Uusi puhelin

Hankin viime viikolla uuden kännykän. Vaihto alkoi tuntua ajankohtaiselta, kun kävimme tutustumassa kaupoissa uusiin puhelimiin. Gigantille muuten siitä kiitos, että liikkeessä sai ihan oikeasti kokeilla puhelimia, eikä pelkkiä toimimattomia mallikappaleita. Ostofiilikset heräsivät ihan toisella lailla, kun näki tarkan värinäytön toiminnassa.

Malliksi valikoitui Nokian 6610, eli bisneslinjalla ollaan. Asiatyyli kunniaan kännyköissäkin. Hintava, joo. Vaan eiköhän tuolla jonkun vuoden taas pärjää. Ihan mukavaa kyllä saada ensimmäistä kertaa ihan uusi puhelin. Aikaisempi puhelimeni, pikkuveljeltä peritty 3210 kalpenee kyllä vertailussa.

Muutaman päivän tuota on nyt tullut käytettyä ja kylläpä siinä vain on paljon uusia, miellyttäviä ominaisuuksia. Värinäyttö ei suinkaan ole pienin niistä. Tekstiviestien sähköpostimainen käsittely (lajittelu kansioihin, lähetettyjen viestien säilyminen, kapasiteetti säilyttää yli 25 viestiä) sopii minulle mainiosti. Käyttöliittymä on tietysti aikaisempaa mutkikkaampi ja vaatii vielä totuttelua. En usko, että se on mitenkään voittamaton.

Hyvästi fancy urleille

On kiva huomata, että sivu on ollut epäkunnossa monta päivää. Blogin permalinkit eivät ole ilmeisesti toimineet lainkaan. Nyt olisi kiva tietää miksi Nucleuksen fancy urlit lakkasivat yhtäkkiä toimimasta…

Blogispämmiä

Olen saanut nyt muutaman päivän sisällä viisi spämmikommenttia blogeihini (Movable Typellä toimiviin – Nucleus on näemmä vielä turvassa). Sen siitä saa, kun on hienoja ja avoimia protokollia. Vielä en avoimista kommenteista luovu, mutta jos tahti jatkuu samana, voi olla pakko. Ei huvittaisi joka päivä käydä siivoamassa mainoksia. Joku kommenttienhyväksymismetodi voisi olla kiva, vaan vaivansa kyllä siinäkin.

Tietokonepelejä

Tietokonepelit ovat uuden tietokoneen myötä entistä enemmän in täällä päin. Tällä hetkellä työn alla ovat jo mainittu Silent Hill 2 (minä pelaan, Johanna katsoo), Neverwinter Nights (minä pelaan, Johanna katsoo toisinaan) ja The Longest Journey (Johanna pelaa, ja minäkin toisinaan).

Seikkailupelien ystävien kannattaa tutustua Universal Hint Systemiin. Palvelusta löytyy ratkaisuja peleissä tuleviin ongelmiin. Formaatti on mainio. Kun Longest Journeyssä piti selvittää, miten poliisiasemalle päästään, tarjosi UHS 11-osaisen ratkaisun. Jostain noin kuudennestä tai seitsemännestä kohdasta löytyi se pieni tiedonjyvä, joka ongelman selviämiseen tarvittiin. Palvelusta saa sen tiedon, mitä tarvitsee, eikä yhtään enempää. Näppärää.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit

Hiljainen kukkula

Tänään aloitettiin Silent Hillin pelaaminen. Myönnän, etten ole pelien kehitystä kauheasti seurannut, mutta pelin upea grafiikka teki kyllä suuren vaikutuksen.

Dark Water oli kyllä pelottava, mutta tuntuu siltä, ettei elokuvilla ole mahdollisuuksia pelejä vastaan. Kun Silent Hillin James kävelee sumuista polkua kohti järven rantaa ja tuntematonta, pelkokerroin on aika kova. Silent Hill on pelottava.

Julkaistu
Kategoria(t): Pelit