Kategoria: Elokuvat ja tv

Morgan Spurlockin dokumentti Super Size Me pureutuu Yhdysvaltoja vaivaavaan vakavaan terveydelliseen kriisiin: ylipainoisuuden valtavaan lisääntymiseen. Syyttävä sormi kääntyy osoittamaan pikaruokayhtiöitä ja niistä isointa, McDonaldsia.

Todistaakseen pikaruoan terveysvaikutukset Spurlock, terve mies, ryhtyy McRuokavaliolle: aamiainen, lounas ja päivällinen kaikki McDonaldsilla, eikä sitten muuta. Jos McDonaldsin ruoka on terveellistä, tällaisesta ruokavaliosta ei pitäisi olla haittaa.

Kuten arvata saattaa ja mainospätkistä voi päätellä, onhan siitä. Spurlock lihoo, voi pahoin, tekee tuhoa maksalleen ja niin edelleen. Samalla hän kiertää ympäri maata dokumentoiden aiheeseen liittyvää.

Super Size Me on hauska dokumentti, joka tarttuu vakavaan aiheeseen. Nyt voi vielä naureskella lihaville amerikkalaissioille, mutta eiköhän ilmiö kosketa Suomeakin yhä enenevässä määrin. Jo nyt puhutaan varsin paljon kakkostyypin diabeteksestä. Jos oma ruokavalio koostuu pitkälti pikaruoasta, kannattaa ehkä käydä katsomassa, miten voi käydä jos syö liikaa McMurkinaa (mitenkään McDonaldsia yksilöimättä: kyllä se muukin pikaruoka yhtä pahasta on).

Pohjimmiltaanhan tässä on kyse samasta kuin vaikkapa Mooren työttömyysdokumenteissa: teollisuuden painostusryhmät vaikuttavat lainsäädäntöön, saaden aikaan lakeja, joista hyötyvät teollisuus, eivät tavalliset ihmiset. McDonaldsin kaltaisia suuryrityksiä eivät juuri säännökset rajoita, kun asiakkaita ruokitaan taloudellisesti kannattavalla tavalla.

Shrek 2 oli oikeastaan juuri niin hauska kuin odotinkin. Show’n varasti Antonio Banderaksen erinomainen Saapasjalkakissa, muutenkin sivuosakaarti oli tällä kertaa hieman pääparia terävämpää. Mukaan oli ahdettu melkoinen läjä mitä erilaisempia viittauksia ties minne, missaamiaan voi ihastella IMDB:n Shrek 2 -triviasivulta. Hyvää musiikkiakin tarjoiltiin edellisen osan tapaan, eräskin muualta tuttu kapakkapianisti veti sekä Tom Waitsia että Nick Cavea. Lahjakas kaveri.

Mielenkiintoisena trailerina nähtiin Studio Ghiblin Kissojen valtakunta (sivusto on nätti mutta turha Flash-härpäke). Tiesin, että se on tulossa, mutta että tuossa mittakaavassa. Valitettavasti näyttää siltä, että elokuva tulee vain dubattuna. Suru ja kurjuus, sillä dubbaus tappaa elokuvan alkuperäisen luonteen. Shrek 2 dubattuna ei voi esimerkiksi millään olla alkuperäisen veroinen. Vaikka japania ei ymmärräkään, on japaniksi puhuttu elokuva suomeksi dubattua viehättävämpi.

Katselimme eilen kauhuelokuvia. Puoliksi sattumalta molempiin elokuviin valikoitui sama aihe: joukko nuoria viettämässä hauskaa viikonloppua mökillä keskellä ei mitään. Elokuvien välillä on ikäeroa parikymmentä vuotta ja ensimmäinen on takuuvarmasti toiminut esikuvana jälkimmäiselle.

Aloitetaan siitä tuoreemmasta. Cabin Feverin kauhut tuottaa lihansyöjävirus, joka iskee alunperinkin oudon riitaisaan nuorisojoukkoon. Epäilystä, syrjintää ja riitaa syntyy lisää, eikä vain nuorten kesken – myös erikoinen paikallisväestö ottaa osaa. Teinileffojen kliseitä käytetään surutta. Pakettiin on sentään saatu jotain omaa ja oli ihan virkistävää, ettei viruksen uhreista tullut lihanhimoisia zombieita.

Ajoittaisesta virkeydestään huolimatta Cabin Fever oli paikoin vähän turhankin outo ja järjenvastainen, väärällä tapaa. Lopputulos onkin siksi vain keskinkertainen. Genren ystävä nauttinee, muille en taida viitsiä suositella.

Evil Dead onkin sitten klassikompi. Nykyaikaisemman viruksen sijasta tässä elokuvassa pahiksen virkaa toimittavat sumerilaiset demonit. Mikäpä siinä. Splatterhenkisen elokuvan tunnelma onkin sitten aivan toista luokkaa kuin Cabin Feverin (jossa kyllä siinäkin veri roiskui K-18-ikärajan arvoisesti), vaikka erikoistehosteiden tasossa hieman jäädäänkin.

Evil Dead ansaitsee mielestäni klassikonmaineensa paremmin kuin Teksasin moottorisahamurhat. Elokuvassa on potkua, tunnelmaa ja verenroisketta sillä mitalla, että se kelpaa esimerkiksi edelleen. Ihmetyttää vain se, miksi ihmeessä demonien riivaamat pyrkivät suljetusta ovesta sisään, kun vieressä olisi avonainen ikkuna?

Mike Judge on luonut itselleen mainetta piirrossarjoillaan. Beavis & Butthead on klassikko, jonka erinomaisuutta minä en ymmärrä, mutta Kukkulan kuningas on sentään erinomainen sarja. Judge on parodioinut konttorielämää Office Space -lyhytanimaatiossa ja vuonna 1999 ilmestyi Judgen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Konttorirotat. Valitsimme elokuvan Movielens-suosituspalvelun kehujen perusteella. Siellä elokuvan arvioiden keskiarvo on 3,9 (asteikolla 0-5), mutta minun Movielens ennusti pitävän elokuvasta 4,5 tähden verran. Oikeaan osui.

Konttorirotat on nimittäin erinomainen elokuva. Sinkkuelämässä Bergerinä vieraillut Ron Livingston on erinomainen pääosassa elämäänsä karsinassa kyllästyneenä perusduunarina. Mies päättää ottaa hieman rennomman asenteen elämään ja jo alkaa kuvio muuttua. Elokuva on suositeltavaa katsottavaa kaikille konttoreissa kärsineille: erityisesti huonosti toimivien faksien ja kopiokoneiden uhrien kannattaa elokuva katsoa. Toimistohuumorin ykköspaikalla pysyy kuitenkin The Office -sarja.

Toinen valinta oli jossain kehuttu The Station Agent. Se kertoo lyhytkasvuisesta miehestä, joka perii vanhan ja hylätyn juna-aseman jossain syrjäseudulla. Yksinäisyyteen vetäytyvälle junafriikille paikka on mainio, mutta ihmisiltä ei sielläkään välty. Finbar törmääkin pian isänsä grillikiskaa pitävään Joehen ja lapsensa kuolemaa surevaan Oliviaan. Kolmikon välille kehittyy mielenkiintoinen ystävyyssuhde.

The Station Agent on niitä elokuvia, joissa ei kannata odottaa minkään tapahtuvan. Sen sijaan lämminhenkistä tunnelmaa ja hyvää näyttelemistä elokuva on täynnä. Jos hidastempoisuus ei ole ongelma, lupaan, että The Station Agentista jää hyvä mieli.

Aiemmin viikosta katsoimme Scary Movie 3:en. Sitä samaa vanhaahan se (vrt. aiemmin katsottu Scary Movie), joskin tällä kertaa olin jopa nähnyt parodioituja elokuvia. Kolmososa oli selvästi ykköstä parempi ja vuokravideoksi ihan kelvollinen. Saimme sitä, mitä odotimme ja se jopa huvitti hetkittäin.

Tänään kävimme, taas vaihteeksi, elokuvissa katsomassa Kuolleiden aamunkoiton. Se olikin vakuuttavaa mäiskettä se. Periaatteessa elokuva oli hyvin kliseinen suljetun paikan kauhukokemus; kaikki klassiset henkilöhahmot olivat mukana. Kokonaisuus toimi kuitenkin hyvin. Pidimme erityisesti henkilöistä, joiden luonteisiin oli parhaimmillaan saatu mielenkiintoista kehitystäkin. Toimintaa riitti, ja elokuva oli kyllä ennen kaikkea toimintaelokuva. Joka tapauksessa lopputulos oli reippaasti vaikkapa 28 päivää myöhemmin parempi, mitä zombie-elokuvaan tulee.