Kategoria: Elämää

Mikä muuttaessa muuttuu?

Pinta-ala (ja tilavuus). Neliöitä tulee yli 20 lisää. Näkyy ylimääräisenä huoneena ja saunana, mutta johtaa toisaalta huoneiden pienenemiseen. Makuuhuoneessa vaatehuoneen (sellaisia on sitten kaksi) ja terassin (niitäkin on kaksi) ovet eivät taida mahtua kokonaan auki.

Ympäristö. Tämä on vähän plusmiinusnollaa, sillä Kaleva on mukava ympäristö, mutta niin on Kaukajärvikin. Kaleva on lähempänä keskustaa, Kaukajärvellä on – toivottavasti – rauhallisempaa. Kun ei päivittäin juokse keskustassa, etäisyydenkään ei pitäisi haitata. Miten sitten Johanna asian kokee, kun ei ole koskaan asunut noin kaukana keskustasta, on eri asia, mutta minulle etäisyys on tuttua.

Talo. Sanotaan nyt vaikka näin, että uutta kämppäämme ei oltu vielä rakennettu, kun muutimme nykyiseen asuntoomme. Nykyinen asunto taas on rakennuksessa, jonka nimikin (Vanha Domus) kertoo omaa kieltään rakennuksen iästä. Talo on rakennettu muistaakseni 1960. Uutuudessa on oma viehätyksensä.

Palvelut. Linnainmaata harkitsimme joskus, mutta siellä olisi kauppaankin ollut pari-kolme kilometriä matkaan. Se on kurja etäisyys, jos huomaa ruokaa laittaessaan unohtaneensa kerman. Kaukajärvellä on hyvä palvelutaso. Stag’s Head jää taakse, mutta ihan naapurissa on onneksi Hirvenpää. Ei sillä että kävisimme, mutta tuopahan jotain tuttuuden turvaa.

Status. Opiskelija-asunnosta melkein omaan asuntoon. Jee. Lämmittähään se mieltä. Saadaanpahan asua tuossa niin pitkään kuin mieli tekee. Muutostöitäkin voi halutessaan tehdä, jos vaikka innostuu säätämään. Vaan mitäpä sitä kaksi vuotta vanhassa talossa remppaisi (muuta kuin huonosti tehdyn pesuhuoneen lattian).

Sälekaihtimet. Älkää aliarvioiko sälekaihtimia.

Oho. Kas kun on vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä. Noh, nyt on jotain tapahtumaakin, josta kirjoittaa. Suuntasin nimittäin Tukholmaan Enterin avustajaristeilylle.

Porukka oli etukäteen tuntematonta, mutta ihan mukaviltahan nuo vaikuttivat. Tusinan verran innokkaita oli mukana, muiden muassa Vesa, jonka arvelin tuntevani korkeintaan yhden asteen etäisyydeltä (mikä Vesan risteilystä kirjoittaman blogimerkinnän perusteella oli hyvä arvio: minä tunnen Ilarin, joka tuntee Vesan), lautapeliharrastaja Hanna, risteilyn sarjakuvaksi piirtänyt Aura ja Burger eli Ville Vuorela. Villen olinkin tavannut jo Lahdessa Munterin peliviikonlopussa jonkin aikaa sitten.

Risteilyn virallinen osuus (jotta kyseessä oli asiaankuuluvasti koulutustilaisuus) meni onneksi sutjakkaasti, eikä varsinkaan Enterin lukijatutkimuksen tuloksiin perehtyminen ollut lainkaan tylsää, päinvastoin. Pelikolumnistina suhtautuu tietysti tietyllä haikeudella siihen, että Enterin lukijoita eivät pelit kiinnosta…

Muutoin risteilyn ohjelma oli pääasiassa pelailua. Pelattuja pelejä kommentoin Gameblogissa enemmän, mutta todettakoon tässäkin, että Werewolf on todella mainio peli. Siitä kiitos Hannalle. Gameblogissa ei puhuta mitään GameCube-peleistä, mutta niitäkin hakattiin, Super Monkey Ballin mainiota tennistä jopa turnauksen verran.

Kun olen sellainen kun olen, en voi sanoa saaneeni suuresti uusia ystäviä muista risteilijöistä, mutta tulipahan tutustuttua. Seura oli kerrassaan miellyttävää ja tunnelma letkeä.

Tukholmaa kiertelin itsekseni. Pöräytin bussilla keskustaan, kävelin NK:lle ja Galleriania katselemaan ja sieltä sitten kävellen takaisin Vikingin terminaalille. Tuliaisina mukaan tarttui jo viime reissulla kuolaneritystä kehittänyt levy big bandin tulkitsemia Mario- ja Zelda-hittejä. On se hyvä, vaikka kallis olikin. Sen sijaan Tukholman oivallisesta SF-Bokhandelnista tai Gallerianin EB Games -pelikaupasta ei tarttunut mukaan mitään – säästäväisyys iski. Kiinalaisesta roinasta kiinnostuneille mainittakoon vielä City-terminaalin vieressä oleva Hong Kong Trading Company, josta Johannalle löytyi tyylikäs karppimuki.

Laivan tax freestä sen sijaan innostuin ostamaan viinejä, kun kerran ilmaiseksi sai: risteilyn lahjuksiin kuului nimittäin nippu arvosetelejä, joita sai tuhlata laivalla haluamallaan tavalla. Voitin vieläpä toisen nipun kerrassaan mainiosti menneestä lautapeliturnauksesta. Viineistä kirjoitan lisää, kun ne on juotu (toinen on jo, mutta sitäkin saatte odottaa hetkisen).

Risteily oli siis kaikin puolin viihtyisä. Voisin lähteä toistekin samalla porukalla.

Suurin paheeni kirjoittaessa on ylenpalttinen -kin-päätteiden viljely. Johanna on tekstejäni oikolukiessaan huomauttanut asiasta jotakuinkin miljoona kertaa, joten asialle ehkä kannattaa tehdä jotain. Kaipaisinkin (huomaatteko, siihen se taas tuli!) tekstinkäsittelyohjelmaan apuvälinettä, joka merkkaisi kaikki -kin-päätteet ja vastaavat räikeillä väreillä. Sitten voisi vain siistiä turhat pois. Noh, onneksi on hakutoiminto – työn alla ollut kolumni muuttui paremmaksi turhia päätteitä siivoamalla.

Tähän kohtaan pitänee purkaa turhat päätteet: kin kin kin kin kin kin.

Hip hurraa, sain töitä! Hain laitokselta tutkimusavustajan harjoittelupaikkaa ja nappasi. Tässä välissä voisin elvistellä oivallisella hakemuksella tai ylivertaisella ansioluettelolla, mutta karu totuus oli, ettei paikka yksinkertaisesti kelvannut kenellekään muulle.

Outo juttu – tietysti harjoittelijan palkka on mitä on, mutta silti: luulisin tuon nyt kelpaavan, kun noinkin mielekästä työtä pääsee tekemään joustavalla aikataululla. Itse olen hyvin tyytyväinen: pienemmälläkin palkalla pärjää, jos nostaa opintotukea ohella, ja onhan noita kirjoitustöitäkin.