Olemme konsolisoituneet. Lopulta melko lyhyeksi jääneen pohdinnan jälkeen sijoitimme vähiä rahojamme Playstation 2 -pelikonsoliin. Valintaa piti miettiä tovi, mutta eipä se kauhean haastava ollut. XBOX ei vain jotenkin oikein vetoa, Gamecube taas houkutteli halpuudellaan. Vaan PS2 tarjonnee kuitenkin parhaan pelivalikoiman ja sehän se on, mikä ratkaisee.
Ensimmäiset pelitkin on hankittu. Ostin heti saman tien konsolin kaveriksi PS2:n päähoukuttimen eli Gran Turismo 3:n. Konsolifinin arvostelussa hulppea 10-, eikä kai ihan suotta. Onhan se helmi. Autourheiluhimoni tosin ei ole täysin tyydytetty, sillä vaikka GT:ssä ralliratojakin on, olisi kunnon rallipelille vielä tilausta.
Eilen kävin sitten hakemassa kaupasta Johannalle pelattavaa: Jak & Daxter: Precursor Legacy paljastui sekin hyvien arvioidensa arvoiseksi, kerrassaan hauskaksi peliksi. Saapa nähdä, kauanko tuon läpipelaamisessa menee – lyhyt se kuulemma on.
Nyt kun vielä keksisi jonkun hauskan kaksinpelattavan – mieluusti vieläpä sellaisen, jossa pelaajat pelaavat yhdessä. Ehdotuksia otetaan vastaan…