Kategoria: Musiikki

Olen löytänyt nettiradiot! Tietoinen olin, tietysti, ja jotain kuunnellutkin, mutta nyt taisi tulla ratkaiseva tönäys radionkuunteluun. Se on tietysti iTunes, ja sen valmiit nettiradiovalikoimat. Kynnys ryhtyä kuuntelemaan on riittävän matala.

Hyvä kanavakin löytyi heti kertaosumalla. Creation Steppin’ Radio soittaa roots-reggaeta nonstoppina, ilman mainoksia. Kanavan pyörittäjä höpisee ehkä pari kertaa tunnissa lyhyen mainosspiikin väliin, muuten soi musiikki. Soittolista on pitkä ja monipuolinen.

Reggaeradio on hyvä valinta. Vaikka en mikään rastaman olekaan, tulee Creation Steppin’:ltä tasaisen hyvää musiikkia. Huippuhyviä biisejä ei juuri tule, mutta toisaalta kolmen tunnin kuuntelun aikana ei ole vielä tullut yhtään biisiä, jonka olisin halunnut skipata.

Parhaillaan soi Typical Hawaiiansin ”Don’t Cry”, joka vaihtui juuri Wailing Soulsin ”Sweetie Come Brush Me”:ksi. Perusletkeää reggaeta molemmat, ja siten kerrassaan hyvää taustamusiikkia.

Aloittamalla Nick Cavesta ja Bad Seedseistä ja laajentamalla siitä joskus Bad Seedseissä soittaneiden muusikoiden omiin bändeihin saa aika laajan valikoiman hyvin mielenkiintoista musiikkia. Tällä metodilla ovat löytyneet esimerkiksi Barry Adamson, Anita Lane, Einstürzende Neubauten ja tavallaan myös PJ Harvey.

Uusin lisäys tähän joukkioon on nykyisin Bad Seedsien vakiokokoonpanoon kuuluvan Warren Ellisin bändi Dirty Three. Ihastelin Ellisiä jo taannoisella keikalla, mutta Dirty Three -levyjen myötä arvostus on vain noussut.

Dirty Threen levyjä saa valitettavan kehnosti Suomesta, joten tilasin itse kolmen levyn setin Amazonista. Tähänastisella kuuntelulla kaikki kolme (Dirty Three, Whatever You Love, You Are ja She Has No Strings Apollo) ovat hyviä ja eniten kuuntelemani eli Dirty Three suorastaan erinomainen.

Dirty Three on nimensä mukaisesti trio. Etualalla on Warren Ellis viuluineen, arvokasta taustatukea antavat kitaristi Mick Turner ja rumpali Jim White. Bändin instrumentaalirock vaihtelee haikean balladinomaisesta tunnelmoinnista kakofoniseen postrock-jumitukseen. Godspeed You Black Emperorin ja Circlen kaltaisten bändien ystävät ovat kuin kotonaan Dirty Threen levyjen parissa.

Viime aikoina on vastaan uinut vähintäänkin kohtalaisen mukava määrä hyvää musiikkia. Nick Caven B-Sides & Rarities -laatikko on yksinkertaisesti huikea: laatikko on täynnä hyviä biisejä. Cavella kun on riittänyt hyviä kappaleita sinkkujen b-puolille asti. Joukossa on muutenkin ihan kiinnostavaa tavaraa. Suositellaan muillekin, kuin kovimmille faneille.

PMMP:n uusi levy Kovemmat kädet on merkittävästi parempi kuin mitä Rusketusraitojen perusteella voisi päätellä. Kuriositeettina mainittakoon vaikkapa kappale Maria Magdalena, jolla ei voi olla olematta jotain yhteyttä Mana Manan samannimiseen klassikkoon. Ettei vain olisi laulun kertojaminä nimenomaan se mielisairaalaan joutunut tyttö? Jännä levy, joka tapauksessa.

Morriseyn Live at Earls Court on hyvä live. Uudet suosikit ja hyviä Smiths-hittejä, eipä sitä muuta kaipaa. Mies on elämänsä kunnossa. Johnny Marrilla ei taida mennä ihan yhtä vauhdikkaasti?

Liekin uusin, Rajan piirsin taa, on jälleen kerran edellistä parempi. Nimibiisi on huikea, ja muutenkin levy on erinomainen.

Mainitaan nyt vielä Tori Amosin The Beekeeper, joka on oivallinen, ja Placebon kaikki levyt, jotka ovat ihania.

Tulevista levyistä mainittakoon Garbagen uusi (Bleed Like Me), joka kuulostaa siinä määrin hyvältä, että se on pakko-ostos. Maija Vilkkumaan ensi keskiviikkona ilmestyvä löytää sekin tiensä kokoelmiimme melkoisella varmuudella.

En olekaan ihan vähään aikaan hullaantunut johonkin bändiin oikein perusteellisesti. Tässä kohtaa Miikka Ryytty saa sanoa ”told you so”, olen nimittäin ihastunut Placeboon. Ensin viattomasti yksi biisi, The Bitter End, sitten Johannan ostama Once More With Feeling -sinkkukokoelma… Placebon hittibiiseille ei vain voinut mitään, joten pakkohan sitä oli hankkia kaikki levytkin, ihan pakko. Perhana.

Saimme eilen yllätysliput euroviisukarsintojen finaaliin. Johannan täti on TV2:lla maskeeraajana ja oli nytkin töissä, joten tarpeettomat liput päätyivät meille. Lähdimme tietysti paikalle, kun kerran ilmaiseksi pääsee. Enpä ollut minäkään Tampere-talon isossa salissa koskaan käynytkään, ja suuret suorat TV-lähetyksetkin ovat olleet harvassa tähän asti. On se hyvä, että Johannalla on vaikutusvaltaisia sukulaisia!

Ihan hienoahan siellä oli. Euroviisuehdokkaiden taso oli yllättävänkin hyvä, joukkoon mahtui vain pari nolompaa viritystä (Teddy vs MC Chriss oli aika karseaa kuultavaa ja Kimmo Kouri vähän … erikoinen). Kuusi yleisöäänestykseen päässyttä olivat niinikään aika hyvät, harmittaa vain aivan erinomaisen Firevisionin jääminen nolosti nollille. Christian Forssin olisi koska tahansa voinut heivata joukosta pois.

Voittaja oli hienoinen pettymys, Rönningin biisi oli ihan ok, mutta jotenkin kuitenkin vähän vaisu. Itse olisin suonut voiton mieluummin vaikkapa Jennielle (realistista ehdokkaista). Elena Mady oli meidän ylivoimainen suosikkimme, mutta noin mielenkiintoisen ja erikoisen biisin mahdollisuudet menestyä olivat tietysti alunperinkin kehnot. Hieno veto, joka tapauksessa, ja onneksi Mady pääsi edes jatkoon.

Kannatti kuitenkin käydä, olihan se ihan elämyksellinen tilaisuus. Menisin toistekin, jos ilmaisliput saisin, vaikka ihan ehkä sen 54 euron arvoinen tilaisuus tuo ei ollut…