-odotuksista, mutta en sittenkään suosittelisi Auditionia.

Ruby on Rails

Olen yrittänyt kokeilla Ruby on Railsia. Kyseessä on Ruby-ohjelmointikielellä toteutettu web-sovelluskehitin, jolla pystyy tekemään esimerkiksi yksinkertaisen MySQL-taulua käsittelevän (lisää, poista, muokkaa) ohjelman tasan kahdella rivillä koodia. Se käy perin helposti.

Ongelmia on vain tullut, minä kun haluaisin kaksi taulua, jotka ovat suhteessa keskenään. Periaatteessa homman pitäisi olla erittäin yksinkertaista, mutta kun ei vaan toimi niin ei toimi. Railsin dokumentaatiokin on hieman hankalaa. Alkeistason oppaita löytyy, mutta ne eivät läheskään kaikki toimi suoraan (ilmeisesti Railsin versioiden välillä on radikaaleja eroja) ja jos toimivat, ovat turhan yksinkertaisia. API-dokumentaatio taas on erittäin kattavaa, mutta täysin hyödytöntä minulle.

Olen nyt parin päivän aikana kärsinyt Railsin parissa ja taas vaihteeksi tuhosin kaikki viritelmäni pois. Täytynee jatkaa virittelyä ensi viikolla, mutta hieman kyllä turhauttaa, varsinkin kun joka paikassa Railsia kehutaan erittäin helppokäyttöiseksi ja näppäräksi, mitä se ei minun kokemusteni mukaan todellakaan ole.