Alkulukuikä

Täytin tänään vuosia. Olen taas, kolmen vuoden tauon jälkeen, alkulukuiässä. Seuraavaan onkin sitten useampia vuosia. Noilla tiedoilla selvinneekin ikäni varsin vaivatta.

Lahjoivatkin, mokomat. Lukemattomien kirjojen jono karttui Revelation Spacella ja Stupid White Menillä, Johanna antoi lahjaksi myös viihdettä itselleen, eli Silent Hill 2 -pelin. Homma kun menee Half-Lifestä tuttuun tapaan siten, että minä pelaan ja Johanna katselee vieressä. Saa nähdä miten Silent Hillin kauhut vertautuvat Half-Lifen They Hunger -modin zombieiden herättämään pelkoon.

Julkaistu
Kategoria(t): Elämää

Kaavioiden ihmeellinen maailma

Tänään olen piirtänyt kurssinhallintajärjestelmän käsitekaavion, prosessikaavion ja tietovirtakaavion. Enkä ymmärrä aiheesta sen enempää kuin aloittaessanikaan… Minusta ei sitten ikinä tule ohjelmistosuunnittelijaa.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Jyväskylä

Kävimme viikonloppuna Jyväskylässä. Tiedossa oli siis vanhempien tapaamista ja hyvää ruokaa… Mukavasti menikin viikonloppu. Elokuvanautinnoista jo kirjoitinkin ja Gameblogin puolella hehkutinkin jo viikonlopun toista huippujuttua: Crokinole-lautoja.

Esittelin taannoin Ismolle nimittäin Crokinole-lautoja – sellaista tekisi mieli, mutta kaupasta ostaminen maksaa noin 200 euroa. Ismo kun on puukäsityöihmisiä, niin ajattelin, että ehkäpä moinen projekti innostaisi. Näin tosiaan kävi. Kuulinkin jo aiemmin juttuja Ismon viihtymisestä autotallissa työn parissa, mutta yllätyin silti, kun valmiina oli yhden sijasta kaksi lautaa. Toisessa oli pintakäsittelykin kunnossa, joten kun Ismo vielä ruuvasi tolpat keskelle, oli se täysin valmis.

Aika helmi se kyllä on, selkeästi parasta minun kokoelmissani. Todella kaunista ja hyvin tehtyä käsityötä, ja sellaisenaan huippuarvokas. Hintaa laudoille kertyi 50-60 euroa – ja tietysti työt päälle. Työt sain synttärilahjaksi, kerrassaan hieno lahja olikin. Vaan oli siinä kyllä kantamista, vaneri ei ole mitenkään kevyttä, varsinkin kun sitä on paljon. Lauta kun on halkaisijaltaan noin 60-70 senttiä ja vaneria on suurimmaksi osaksi parin sentin paksuudelta.

Noh, mahtui viikonloppuun toki muutakin. Johannan kanssa katseltiin Jyväskylässä kauppoja ja tehtiin tutustumisvisiitti Jyväskylän yliopiston kirjastoon. Jyväskylässä on kyllä hämmentävän kehno tarjonta, mitä tietokonepeleihin tulee! Pelikeskuksessa oli paras valikoima, mutta eipä sekään kummoinen. Masentavaa. Vaniljacokista sentään löytyi – se oli hyvin, öh, mielenkiintoinen makuelämys. Eipä kauheasti haittaa, etten ole moista ihmettä Tampereella nähnyt.

Muttajoo, viikonloppu oli kyllä kaikenkaikkiaan aika loistava. Ilolla kuitenkin odotan jo seuraavaa, jonka pitäisi olla hieman rauhallisempi…

Juhlat

Lauran (joka on hyvä ihminen, koska lukee tätä blogia ja vieläpä kommentoi) ja Villen tupareissa oli hienoa. Kummasti sitä (perhe)yksiöön mahtuu väkeä. Ainakin tunnelma oli tiivis. Kiitoksia siis järjestäjille!

Ahkeruus on ilomme

Olen ollut tänään ahkera. Olen tiskannut, kirjoittanut englannin kurssia varten aanelosen tutkimus- ja opiskeluintresseistäni ja parhaillaan tulostan yleisen kirjallisuustieteen esseetä. 20 sivua tiukkaa tekstiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta kirjallisuudessa. Valitettavasti toinen essee jäi tekemättä… Noh, sen voinee kirjatenttiä.

Käytettävyyden perusteet sen sijaan jää kesken. Työmäärä on liian suuri suhteessa saatavaan hyötyyn ja käytettävissä olevaan aikaan. Kaksi opintoviikkoa on liian vähän raskaasta kurssista (luennot, harkat – näitä molempia tosin melko vähän – ja harkkatyönä käytettävyystesti). En tarvitse kurssia missään mielessä, joten kurssi jää nyt käymättä. Jääpähän enemmän aikaa tietojärjestelmien perusteiden töille.

Vaan onpa sekin ihmeellinen kurssi, edelleen on netissä viime vuoden kurssin sivut. Ei oikein tuo tietojenkäsittely tunnu tietojenkäsittelyopin laitoksella toimivan…

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu