Elämää – Sivu 34 – Elämä ja mielipiteet

Lehtitilaus

Lehtiä voi tilata netistä monesta paikkaa. Suosittelen kuitenkin tutustumaan Mediakauppaan. Se kun tarjoaa nettimaksajille (Nordea Solo, Sampo verkkomaksu tai OKO Kultaraha) 10% alennuksen tuotteiden hinnasta. Näin ollen esimerkiksi vuosien tauon jälkeen jälleen tilaamani Mikrobitin kestotilaushinta oli vain 58,50 euroa. Ei paha, kun lehteä muualla myydään yleensä 67 eurolla.

Lainasin eilen kirjastosta pari numeroa Mikrobittiä ja lopulta Johanna usutti minut tilaamaan lehden. Mukavaahan se, tilata lehti taas vaihteeksi. Muistelisin, että vanhimmat numerot joita olen lehdestä lukenut ovat vuosilta 1985 tai 1986, tilaus päättyi kai joskus 90-luvun puolen välin paikkeilla ja nyt olen taas palannut joukkoon. Bitti tarjoaa minusta parhaan sekoituksen nörttijuttuja ja asiaan sivumennen liittyvää. Peliarvosteluja on sopivan vähän, jotta ne voivat keskittyä kiinnostavimpiin peleihin. Muutoinkin lehti vaikuttaa kaikkia kilpailijoitaan selkeästi paremmalta.

Videonauhurien ajastamisen raastava vaikeus

Tietojärjestelmäluennolla professori julisti – käytettävyydestä kun puhui – suunnilleen Jumalan totuutena asian olevan niin, että tavalliset ihmisethän eivät osaa ajastaa videoitaan. Olisikohan siis videonauhurien valmistajien aika jättää perusvideoista ajastinominaisuus pois, kun tavallinen kansa ei sitä kuitenkaan käytä. Kun eivät osaa. Tai sitten professori voi päivittää tietojaan tavallisesta kansasta…

Minun on hyvin vaikea uskoa, että videonauhurin ajastaminen olisi kenellekään ylivoimainen operaatio. Varsinkin jos homman opiskelee videon käyttöohjeista, jotka toki saa joka nauhurin mukana. Vieläpä suomeksi, sehän on käsittääkseni jo lakisääteistä.

Ja mitä kaukosäädinten käytettävyyteen tulee, ainakin Johannan videoiden kaukosäätimessä on selkeät ohjeet siitä, miten sillä ajastetaan. Ohjeet ymmärtää, kun ajastuksen kerran ohjeiden kanssa tekee. Kaukosäätimessä on selkeästi neuvottu, mitä pitää painaa ja missä järjestyksessä.

Virheitä voi tietysti tehdä ajastuksen säädöissä, mutta sitä ei taida läheskään aina sälytettyä videon huonon käytettävyyden syyksi…

Narkoleptikot

Kyse on vakavasta asiasta, jolle ei välttämättä saisi nauraa, mutta Nelosen eilisen narkolepsiadokumentin kuvaama narkoleptikkoyhdistyksen hallituksen kokous toi jotenkin mieleen Monty Pythonin virtsanpidätysvaivaisten maratonin.

Narkoleptikoita kun vaivaa hallitsematon ja jatkuva nukahtelu. Kokouksessa on dokumentin mukaan kolme sihteeriä, ettei pöytäkirjoista jää puuttumaan mitään sihteerin nukkuessa. Kokouksen osallistujat herättelevät toisiaan kilvan aina tarpeen tullessa.

Mutta vakavoidutaan toki hetkeksi: narkolepsia on vaiva, joka kyllä estää tehokkaasti elämästä terveen ihmisen elämää. Varsin moni asia elämässä käy vaaralliseksi, jos nukahtelee hallitsemattomasti ja varoittamatta. En myöskään ihmettele narkoleptikoiden korkeita erolukuja; narkoleptikon kanssa eläminen vaatii aika paljon kärsivällisyyttä ja vaivannäköä.

Tässä vaiheessa lienee siis hyvä koputtaa puuta ja iloita siitä, että pahin vaiva, mistä itse kärsii on seborrooinen ekseema. Vaiva on kai parantumaton ja elinikäinen, mutta pysyy kurissa sopivilla hoitoaineilla ilman lääkkeitä, eikä ole muutenkaan kuin esteettinen ongelma. Hieno nimi sillä kyllä on; jostakin syystä käytän mieluummin tuota fiinimpää nimeä kuin suomenkielistä nimitystä taliköhnäihottuma.

Neljän vuoden jälkeen

Naputtelin tuossa joutessani Suomen Diplomacy Seuran viime lauantaisen syyskokouksen pöytäkirjan puhtaaksi. Kyseinen dokumentti sinetöi erään aikakauden elämässäni. Vesa Virri ehdotti hallituksen erovuoroisten jäsenten (Mikko Saari, Matti Föhr ja Tuomo Meriläinen) tilalle… ja sitten seuraa nimilista, jossa ensimmäistä kertaa vuosiin ei ole minun nimeäni mukana.

Ei sillä että yhdistystä olisin jättämässä. Jäsenmaksuni maksan jatkossakin, webmasterin viitta on käytännön syistä tiukasti harteillani, lehteen kirjoittanen jatkossakin ja päädyin kokouksessa vieläpä varatilintarkastajaksi. Nelivuotinen hallituksen sihteerin vakanssi on kuitenkin takana.

Liityin vuoden 1999 lopussa perustettuun yhdistykseen vuonna 2000. Päädyin hallitukseen maaliskuussa – Olen nyt siis ainakin alustavasti sihteerinä, kirjoitin ensimmäisessä viestissäni hallituksen postituslistalle 22.3.2000. Olisinpa tiennyt… Yhdistys oli silloin hyvin alkutekijöissään, mutta tapahtumia järjestettiin jo kovasti. Ensimmäinen hallituksen kokous, jossa olin, pidettiin FinDipCon II -pelitapahtuman yhteydessä (FinDipCon I oli järjestetty Turussa edellisenä keväänä käsittääkseni jo ennen yhdistyksen perustamista).

Sittemmin yhdistys on laajentanut toimintaansa FinDipConista muihin pelitapahtumiin ja järjestää nykyään vuosittain kolme pelitapahtumaa (FDC, Pitkien puukkojen kesäyö -mökkireissu kesäkuussa ja HelCon loppuvuodesta Helsingissä) ja julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä. Diplomacy-lautapeliin keskittymisen sijasta yhdistys on laajentanut toimintaansa yleisemmäksi lautapeliseuraksi. Yhdistys on myös rekisteröitynyt, joten toiminta on asteen verran virallisempaa kuin alunperin. Rahaakin liikkuu toiminnassa jo ihan toisella tavalla kuin aluksi – onneksi kuitenkin sen verran vähän, ettei raha-asioista saada tappelua aikaiseksi.

SDS:n historia on kyllä varsin vahvasti Vesa Virriin sidoksissa – Vesa on ollut yhdistyksen puheenjohtaja alusta pitäen ja on pitkälti Vesan työn ansiota, että yhdistys on näinkin hyvissä voimissa (jäseniähän yhdistyksellä on kuutisenkymmentä). Tähän syksyyn päättyy myös Vesan puheenjohtajuus. SDS on siis muutoksen edessä. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, mihin suuntaan uusi hallitus lähtee yhdistystä viemään.

Kandijuhlat

Johanna muistutti mieleeni, että valmistun yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi joulukuussa, kolmen ja puolen vuoden opiskelun jälkeen. 127 opintoviikkoa on jo nyt kasassa, huomenna on puheviestinnän tentti, josta toivon mukaan selviän kunnialla ja sitten ei puutukaan kuin englannin suullisen viestinnän kurssi. Sen jälkeen saan halutessani kandin paperit, ja miksi en haluaisi. En tosin aio siihen tyytyä, mutta silti.

Vaan lienee asiaa syytä juhlistaa jotenkin, kun vain keksisi miten.