Voi kun voikin kahdeksankuisella olla tarmoa ja tahtoa! Poika nimittäin ihastui keittiönhanaan, ja nyt pitäisi päästä koko ajan uuden rakkauden luokse. Aikaisemminkin on toki tuttavuutta tehty, mutta tänään hananavaamisen mekanismi kirkastui pojun mielessä ja iloa riitti, kun vettä vuoroin virtasi ja oli virtaamatta.
Ainoa ongelma asiassa on se, että hanan luokse pääseminen edellyttää vanhempien apua. Kun pituutta on kaikki 72 senttiä, edes varpaillaan seisominen ei riitä siihen, että pikkukädet ylettyisivät kaapin ovenkahvoihin. Vaikka ylettyisivätkin, käsivoimat eivät taida ihan vielä riittää.
Ohjelmassa onkin paljon kiivasta huudon ja raivon säestämää lattiaa läpsivää konttaamista, kun Nooa suuntaa kohti rakasta hanaansa. Sitten seuraa pettymys, kun omin voimin ei pysty kiipeämään riittävän korkealle. Itku on pahempi kuin pienissä kaatumisissa, kun poikaparka tajuaa, että hanan luokse ei nyt pääse.
On se vaan suloinen pikku tahtoja.
Huuto.netin käyttäjä jminkowi on intissä osastolla sairaana eikä siksi pysty maksamaan lähettämiäsi levyjä vielä aivan pian. Maksu tulee kuitenkin varmaan viikon sisällä.