Mikko Saari – Sivu 119 – Elämä ja mielipiteet

Ryhmäkanne ja kananmunat

Tyhymä kysymys: miksi Elinkeinoelämän keskusliitolta kysytään yhtään mitään ryhmäkanneasiassa? Onhan se nyt selvää, että ryhmäkanteiden vastaanottajapuolta kismittää mahdollisuus joutua vastaamaan entistä useammista kämmeistä oikeuteen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ryhmäkanteilta on helppo välttyä: sen kun tekee niin laadukkaita tuotteita, että kuluttajat eivät joudu niiden kanssa hengenvaaraan…

Toinen ihmeellinen ilmiö on kananmunien tuottajahintatappelu. Minusta asiaan on hyvin ilmeinen ratkaisu, mutta miksi sitä ei ole kukaan keksinyt, on sitten eri asia. Jos tuottajat kaipaavat hintoihin 20 senttiä lisää per kilo, miksi pakkaamot eivät maksa sitä ja lisää hinnannousua suoraan kuluttajahintoihin?

Omalla kohdallani kananmunien kulutus ei muuttuisi yhtään, vaikka hinta olisi kaksinkertainen. 20 sentin korotus kilohinnassa ei näkyisi yhtään missään. Eihän se ole sadankaan kilon kohdalla kuin 20 euroa. Toki on varmasti kananmunien suurkuluttajia, joita hinnannousu koskettaa, mutta ainakaan ketään yksityistä kuluttajaa sen ei pitäisi haitata. Kananmunat ovat tällä hetkellä poskettoman halpoja. Maksaisin ilolla sen 20 senttiä kilolta lisää, jos sillä turvattaisiin kotimainen munantuotanto ja maksamakkaraa munantuottajien leivän päälle.

Gradukuulumisia

Gradu on taas edennyt, kiitos muutaman varsin reippaan työpäivän. Väkersin pelottavannäköisiä kaavoja OpenOfficen kaavaeditorilla, tulipahan senkin toiminta tutuiksi ja ne kaavatkin sisäistettyä. Kun ei kuulemma saa sanoa, että jätänpä nämä kaavat tässä nyt käsittelemättä tarkemmin… Piirtelin myös vihdoin kaavioita tukemaan argumentaatiota. Hienot kaaviot ja taulukot tuli, vaikka itse sanonkin. Liitteitäkin työhön on lisäilty, nyt on paketilla kokoa suunnilleen 70 sivua. Ei paha.

Vielä viimeiset säädöt, niin tuon voi taas lähettää ohjaajan katsastettavaksi. Uskallan jo luulla, että tässä ollaan lähellä loppua. Ainakaan mitään suuria muutoksia ei enää pitäisi tulla. On tätä projektia kyllä tehtykin!

Tänään ilmoittauduin tenttimään viimeisen kirjan, joka periaatteessa tutkinnostani uupuu. Sekin on tosiaan yksi kirja kolmen kirjan kirjatentistä viime keväältä, on jäänyt kummittelemaan kun tentti meni muuten läpi. En vain saanut aikaiseksi tenttiä sitä viime syksynä. Nyt on korkea aika!

Yölento, The Island, The Descent

Päivitetäänpä elokuvatietoutta. Viikonloppuna katseltiin kaksi leffaa. Ensimmäinen, Wes Cravenin Yölento oli jännä trilleri naisesta, joka joutuu panttivangiksi lentokoneessa, joka on täynnä muita matkustajia. Asetelma oli aika erikoinen ja homma vedettiin läpi ihan kohtuullisen hyvin, mitä nyt pahan rikollisen suunnitelmassa oli muutama aika iso aukko, joissa homma olisi voinut mennä pieleen. Plussaa siitä, että elokuva kesti vain hieman yli tunnin.

The Island sen sijaan oli niin epäuskottavaa, että pahaa teki. Selvää kesäleffakamaa: todella näyttävät puitteet, isoja nimiä tähtinä, vauhdikasta toimintaa, ihan nokkela idea… Ei vain toiminut. Scarlett Johansson, joka on sentään hyvä näyttelijä, keskittyi olemaan nätti lammas, elokuvan juoni oli yhtä vauhdikasta takaa-ajoa, tarinassa oli liikaa ”ei hitto noin voi olla”-hetkiä… Elokuva oli sitä paitsi niin täynnä tuotesijoittelua, että pahaa teki. Juomapelinä tuo voisi toimia: aina kun näet ilmeistä tuotesijoittelua…

Jo hyvän aikaa sitten katseltiin The Descent, vaan enpäs ole muistanut siitäkään mainita. Pitää, koska se oli erittäin hyvä kauhuelokuva. Joukko naisia lähtee luolaretkelle ja tietäähän sen, mitä siitä seuraa… Pisteitä asetelmasta, koska luolissa meneminen on ihan mahdottoman pelottavaa puuhaa jo itsessään. Klaustrofoobikoille nannaa, kun käytävät käyvät kapeiksi… En ymmärrä, miksi kukaan tekee sellaista vapaaehtoisesti. Suosittelen!

Loppukaneetti leikkaukseen

Leikkaus on ohi ja jälkiseuraukset kärsitty (paitsi että mitään kärsimystä ei ollut – lääkkeitä söin viikon ja sitten olo oli jo hyvinkin normaali). Kävin eilen lopputarkastuksessa, missä lääkäri kehui toipumista.

Sarjassamme työtapaturmia: lääkäri oli kurkkuani ommellessaan hivauttanut itseään neulalla käteen. Tästä hyvästä minut passitettiin rutiininomaiseen hepatiitti- ja HIV-testiin, ihan siltä varalta… Oli aika rutiinitesti kyllä, verikokeeseen meni ehkä puoli minuuttia kun asiansa osaava ihminen teki.

Nyt on siis leikkaus hyvinkin onnellisesti ohi (viimeiset ompeleet killuvat vielä kurkussa, mutta tuskin pitkään). Lopputulemana kuorsaus on vaiennut lähes tyystin ja liian innokkaasti juodessa neste tunkee nenään. Jee. Voitolle jäätiin.

Vimmainen editoija

Olen keksinyt itselleni uuden ajanvietteen (ihan kuin vanhoissa ei olisi tarpeeksi): editoin vanhoja lautapeliarvostelujani uuteen kuosiin. Virittelin lautapelisivuilleni sanalaskurin arvosteluille: se on lahjomaton silmä, joka paljastaa liian pitkät arvostelut.

Tämänhetkinen näkemykseni on, että pitkä arvostelu saa olla noin 800 sanaa pitkä, mutta huomattavasti vähemmälläkin pärjää. Olen pudottanut sanamäärien keskiarvoa reippaasti, nyt se on noin 520 sanaa ja toivottavasti saan sen alle 500 sanan.

Mistä vimma? En tiedä, mutta sen tiedän, ettei liian pitkää arvostelua jaksa lukea kukaan. Pitkän ja monimutkaisen pelin kulun täydellinen tiivistäminen ei kuitenkaan ole arvostelun tehtävä. Arvostelussa pitää arvioida peli huomattavasti tiiviimmin, keskittyä olennaiseen.

Editoiminen on sitä paitsi hauskaa. Huomaa kehittyneensä kirjoittajana, kun korjailee tyhmyyksiä vanhoista teksteistään…