Ensiesittelyssä vauva!

Vauva kotona

Siinä se nyt on! Poika on kuvassa kotiintulopäivänä, eli ikää on vähän yli kolme päivää. Aikamies, siis! Kotona on ollut kivaa, poju on viihtynyt paremmin kuin sairaalassa. Ei mikään ihme, onhan kotona aina parasta. Onhan tuo söpömpikin omissa vaatteissa kuin sairaala-asussa.

Tähän mennessä opittua

Muutama hajahuomio 1. päivältä:

  • lapsenpihkaa ei turhaan sanota pihkaksi
  • ensimmäistä lastaan odottaville rapakuntoisille suosittelen säännöllistä punttitreeniä vasemmalle kädelle neljän-viiden kilon painoilla
  • lapaset ovat kova juttu, jos haluaa söpön lapsukaisensa pysyvän söpön naarmuttomana
  • lapasten pukeminen pienelle käsiinsä mieltyneelle ihmisenalulle ei muuten ole ihan helppoa

Kuvia saatte vielä hieman odotella. Kärsivällisyys tullaan kuitenkin palkitsemaan.

Uutta elämää

Tänään klo 00.07 syntyi vähän yli nelikiloinen ja 51 senttiä pitkä poika, joka onnistui valloittamaan ainakin vanhempansa välittömästi. Perjantain puolelle vähän puoliväkisin halunnut pikkuinen on kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Lapsen syntymä on ehdottomasti niitä juttuja, joita ei koskaan unohda, sen verran ihmeellisestä tapahtumasta on kyse.

Aidanrakennusta

Eilen rakennettiin aitaa. Nyt toista terassiamme ympäröi kaunis aita. Työ on pääasiassa Johanna isän kädenjälkeä, mutta tein minäkin osani. Rakentaminen on kivaa, on mukavaa nähdä kun tulee valmista. Suunnilleen kuusituntista projektia lämmitti mukava auringonpaiste, hellekauden alun merkiksi. Vähemmän mukavana puolena todettakoon, että niska ja käsivarsi paloivat tehokkaasti. Varsinkin niska on ollut aika arkana tänäänkin. Mutta aita on hieno!

Myyräntyötä

Tämänpäiväisellä kävelyretkellä nähtiin vesimyyriä kaksinkin kappalein. Aikaisemmin on nähty yksi hassu pieni vesijyrsijä, nyt tosiaan kaksi. Laji selkeni vesimyyräksi pienen nettitutkailun perusteella: semmoinen pieni, tumma veden äärellä viihtyvä jyrsijä se oli, eikä niihin tuntomerkkeihin moni elikko sovi.

Kaikkea sitä näkeekin, kun pitää silmänsä auki. Lintujakin näkee. Mikäköhän lienee harmaa keltanokkainen pienehkö lintu, joita täällä päin loikkii yhtenään? Viihtyy puskissa ja naamioituu niihin hyvin, syö matoja. Ehdotuksia otetaan vastaan, etenkin jos kuva löytyy Lintukuvasta tai muuten netistä.