Uutisoivat, että ensimmäisen avioliittonsa solmivien keski-ikä on noussut viimeisen viiden vuoden aikana vuodella. Se on nyt naisilla siinä 28-29 vuotta, miehillä 29-31. Onkohan minun ja Johannan liitto nyt täysin tuhoon tuomittu? Minusta olisi mielenkiintoista tietää pari muutakin tilastoa: monennenko seurustelukumppaninsa kanssa ihmiset yleensä naimisiin menevät ja kauanko liittoa ennen on seurusteltu. Ne numerot antaisivat hieman kokonaisvaltaisemman kuvan kysymyksistä.
Häitä järjesteltäessä törmää väistämättä muutamaan ongelmaan. Ehkä tärkein on raha: ihmisten ruokkiminen maksaa ja paljon. Vieraiden määrää rajoittaa siis käytettävissä oleva raha, jota taas rajoittaa järjestäjien varallisuus ja toisaalta halu tuhlata rahaa yhteen päivään. Onhan hääjuhla toki hieno asia, mutta hieman mietityttäisi kyllä sijoittaa esimerkiksi pitkälti toistakymmentä tuhatta euroa hääpäivään, kun rahoja voisi sijoittaa vaikka asunnon hankkimiseen.
Toinen ongelmakohta on ihmisten odotukset. Olivat ne sitten totta vai vain omaa kuvitelmaa, suunnitelmia rajoittaa aina se, miten muut ihmiset niihin suhtautuvat. Perinteistä poikkeaminen vaatii rohkeutta. Meillä jää jo kirkkovihkimys pois; mitä ihmiset ajattelisivat esimerkiksi alkoholittomista alkumaljoista? Taitaisivat ajatella Johannan olevan raskaana, heh, vaikka todellinen syy olisi luonnollisesti rahan säästäminen, nuukia kun ollaan. Entäs perinteisten (ja vastenmielisten) leikkien puute? Häitä painaa melkoinen perinteiden ja totunnaistapojen joukko.