Niinpä niin – kuka minun työpanokseni tekisi, jos en minä itse! Jos minut heitetään kirjastosta pihalle, pitää tilalle palkata joku muu. Näin ollen työsopimukseni sai jatkoa maaliskuun loppuun asti. Sitten kirjasto hiljenee jo sen verran, että voipi olla, ettei sopimus jatku, mutta minähän olen vähästäkin tyytyväinen.
Se alkaa pian
Ensi viikolla alkaa tapahtua. Töiden lisäksi ohjelmassa on yliopiston uuden palkkausjärjestelmän koulutustilaisuus (palkkausjärjestelmähän koskettaa minua ehkä joskus, mutta pakko on mennä).
Toinen merkkitapaus on tiedonlähteet-kurssin alkaminen, sillä vedän kurssin harjoituksia helmikuussa. Tapaan kurssin vetäjää ja muita harjoitusten vetäjiä tällä viikolla. Olen enemmän kuin hieman hermostunut, mutta onneksi harjoitusten alkuun on vielä aikaa.
Pitää vain ajatella, kuinka arvokasta ja tärkeää harjoitusten vetäminen on. Se näyttää kauniilta CV:ssä, kun ottaa huomioon, miten suureen arvoon kouluttaminen ja opettaminen on informaatikon työssä noussut.
Kolmas ja huolestuttavin osa viikossani on tutkimus- eli graduseminaarin alku. Vielä ei vaadita valmista gradua tai (toivottavasti) edes ideaa aiheesta, jatkuuhan seminaari vielä syksyllä, mutta sittenkin – kyllähän tässä nyt jollain vedenjakajalla ollaan valmistumisen suhteen. Iik.
Mobile Horror
Eilisen kulttuuriannos oli Mobile Horror, Juha Jokelan (Nahkiaiset, Pulkkinen) menestysnäytelmä. Näytelmä oli loistava! IT-maailmasta, yritysfuusioista ja liikkeenjohdon uusista tuulista kertova näytelmä oli todella hauska ja samalla sanomaltaan vahva ja ajankohtainen. Hienoa nähdä teatterikomediaa, joka ei ole typerää farssia, vaan terävää ja asiapitoista.
Harvoin elokuvasta tai näytelmästä jää näin hyvä mieli kuin Mobile Horrorista. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, tosin ainakin Tampereella se voi olla vaikeaa. Mekin varasimme lippumme eiliseen näytökseen jo marraskuussa. Pieni sali rajoittaa yleisömääriä, mutta tekee näytelmästä intiimimmän ja vaikuttavamman.
Dawn of the Dead
Katsoimme aiemmin Kuolleiden aamunkoiton ja nyt oli vuorossa alkuperäinen versio. Jouduimme heti vaikean valinnan eteen: Romeron alkuperäinen versio vai Dario Argenton euroleikkaus? Valitsimme Romeron, mutta kaduimme, kun tajuntaan upposi, että elokuva kestää todellakin yli kaksi tuntia.
Siinä missä uusi versio oli dynaaminen, vauhdikas ja jännittävä, Romeron alkuperäinen oli pitkäveteinen, jaaritteleva ja hölmösti huvittava. Zombiet olivat typerän näköisiä eivätkä millään tavalla pelottavia. Valitettavasti Dawn of the Dead ei toiminut edes komediana. Elokuvalla oli hyvätkin hetkensä, mutta niitäkin oli yleensä ottaen venytetty aivan liikaa.
Suosittelen ehdottomasti pitäytymään uusintaversiossa.
Vielä muuten ehtii mukaan eilen SubTV:llä alkaneeseen Toinen kierros -sarjaan. Sarjan sävy oli vähän auki, mutta nokkelaksi ja monisävyiseksi komediaksihan se paljastui. Hyvien brittisarjojen ystäville kyseessä on varma valinta.
Vaihtelua lihalle
Laura kirjoitti suikaleista. Vaikka lihansyönnistä en ole heti luopumassa, lihoissa on eroa. Ne halvimmat suikaleet eivät kieltämättä ole esteettisintä tai sulokkaimmalta tuoksuvaa herkkua.
Siitäpä sitten uusi ruokalaji. Uncle Ben’sin hapanimeläkastike possunsuikaleiden kanssa on ollut perusruokaa, mutta keksin sattumalta iltana eräänä, ettei niitä possunsuikaleita oikeastaan tarvitse. Korvasimme ne puolikkaalla pussilla Finduksen thai-kasviksia. Tulos oli hyvä ja oikeastaan jopa lihaversiota parempi.
Kuin todistaaksemme, ettemme sittenkään ole kunnon kasvissyöjiä, kävimme heti pohtimaan paranisiko ruoka broileria lisäämällä. Mutta ei niitä sitkeitä ja vähän ällöjä possusuikaleita…