Elämä ja mielipiteet – Sivu 177 – Mikko Saari bloggaa toisinaan

Korttien määrästä

Eilen arvioin käsiteltäviä kortteja olevan tuhansia, ehkä kymmeniä. Tänään käsittelin kaksi laatikollista (laatikoita on 192) ja nykyinen arvio käsittelyä vaativien korttien määrästä on noin 40 000 kappaletta. Jokainen kortti on siis poimittava laatikosta, lajiteltava luokkanumeron mukaan järjestykseen, kirja on etsittävä hyllyistä ja kärrättävä huoneeseen, jossa tarkistan, löytyykö sitä Varastokirjaston kokoelmista. Sen jälkeen kärrään kirjat kerrosta ylemmäs kaappiin, josta ne siirtyvät jonkun muun vastuulle.

En odota saavani projektia valmiiksi sinä aikana, kun olen töissä.

Madeira

Madeira on jännä paikka. Mainitsi siitä kenelle tahansa, reaktio on lähes väistämättä joko "Joo, Madeiralla on hienoa" tai "Kumminkaima oli Madeiralla ja sanoi, että siellä on hienoa". Noh, nyt se on omakohtaisesti todistettu: on siellä hienoa.

Madeiran pääkaupunki Funchal (nimetty fenkolin mukaan) on vähän tylsä. Se on mereltä päin katseltuna ihan näyttävä noustessaan rinnettä ylös hieman amfiteatterin tapaan. Tarjonta on kuitenkin hieman vaisua, eikä pelkän Funchalin vuoksi ole mitään syytä mennä Madeiralle.

Suosittelen tarttumaan kaikkiin mahdollisiin retkiin, mitä tarjolla on. Kolme retkeä pitäisi löytyä: Madeiran länsiosa, Madeiran itäosa ja keskellä oleva Nunnien laakso. Ne kattavatkin koko Madeiran kolmessa sopivan kokoisessa palassa. Niiden jälkeen on jo viisaampi.

Länsiosa on paras valinta, jos yhden vain ottaa. Lännessä näkee kauniita metsiä (saarella kasvaa UNESCOn maailmanperintölistalle päässyttä laurisilva-metsää, joka peitti koko Eurooppaa joskus ennen jääkautta), mielipuolisia vuoristoteitä, Euroopan korkeimman mereen johtavan kalliojyrkänteen Cabo Giraon (580 huikeaa metriä) ja karun Paul da Serran ylängön.

Nunnien laakso taas on Madeiran 13 miljoonaa vuotta sitten synnyttäneen tulivuoren kraateri, suojaisa piilopaikka saaren keskellä. Se on yksinkertaisesti niin hieno paikka, että se kannattaa nähdä.

Itäisellä retkellä on tarjota saaren korkein autolla saavutettava paikka, Pico do Arieiro (1818 metriä). Ribeiro Frion pikkukylä on toinen satumaisen kaunis paikka, joka on näkemisen arvoinen. Saaren itäkärki onkin sitten vielä ylätasankoja karumpaa maastoa.

Madeiran parasta antia ovat nimenomaan maisemat. Perinteisesti suosituin tapa niiden tarkkailuun on kai levada-vaellus – levadat ovat pitkin saarta kulkevia kastelukanavia, joita pitkin vesi saadaan vuorilta alas viljelmille. Jätimme tällä kertaa levadat väliin, seuraavalla kerralla täytyy varustautua kevyeen patikointiin. Levadoita riittää moneen lähtöön, lyhyistä ja helpoista pitkiin ja haastaviin. Patikoija nauttinee Madeirasta paljon.

Toinen Madeiran valttikortti on kukkaloisto. Me olimme paikalla hieman huonoon aikaan, silti saari oli täynnä kauniita kukkia. Kolibrikukat varsinkin tekivät vaikutuksen. Joka puolella loistava vehreys oli näin kuivana aikana (Madeiralla, ei Suomessa) ihmeellistä. Toinen kasvitieteellinen ihmetys oli jättiläispeikonlehden hedelmä: ihmeellinen liskobanaani, joka karisti viikon aikana suomunsa paljastaen syötävän osan. Maku oli hyvä, mutta oksaalihappo teki hedelmästä sittenkin vähän liian kipakan.

Meidän matkamme yksi kohokohta oli toisaalta hotelli. Viiden tähden hotellin palvelutaso oli huikea, mutta hinta ei – vain vähän enemmän, kuin normaali kolmen tähden hotelli Roomassa. Hinnalla sai sitten tervetuliaiskuohuviinipullon, upean näköalan merelle ja Funchaliin, pari isoa (ja autiota) uima-allasta, laadukkaat ravintolat ja ties mitä. Vältimme lomamatkan pahimman stressinaiheuttajan, ravintolan etsimisen, ottamalla puolihoidon.

Söimme hotellilla siis joka ilta illallisen. Ravintoloita oli kaksi: toisessa sai joka ilta eri teemalla kootun buffet-illallisen, toinen taas oli hienompi italialainen. Kummassakin oli kauhuksemme pukukoodi. Onneksi ei sentään erityisen jäykkä: buffet’lle pääsi smart casualina ja hienompaankin riitti jacket or tie.

Varsinkin se hienompi ravintola oli melkoinen elämys, kun ei sellaisiin ole missään muualla ollut varaa. Palvelun taso oli häikäisevä. Certainly, Of course, sir. Enpä ollut ennen päässyt edes koemaistamaan viiniä ravintolassa ennen tarjoilua, vaan eipä ole juuri tullut viiniä juotuakaan. Nyt tuli. Joka ilta. Siihen päälle vielä joka retkillä maistellut paikalliset erikoisuudet (Madeira-viini, erilaiset liköörit, sokeriruokoviinasta tehty poncha) ja hotellin kuohuviinit (kuohuviintä sai nauttia aamiaisella ilmaiseksi niin paljon kuin halusi).

Hotelliin kannatti panostaa. Jatkossakin saatamme hyvinkin mennä johonkin aiemmin väheksymäämme rantalomakohteeseen, jossa on edes jotain kulturellia nähtävää ja ottaa viihtyisän viiden tähden huoneen, niin kelpaa sitten loikoilla. Madeirallakaan kun ei uimarantoja ole, hotellin uima-allas oli ihan paikallaan. Hotellia pääasiassa asuttavat eläkeläiset eivät sitä paitsi juuri uima-altaita käyttäneet, saimme olla useimmiten ihan yksin isossa altaassa.

Hulppea matka siis. Tarkkailkaa tätä kirjoitusta – lisäilen vielä jossain vaiheessa vähän kuvia matkan varrelta.

Töitä!

Maanantaina oli tullut sähköpostitse kysymys, että kiinnostaisivatko työt. Vastasin, ja tänään tapasin Tampereen yliopiston kirjaston henkilöstöpäällikön. Vähänpä odotin tänään pitäväni ensimmäisen työpäiväni!

Olen nyt kahdessa tehtävässä: 20 tuntia viikossa kirjastoavustajana lainaustiskillä ja 16 tuntia ja 15 minuuttia kirjastosihteerinä kirjaston muuttoprojektissa. Kirjastohan muuttaa parin vuoden päästä ja sitä ennen on luonnollisesti paljon tehtävää. Minun osani on käydä läpi vanhaa kortistoa (kyllä, sellainenkin yhä on ja siellä on kirjoja, joita ei tietokannasta löydy), poimia pääkortit, etsiä kirjat hyllystä, tarkistaa niiden saatavuus varastokirjastosta ja nakata sitten johonkin pinoon muiden huoleksi.

Kuulostaa siis ihan leppoisalta puuhalta. Työtä riittää, koska kortteja on paljon, tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Ihan kiva, että työ on kaksiosaista, kumpaankin leipääntyisi varmaan aika nopeasti jos täysipäiväisenä tekisi.

Scorpions Miljoonarokissa

Nyt menee loputkin katu-uskottavuudesta, mutta on se Scorpions vaan hieno bändi. Niinku ihan oikeesti. Bändillä kun on muitakin biisejä kuin puhkisoitetut Still Loving You, Winds of Change ja Rock You Like a Hurricane.

Teimme eilen nimittäin ekskursion Tuuriin Miljoonarokkiin ihmettelemään Johannan nostalgiasuosikki Scorpionsia. Muitakin esiintyjiä oli: Pizza Enricon missasimme (tarkoituksella), Maija Vilkkumaa oli oma reipas itsensä ja esitti ihan hyvältä kuulostavia uusia biisejä, Jani Wickholm taas oli jotenkin vähän vaisu.

Scorpions sen sijaan oli erinomaisessa vireessä. Kiertueen voisi kuitata köyhtyneiden vanhojen äijien rahankeruutouriksi, mutta eipä mitä: uuden levyn myötä bändi vaikutti hyvinkin innostuneelta ja esiintyi sellaisella tarmolla ettei vanhoista sedistä uskoisi.

Show oli vauhdikas ja näyttävä ja ainakin Johanna vaikutti tyytyväiseltä bändin kappalevalintoihin. Ne pakolliset kuultiin ihan lopuksi, mutta sitä ennen kuulimme uuden levyn materiaalia ja vanhoja suosikkeja. Joukossa oli Johannan mukaan yllättäviäkin valintoja. Menomatkalla saamani pikaperehdytys ainakin osui hyvin kohdalleen ja biisit kuulostivat edes jossain määrin tutuilta.

Ei siis valittamista. Scorpionsien keikka oli täynnä julkeaa rockposeeraamista, huumoria, hyvää soittamista (sisältäen hienot ja pitkät rumpu- ja kitarasoolot) ja viihdettä. Sitä myös riitti pitkään, lähes kaksi tuntia. Kyllä kelpaa.

Tapahtumapaikka oli muuten ihan mielenkiintoinen tapaus myös. Mainostivat katettua aluetta ja toden totta – esiintymislavat, niiden edusta ja anniskelualue olivat katettuja. Missään ei vain kerrottu, että katos oli keskeneräinen rakennustyömää. Paikalle tulee joku uusi laajennus kaupalle. Betonirakenne oli pystyssä, muu vielä puuttui.

Valittamista puitteissa ei ollut – pysäköinti toimi, katettu alue oli hyvä ja seinien puuttuminenkin toimi vain luonnollisena (ja tehokkaana) ilmanvaihtona. Istumapaikkoja olisi saanut olla enemmän, samoin roskiksia, mutta kokonaisuutena homma toimi ihan kivasti. Kannatti käydä.

Shrek 2

Shrek 2 oli oikeastaan juuri niin hauska kuin odotinkin. Show’n varasti Antonio Banderaksen erinomainen Saapasjalkakissa, muutenkin sivuosakaarti oli tällä kertaa hieman pääparia terävämpää. Mukaan oli ahdettu melkoinen läjä mitä erilaisempia viittauksia ties minne, missaamiaan voi ihastella IMDB:n Shrek 2 -triviasivulta. Hyvää musiikkiakin tarjoiltiin edellisen osan tapaan, eräskin muualta tuttu kapakkapianisti veti sekä Tom Waitsia että Nick Cavea. Lahjakas kaveri.

Mielenkiintoisena trailerina nähtiin Studio Ghiblin Kissojen valtakunta (sivusto on nätti mutta turha Flash-härpäke). Tiesin, että se on tulossa, mutta että tuossa mittakaavassa. Valitettavasti näyttää siltä, että elokuva tulee vain dubattuna. Suru ja kurjuus, sillä dubbaus tappaa elokuvan alkuperäisen luonteen. Shrek 2 dubattuna ei voi esimerkiksi millään olla alkuperäisen veroinen. Vaikka japania ei ymmärräkään, on japaniksi puhuttu elokuva suomeksi dubattua viehättävämpi.